Annie Ernauxin lyhyet erikoiset

Teokset: Annie Ernaux: Äidistä/Isästä. (Gummerus, 2022)

Suomennos: Lotta Toivanen

Äänikirjan lukija: Ella Pyhältö

Viime torstaina seurasin taas tapojeni mukaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon julistamista, ja vaikka toivoin palkintoa Haruki Murakamille tai Salman Rushdielle, sen osuminen Annie Ernauxille (s.1940) tuntui sekin perustellun hyvältä. Tänä vuonna olenkin lukenut häneltä jo kolme suomennettua teosta, Vuodet tammikuussa ja nämä kaksi lyhyttä muistelmaa nyt palkinnon julistamisen jälkeen.

Kuuntelin nämä ”lyhyet erikoiset” putkeen, ja koska tarinoissa on jonkun verran päällekkäisyyttä, en erittele tekstejä. Kirja isästä on julkaistu vuonna 1983, ja äidistä vuonna 1987. Ernauxin isä kuoli vatsasyöpään lyhyen sairastelun jälkeen, mutta äiti sairasti Alzheimeria pitkään ja eli hoitokodeissa ja sairaalan kroonikko-osastolla. Tietoisuus Alzheimerin erityispiirteistä ei ollut vielä kovin kehittynyttä 80-luvulla, joten siitä näkökulmasta Ernauxin tapa kuvata äitinsä persoonan hiipumista on varmasti ollut arvokasta tuossa ajassa.

Ernaux’n vanhemmat saivat Annien keski-ikäisinä menetettyään ensin esikoistyttärensä kulkutautiin 1930-luvulla. Varsinkin perheen isää riivasi syyllisyys lapsen rokottamatta jättämisestä, ja kuolintapaus syvensi äidin sisäsyntyistä uskonnollisuutta.

Perheellä oli lähikauppa Yvetotissa, Normandiassa, ja asiakaskunta koostui työväenluokkaisista perheenemännistä, joista moni joutui ostamaan ruokaa tilille. Hänen äidilleen asiakaspalvelu oli elinehto, joten Annie kasvoi kaupan takahuoneessa oppien säännöstelemään omia tarpeitaan ja puheitaan. Pariskunnan alkuperäinen suunnitelma oli pitää kauppaa yhdessä, mutta se ei elättänyt molempia, joten isä joutui siirtymään rakennustöihin. Annien äidille kaupan pitäminen oli unelman täyttymistä, sillä hän oli päättänyt pysyä erossa maataloustöistä, eikä aiempi kokemus työstä margariinitehtaassa vakuuttanut.

Kiinnostavaa kirjoissa on normandialaisen työväenluokkaisen perhekulttuurin kuvaus, johon varmasti moni suomalainenkin lukija voi samastua. Ernaux tekee luokkahypyn naimalla bordeauxlaisen valtiotieteilijän, jonka tausta on kulturellin keskiluokkainen. Hänen äidilleen tyttären ”eteenpäin meneminen” ei ole mikään mörkö, eikä tyttären ja vanhempien välille muodostu ylitsepääsemätöntä kuilua tämän siirryttyä akateemiseen maailmaan. Mutta reissuillaan kotipuoleen Annie alkaa huomata eri tavalla paikallisen diskurssin, alituisen kailottamisen, kolistelemisen ja asioiden meluisan toimittamisen.

Annien äidillä on kuitenkin lukuhalua, mutta hän kuuluu niihin ihmisiin, joiden on tarkastettava ensyklopediasta, kuka oli Vincent van Gogh. Muutettuaan vanhoilla päivillä tyttärensä luo auttamaan tätä taloustöissä hän alkaa lukea sujuvasti Le Nouvel Observateuria. Hän opettelee myös ne keskiluokkaiset taloudenhoidon salat, jotka eivät kuuluneet perheen oman huushollin hoitoon, kun Annie oli lapsi.

Nämä teokset ovat helmiä siksi, että Ernaux onnistuu tiivistämään muutamaan kymmeneen sivuun valtavan määrän normandialaista paikallishistoriaa. Ja kyllähän näissä kuvattu 1980-luvun meininkikin alkaa jo tuntua historialliselta.

Kiinnityin nyt enemmän Annien äidin tarinaan, vaikka kuuntelin molemmat. Sain tästä äitihahmosta rehevän, moniulotteisen ja muuntautumiskykyinen vaikutelman, ja tuntui, että Ernauxin motiivi kirjoittaa vanhemmistaan ei ole ollut ainakaan lapsuuden traumojen purkaminen, vaan tuon sukupolven kokemusten ymmärtäminen heidän omista ehdoistaan käsin.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s