Kahdentoista aikavyöhykkeen tragedia

Teos: Anne Applebaum: Gulag. Vankileirien saariston historia (Siltala, 2022)

Suomennos: Antero Helasvuo

Äänikirjan lukija: Simo Häkli

Olisiko teillä hetki aikaa jutella gulagista? Ai eikö? No, kerron siitä huolimatta. Olen kuunnellut äänikirjana Anne Applebaumin teoksen, joka on painettuna 679 sivun pituinen. Äänikirjaa kuuntelin vähemmän aikaa kuin 28 h 49 minuuttia, sillä tahti oli nopeutettu ja joitain osia meni ohi puoliunessa. Mutta teos oli minulle helpompi ymmärtää kuin Applebaumin aiempi teos Punainen nälkä, jota yritin kahlata läpi jo ennen Ukrainan sodan alkamista.

Applebaum on tutkinut aihetta 40 vuoden ajan, alkaen opiskelija-ajoista, jolloin hän oli Neuvostoliitossa amerikkalaisena vaihto-opiskelijana. Gulagiin liittyvän alkuperäisaineiston saatavuus ei ollut kovin kattavaa tuolloin, eikä se ole sitä edelleenkään, jos tutkija on ulkomaalainen. NL: n kaatumisen jälkeen perustettu Memorial-järjestö on tehnyt valtavan työn muistojen tallentamisessa, mutta sen pystyssä pysyminen on vaikeaa näinä aikoina. Tavallaan myös tämä kirja on merkittävä muistoja säilyttävä dokumentti, koska siihen on kerätty valtava määrä ensi käden muistoja ja kaunokirjallisia viitteitä eri kielillä.

Koin vaikeimmaksi ottaa vastaan niitä osuuksia, joissa kerrottiin lasten kohtaloista vankileireillä. Yleistä oli, että äidit ja lapset pidettiin samassa paikassa siihen saakka, kun lapsi täytti kaksi vuotta, minkä jälkeen ”kansanvihollisten” lapset vietiin lastenkoteihin. Lapsen eloonjäämisen ja älyllisen kehityksen kannalta olennaista oli jonkinlainen yhteys biologiseen äitiin varhaisessa lapsuudessa.

Stalinin kuoleman jälkeen taas oli tyypillistä, että vähemmän vaaralliseksi arvioiduille ”kansanvihollisille” tehtailtiin psykiatrisia diagnooseja ja he päätyivät vankileirin sijaan lukituksi mielisairaaloihin. Esimerkiksi viivästynyt skitsofrenia oli tyypillinen diagnoosi toisinajattelijoille: kyseiseen diagnoosiin ei liittynyt fyysisiä sairauden piirteitä, mutta tietynlaisia mielipiteitä pidettiin jo vahvoina oireina.

Uutta tietoa sain varsinkin vankileirin uskovaisista. Uskonnon harjoittaminen saattoi olla monilla syy leirille joutumiseen, ja vanhauskoisten ortodoksien lisäksi vainottuja ryhmiä olivat muun muassa baptistit ja Jehovan todistajat. Osa uskovaisista kieltäytyi kokonaan työstä, ja rankimmat totaalikieltäytyjät kutsuivat valtiota Neuvosto-saatanaksi. Uskovien ryhmien välillä oli usein solidaarisuutta, ja he muodostivat kiinnostavia alakulttuureja.

Kirjassa kerrotaan paljon eri etnisten ryhmien selviytymisstrategioista, ja siinä käsitellään myös suomalaisten kommunistien hankalaa asemaa. Aino Kuusisen muistelmat ovat olleet yksi tärkeä lähde, ja sellainen teos, jonka itsekin haluaisin lukea. Suomalaisilla, balteilla, puolalaisilla ja ukrainalaisilla oli paljon yhteistä, sillä heitä kaikkia pidettiin jo syntyperän vuoksi lähtökohtaisesti epäilyttävänä aineksena. Jos heillä vielä oli heikko venäjän kielen taito, he joutuivat erityisen haavoittuvaan asemaan.

Hurjimmillaan tätä teosta voi lukea kuin poliittista trilleriä, varsinkin osuuksissa, joissa kerrotaan ammattirikollisten roolista ja mustan pörssin liiketoiminnasta. Parhaimmillaan kirja taas tarjoaa monipuolista ja kiihkotonta tietoa ilmiöstä, jota monien meistä voisi muuten olla mahdoton yrittää ymmärtää. Olen myös lukenut muutaman romaanin Gulagista (muitakin kuin Solzhenitsyniä lukiossa), mutta osa tuoreemmista fiktionaalisista tuotoksista ovat olleet vähän liiankin raflaavia. Esimerkiksi Heather Morrisin Cilkan tarina oli minulle liian raskas kakku, vaikka se oli lähes viihteellinen teos juutalaisnaisesta, joka joutui sekä natsien että kommunistien leirille.

Gulag saattaa saada koko elämäni lukuhistoriassa rankimman tietokirjan tittelin (ja olen lukenut rankkoja kirjoja myös Afrikan ja Aasian maiden sortavista koneistoista ja kansanmurhista), mutta samalla ihailen Applebaumin lakonista kirjoitustyyliä. Kuuntelin äänikirjaa noin neljä päivää, mutta jos oikeasti haluaisin omaksua kaiken kirjan tietomäärän, sen lukemiseen voisi mennä monta viikkoa.

Kaunokirjallisuuden näkökulmasta teos on myös todellinen aarreaitta, ja tämän vuoksi koukutuin Gulagiin enemmän kuin Punaiseen nälkään, jossa keskiössä oli enemmän taloushistoria kuin taide. Kirjallisuuden saralla ansiokkaista oli samizdat-genren läpikäyminen, jossa päästiin jo 1980-luvulle glasnostin aikaan.

Kirjaa kuunnellessani minulla oli mahdollisuus keskustella siitä erään venäläisen kirjailijan kanssa Jyväskylän Kirjailijatalon keittiössä, joten siksikin lukukokemus oli erityisen tärkeä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s