Voiko tarinankerronta tuhota?

Teos: Tommi Laiho: Rikotut (Myllylahti, 2022)

Viime vuonna sain kunnian arvioida Tommi Laihon esikoisdekkarin Uhanalaiset, ja nyt on sarjan toisen osan vuoro. Kyseessä on poliisivetoinen, Helsinkiin sijoittuva dekkarisarja, jossa ratkotaan suht raakoja rikoksia. Rikostutkijana toimii Karita Haapakorpi, ja häntä tutkinnoissa avustavat ystävät Amina ja Juha.

Ensimmäisestä osasta muistan hyvin Aminan ja Juhan kehittyvän romanssin. Amina on keski-ikäinen somalitaustainen psykiatri, ja Karitan luottoystävä jo nuoruudesta. Hän on Karitan aikuisen pojan Viljamin kummitäti, ja on päätynyt käyttämään myös ammattitaitoaan Viljamin opastamisessa, sillä Viljami on ollut pahassa huumekoukussa. Tilastotieteilijä-Juha taas on kaksikon uusi ystävä, johon he ovat tutustuneet siirtolapuutarhassa. Juha on palavasti rakastunut Aminaan, mutta rakkauteen on äskettäin tullut ryppyjä.

Toinen osa ei ainakaan ollut vähemmän jännittävä kuin ensimmäinen, vaikka sen puitteet olivat syksyisemmät ja viileämmät. Draama alkaa drive by- murhista Kalliossa, jotka ensi metreiltä vaikuttavat tyypillisiltä huumepiirien välienselvittelyltä.

Murhatuilla miehillä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään yhteistä, sillä toinen on juuri linnasta päässyt entinen diileri ja toinen nousujohteisen lifestyle-henkisen startup-firman toimitusjohtaja. Poliisia alkaa kiinnostaa tämän firman eetos laajemminkin, vaikka sen bisneksissä ei tunnu olevan mitään kovin hämärää.

En toivon mukaan tee liian järeää juonipaljastusta kertomalla, että dekkari keskittyy skientologiaan, ja sen ympärille keskittyneeseen yritysryppääseen. Tämä oli minulle mieluisaa luettavaa siksi, etten ole tainnut aiemmin lukea fiktiivistä teosta, jossa olisi käsitelty tätä erikoista uskonlahkoa. Saati tavannut siihen kuuluvaa henkilöä.

Teoksessa seikkailee jo edesmennyt murhaajaisä ja tämän jo keski-ikään ehtinyt poika, joka on kasvatettu ammattitappajaksi. Takaumien kautta päästään 1980-luvulle, jolloin tämä kasvattaminen tapahtui, eli aikaan, jolloin ammattirikollinen saattoi pörhältää murhapaikalle Ladalla.

Laiholla on loistavasti hanskassa kekseliäät murha-asetelmat, joita hän lähestyy elokuvallisella otteella. Yhteen kirjan murhista viitataan myös osuvassa kansikuvan grafiikassa. Käsillä oleva rikostutkinta on perusteellista, muttei puuduttavaa. Juoni vetää, ja tarinassa viihtyy makaabereista kuvioista huolimatta.

Jään edelleen odottamaan lisää Aminan henkilökohtaiselta tarinalta, jota tässä toisessa osassa avataan jo enemmän kuin ensimmäisessä. Hän tuntuu olevan klassinen ammattiauttaja, jolla on omat traumat käsittelemättä. Uskonnollisesti harras somaliäiti on joutunut vääräuskoisten keskelle Malmin hautausmaalle, eikä Amina tunnu pääsevän irti joistain nuoruuden traumoistaan.

Laihon kieli on selkeää, mutta paikoitellen insinöörimäistä. Tarina sinänsä on runsas, ja molemmat teokset ovat sivumäärältään laajahkoja. Ehkä tulevilta osilta jäisin odottamaan kokeilevampaa otetta kirjoittamiseen, ja perinteisen dekkarin kaavan rikkomista. Oikeastaan ainoa asia, jota jäin tästä kirjasta kaipaamaan, oli vahvempi tarinallisuus, varsinkin, kun tässä viitattiin isään, joka pyrki tietoisesti kasvattamaan pojasta seuraajaa tarinankerronnan kautta. Nyt noissa 80-luvun kasvatushetkissä kyllä vierailtiin, mutta en oikein päässyt tuon kaksikon ihojen alle. Pojan nykyisyyden hahmo taas oli kaikessa vähäeleisyydessään hyytävän vaikuttava.

Lämmin kiitos Myllylahdelle arvostelukappaleesta. Kirja fyysisenä objektina ilahdutti kovasti näinä pimenevinä iltoina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s