Toronton joulumysteerio 1913

Teos: Jenni Stammeier: Tyttö maissipellossa. Anna Jokisen mysteerikuolema (Docendo, 2022)

Jouluyö kului vauhdikkaasti Jenni Stammeierin uusimman tietokirjan parissa, joka kertoo suomalaisten piikojen asemasta Kanadassa 1900-luvun alkupuolella. Teos oli minulle erityisen mieluinen, koska a) olen asunut Torontossa ja kaipaan sinne takaisin ja b) minullakin on sukujuuria Keuruulle, josta teoksen päähenkilö ponnisti maailmalle.

Anna Jokinen oli 24-vuotias opiskelija-asuntolan palvelijatar, joka oli ehtinyt asua Torontossa vasta kahden kuukauden ajan, kun hän katosi joulukuussa 1913. Hän oli aloittanut piian uransa jo 7-vuotiaana Murtomäen tilalla Keuruun Haapamäellä. Tosiasiassa Anna oli tilalla kasvattilapsen asemassa, eikä hänellä ollut ollut kiire lähteä maailmalle kasvuympäristöstään.

Annan katoaminen herätti paljon huomiota niin Toronton paikallisissa medioissa kuin suomalaisten siirtolaisten omissa lehdissä. Keissi oli melko kauhistuttava, sillä oltuaan reilut kaksi viikkoa kadoksissa hänet löydettiin henkitoreissa kaupungin laidalta maissipellosta. Hän kuoli ennen kuin pääsi sairaalahoitoon, kuolinsyynä oli hypotermia. Mikä oli saanut nuoren naisen piileskelemään pellossa keskellä talvea? Oliko Anna menettänyt järkensä, vai oliko hän mahdollisesti henkirikoksen uhri?

Stammeier rakentaa tarinaa dekkarityyliin, eli kirjaa voi lukea spekulatiivista fiktiona tai true crime-teoksena. Väliin toki mahtuu perusteellista tutkimustietoa suomalaisesta siirtolaisuudesta Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Teos laajenee Annan henkilökohtaisesta tarinasta kohti laajempaa työväenluokan naisten historiaa. Yksi tärkeistä lähteistä on jo edesmenneen Varpu Lindströmin teos Uhmattaret ,joka tuntuu edelleen ajankohtaiselta.

Kirjassa käydään läpi työväenluokkaisten siirtolaisnaisten vaikeita vaiheita, varsinkin riskitekijöitä, jotka johtivat monet joko prostituutioon tai viinan salakauppiaiksi. Anna Jokisen tapauksessa mahdollinen turmion tie oli todella lyhyt, eikä turmioon joutumisesta ollut mitään näyttöä. Monet kuitenkin pettyivät Kanadassa niin tarjottuihin töihin kuin palkkoihin, ja joillekin prostituutio tai koiratorpan pitäminen tarjosivat helpompaa toimeentuloa kuin piikominen. Varsinkin yksinhuoltajilla toimeentulon mahdollisuudet olivat varsin rajalliset, sillä harvat perheet suostuivat pitämään raskaaksi tullutta piikaa, saati majoittamaan häntä ja lasta synnytyksen jälkeen.

Cobalt oli Kanadassa suomalaisten siirtolaisten suosittu, mutta pahamaineinen kohde, jonne monet kiirehtivät rikastumaan hopeakaivoksilla. Naisia näissä kaivoskaupungeissa oli miehiä vähemmän, ja monet heistä joko joutuivat heti naimisiin tai myivät itseään ja alkoholia yksinäisille miehille. On mahdollista, että myös Anna Jokinen päätyi käymään Cobaltissa joulukuussa 1913, mutta tästäkään ei ole varmaa näyttöä.

Olen lukenut Stammeierin aiemman teoksen suomalaisista junapummeista, ja tämä uusi teos syventää sen aloittamaa tutkimuksellista tietä. Junapummiteoksessa huomio keskittyy miehiin, kun taas tässä teoksessa valotetaan suomalaisnaisten asemaa valkoisena ryhmänä, joka valkoisuudestaan huolimatta tuli kohdelluksi uudessa maassa toiseutettuna. Suomalaisiin kohdistui rotuhygieninen katse, koska he tulivat köyhästä kehitysmaasta, eivätkä olleet tottuneet paikallisiin mukavuuksiin. Suomalaisia myös katsottiin ”rodun” kautta tiettyjen fyysisten piirteiden vuoksi, ja heitä oli helppo leimata heikkomielisiksi instituutioiden toimesta.

Kirjan Kanadan-puolinen todellisuus tuntui läpikotaisin tutulta, eikä Annan katoamisen keissi sinänsä shokeerannut minua, mutta Keuruun-puolinen tarina herätti monia uusia kysymyksiä. Olen nähtävästi löytänyt sukujuuria Keuruulta vuonna 2013, ja kirjoittanut tästä jotain blogiinkin. Oli kiinnostavaa lukea Keuruun seudun fennomaniasta, kirkkohistoriasta ja yksinhuoltajien asemasta.

Anna Jokisen keissi jää edelleen mysteerioksi, mutta koin teoksen annin silti monipuoliseksi. Ehkä tämän luettuani päädyn vihdoin selvittämään, keitä omat Keuruun-sukulaiseni lopulta olivat, ja mikä näiden piikojen asema oli kyläyhteisössään. Toki myös Amerikkaan muuttaneiden sukulaisten taustat kiinnostavat, mutta näen enemmän tarinallista potentiaalia Keuruun päässä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Toronton joulumysteerio 1913

  1. Paluuviite: Lue Tyttö maissipellossa arvosteluja: – Jenni Stammeier – tuottaja & tietokirjailija

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s