Teos: Jendella Benson: Hope and Glory (Harper Audio, 2022)
Äänikirjan lukija: Kelechi Okafor
Glory on kolmekymppinen nigerialaisen maahanmuuttajaperheen vesa, joka on kasvanut Lontoossa, mutta lähtenyt luomaan uraa aikuisena Los Angelesiin. Paluu kotiin perheen isän kuoltua on pakollista, eikä sisarusten kohtaaminen tunnu kovinkaan mukavalta. Veli Victor on vankilassa, ja sisko Faith on muuttunut ärsyttäväksi pönöttäjäksi. Äiti Celeste on tulossa hulluksi surusta, ja tuhlaa kaikki rahansa kotimaan noitatohtorien pelottaviin neuvoihin. Välillä äiti käy myös lataamossa vastointahtoisessa hoidossa.
Tämä ei ainakaan tuntunut kovin tyypilliseltä chicklit-pläjäykseltä, vaikka sen aihepiireissä on jotain viihteellistä. Romaanin hahmot ovat kaikki elämässään laskevassa kierteessä, vaikka perheen kuollut isä oli pitänyt jälkikasvunsa menestystä itsestäänselvänä opinkappaleena. Kaikkien sisarusten välit ovat väkinäiset, ja jossain taustalla kummittelee vielä oletetusti kuollut Gloryn kaksossisko Hope, joka on keskeinen syy äidin pahoinvointiin.
Eli luovuin sitten chicklit-moodista, ja yritin lähestyä teosta vakavampana perusromaanina. Kyllähän tämä silti tuntuu naisille kirjoitetulta kirjalta, sillä tässä naiset riitelevät keskenään raskaista huoltosuhteista. Kirjan perussävy on aika traaginen, kun olen tottunut löytämään tämän tyyppisistä afrikkalaisen diasporan kuvauksista hieman enemmän huumoria. Mutta teos ei keskity kuvaamaan kahden kulttuurin välisiä törmäyksiä, ja näin ollen kirjan ideaali lukija tietää jo etukäteen paljon länsiafrikkalaisia kulttuureista. Eli näkisin romaanin keskeisenä yleisönä nuoret toisen polven afrikkalaistaustaiset naislukijat.
Kirjassa liikutaan Lontoossa keskiluokkaisilla asuinalueilla. Henkilöiden elämäntapa tuntuu kuitenkin aika maanläheiseltä, ja Glorykin alkaa seurustella karibialaistaustaisen Julianin kanssa, joka on aivan tavallinen parturi. Suhdetta pitää kuitenkin piilotella, sillä suurin osa Gloryn suvusta on hartaita helluntailaisia, eikä siinä yhteisössä saisi olla esiaviollisia suhteita. Tämä tuntuu tekopyhältä varsinkin Amerikassa koetun vapauden jälkeen.
Kiinnostavinta tarinassa oli perhesalaisuuksien käsittely, sillä kirjan perhe tuntuu todella salamyhkäiseltä menneisyytensä suhteen. Glory ei tunnu tietävän paljoakaan vanhempiensa elämästä ennen Britanniaan muuttoa. Hänen perheessään on totuttu antamaan kaikesta kiiloitettu, teflonpintainen kuva. Perheen sisäinen kommunikaatio tuntuu jopa suomalaisesta näkökulmasta jurolta.
Glory päätyy töyssyisen kotiinpaluunsa aikana muuttamaan käsitystään suvustaan, ja koko Nigeriasta. Kirja oli muuten monisyinen ja juureva, mutta minua paikoitellen ärsytti Gloryn someaddiktio ja taipumus tehdä ihmisistä johtopäätöksiä heidän Instagram-tiliensä perusteella. Kuitenkaan kukaan hahmoista ei ole kovin ärsyttävä pintaliitäjä, eikä romaani ole erityisen keskittynyt ulkonäköön, shoppailuun tai muotiin. Eli teoksen hahmot tuntuvat kehityskelpoisilta, ja esikoisromaaniksi teos on harvinaisen kypsä.
Teosta on verrattu muun muassa intialaistaustaisen Balli Kaur Jaswalin teoksiin, joita on saatavilla myös suomeksi. Itselle hänen kirjansa ovat olleet suuria hittejä, ja tässä romaanissa on samaa potentiaalia tulla bestselleriksi. Ehkä Kaur Jaswalin kirjojen äärellä koin enemmän rentoutumista, mutta se johtuu siitä, että punjabilainen meininki on minulle tutumpaa kuin Nigerian jorubaheimon. Silti korostan, että kirjan varsinainen sanoma ei liittynyt jorubakulttuurin omituisuuksiin, vaan ehkä enemmänkin juuriltaan irti revittyjen afrikkalaisten omituisiin tulkintoihin kristinuskosta.
Olen lukenut kuukauden sisällä kolme kirjaa, jotka kertovat nigerialaisia perheistä Lontoossa. Näistä koomikko Gina Yasheren Cack-handed on suosikkini, mutta tämä teos ja Otegha Uwagban We Need to Talk About Money rikkoivat enemmän stereotypioita afrikkalaisista maahanmuuttajista Euroopassa.
Anun ihmeelliset matkat 