Teos: Ljudmila Petrushevskaja: Klarissan tarina (Kirjayhtymä , 1989)
Suomennos: Katja Losowitch
Terveisiä Jyväskylän kirjailijatalolla, jossa olen nyt kirjoittamassa residenssissä. Lumiseen sunnuntaihin on kuulunut talon kirjastoon tutustumista, ja aloitin tämän tutustumalla glasnost-ajan novellitaiteeseen Neuvostoliitosta.
Ljudmila Petrushevskaja (s.1938) on minulle uusi kirjailijatuttavuus, jonka teoksia on jonkun verran suomennettu. Klarissan tarina koostuu 21 lyhyestä novellista, joista suuri osa käsittelee ihmissuhteita ja perhe-elämää. Olettaisin, että novellit on kirjoitettu 1980-luvulla, mutta mukana saattaa olla myös 1970-luvun ajankuvaa.
Moni kirjan naishahmoista on eronnut, karannut tai kulkuri, ja heillä on hurjia kohtaloja. Monilla on ukkomiehiä rakastajina, ja tällaisen valinnassa tärkeintä on auto, jolla mies ajaa. Osalle syntyy vammaisia lapsia, jotka jätetään laitoksiin tai vieraille hoitajille. Yksi nuori nainen, levoton Klaudia, palaa kotikyläänsä reissuiltaan, ja synnyttää kuolleen keskosvauvan äitinsä ruusupuskaan. Nuori koulupoika joutuu toimittamaan pumpulia äidilleen sairaalaan, äiti on ilmeisesti tehnyt abortin, eikä hänellä ole ketään muuta, jolta pyytää tätä palvelusta.
Novellit ovat synkähköjä, lakonista, toteavia. Niitä leimaa tietynlainen tyhjyyden estetiikka, ja osaa hahmoista vaivaa jopa läpinäkyvyys. Toki näiden tyyppien elämään mahtuu myös vahvoja tunteita, sielua rikki repivää rakkautta ja sekopäistä raivoa.
Osa tarinoista huokuu tyypillistä kommunalka-estetiikkaa: joka nurkan takana on aamuun jatkuvia kosteita juhlia, jonne hommataan kemistisiskolta apteekin spriitä, jos muut juomat loppuvat. Lempinovellini kokoelmassa oli ”Yö”, joka kertoi Ramazanin, ilmeisen aasialaisen ihmisoikeustaistelijan väitöstilaisuudessa ja karonkassa. Vaikka tilaisuuden olisi kuulunut olla arvokas, Ramazan vetää omassa karonkassaan kunnon känniraivoisen performanssin, joka hiljentää kaikki muut vieraat.
Etsin kirjasta tiettyjä neuvostoarkeen liittyviä arkisia ilmiöitä, ja löytyihän niitä roppakaupalla. Esimerkiksi riitelevien avioparien asioita puidaan tässä alueen poliittisen vastaavan toimesta. Historiaa Petrushevskaja käsittelee varsin vähän, tai se ilmenee muodoissa, joita länsimainen lukija ei välttämättä tajua. Ortodoksiseen uskoon viitataan hieman enemmän, eli tässä osa hahmoista on edelleen säilyttänyt sen perinteitä, ja jotkut jopa käyvät kirkossa.
Novelli ”Influenssa”antoi ajattelemisen aihetta ja sisälsi suoran viittauksen nykypäivän Venäjälle, jossa monien eri ammattikuntien, mutta varsinkin sairaaloiden henkilökunnan kohtalona on tulla heitetyksi alas ikkunoista. Tässä novellissa erään naisen aviomies putoaa työpäivänsä aikana seitsemännessä kerroksesta, ja vaikka kuolemaan viitataan itsemurhana, on se voinut olla muutakin:
”Mutta muuten, kaiken kaikkiaan siinä virastossa, jossa mies oli ollut töissä, monilla oli nykyään tapana sanoa, että aikaisemmin heillä oli ollut töissä neljä ja puoli henkeä, mutta sitten näistäkin yksi oli heittäytynyt seitsemännessä kerroksesta alas ja että niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, asia on tosi kuin vesi.”
Kaiken kaikkiaan kokoelma oli kiinnostava varsinkin tyylillisesti, ja hieno aloitus tälle vierailulle. Kovin paljoa en varmasti ehdi täällä penkoa kirjaston hyllyjä, mutta tarkoitus olisi tehdä jonkinlaista tutkimusmatkaa varsinkin keskisuomalaiseen kirjallisuuteen.
Anun ihmeelliset matkat 