Elintasorajan kahdella puolella

Anna Soudakova: Varjele varjoani (Atena, 2022)

Äänikirjan lukija: Alina Tomnikova

Anna Soudakova on kirjailija, jonka uutta teosta olenkin jo ehtinyt odottaa. Hänen esikoisteoksensa Mitä männyt näkevät oli minulle tärkein lukemani romaani vuonna 2020. Luin tällä viikolla tämän hänen kakkosteoksensa, ja Reijo Rautajoen muistelmateoksen inkeriläisestä äidistä putkeen. Teokset ovat tyylillisesti ja genrenkin suhteen kovin erilaisia, mutta molemmat kovin ajankohtaisia tässä maailmanpoliittisesti turbulentissa syksyssä.

Teoksen päähenkilö on Nina, joka on 80-luvun alussa Leningradin kommunalkaan syntynyt nuori nainen. Suomeen hän on muuttanut 90-luvun alkupuolella, ja täällä hänen korkeasti koulutetut vanhempansa joutuvat aloittamaan kaiken alusta. Neuvostoliitossa isä Georgi on ollut kaukomaita kiertävä geologi, ja äiti Vera on opiskellut taidehistoriaa. Suomessa he enimmäkseen harjoittelevat työelämää, mutta isä onnistuu välillä työskentelemään automekaanikkona.

Tarina perheen perustamisesta boheemissa yhteistaloudessa on upea. Käpyoven takainen mystiikka on vaatimattoman kekseliästä. Venäläisestä lukijasta aihe saattaa tuntua liian arkiselta, mutta suomalaiselle tämä aihe on sopivan eksoottinen. Konmunalkan keittiö tunnetaan nimellä Omenatarha, ja siellä jaetaan niin ilot kuin murheet.

Suomessa pieni perhe asuu Turun Varissuolla ja ihmettelee uuden maan omituisia ruokia ja tapoja. Mitä ihmettä on mysli, ja kuinka sitä kuuluisi syödä? Isovanhemmat muuttavat perheen perässä, eikä mummo voi hyväksyä uuden asunnon kirppiskalusteita. Vera kokee vielä aikuisenakin monet suomalaisten tavat oudoiksi, kuten vispipuuron syömisen mariskooleista.

Teoksen vaikuttava nimi on lainaus Joseph Brodskyn runosta. Automatkoilla perheellä on tapana kuunnella Vysotksyn lauluja powerplayna. Tämä hieno tarinallinen kerroksellisuus tiivistyy perheen kesämökin kuvauksessa: sinne on kerätty kaikki neuvostoaikainen omaisuus maasta, jota ei enää ole. Soudakova kuvaa myös jonkinlaista huijarisyndroomaa, jota Nina kokee vanhempiensa mökillä. Ninan on välillä vaikea uskoa, että suomalainen dacha voisi kuulua heille, että he ovat osallisia uuden maan mökkeilykulttuurissa.

Parisuhdepohdinnoista löysin jopa uusia näkökulmia, vaikka tässä kuvataan hyvin tavallisia heteroydinperheitä. Tällaista koen aika harvoin, mutta tässä kuvatut tunteikkaat riidat jotenkin lämmittivät.

Pidin tästä kirjasta pidäkkeettömästi, ja olin jopa vähän helpottunut siitä, että tässä ei viitattu Stalinin vainoihin. Soudakovan tyyli pysyy edelleen runollisen aistivoimaisena, eli hän saa luotua intiimin taikamaailman melko vähäisistä aineksista. Olen tainnut aiemminkin verrata hänen teoksiaan Andrei Makinen tuotantoon, joka on ehkä minulle rakkain venäläinen nykykirjailija.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on lämminhenkinen, kielellisesti rikas ja nyansoitunut perhesaaga, joka tuottaa iloa kaikille meille venäläisen kulttuurin faneille nyt, kun naapurimaahan ei voi matkustaa. Teos on myös oiva muistutus tuon kulttuurin positiivisista puolista, jotka saattavat monilta juuri nyt unohtua tässä maailmanpoliittisessa kriisitilanteessa.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s