Kuhalan vierailu Petroskoihin

Teos: Markku Ropponen: Kuhala ja viimeinen kesävieras (Tammi, 2004)

Reissullani Jyväskylään olen lukenut rinnakkain kahta Markku Ropposen Kuhala-romaania, sarjan kolmatta ja kahdettakymmenettä osaa. Haddington Housea on kulunut, ja molemmissa osissa tätä melankolista yksityisetsivää jäyti rakkauden kaipuu.

Kolmannessa osassa Kuhala löytää kaksi raatoa, toisen Puulaveden mökkimiljööstä ja toisen Vaajakosken työläismuseon sängystä. Molemmat vainajat ovat olleet paikallisia yrittäjiä, yksi kultaseppä ja toinen rakennusurakoitsija. Kuhala on saanut toimeksiannon molemman miehen läheisiltä. Heidän ympärillään on pyörinyt venäläisiä naisia, joista toinen, Petroskoista kotoisin oleva Svetlana elättää itsensä seksityöllä. Nadja taas on toiminut liian pitkään kultasepän apulaisena.

Valitettavasti Svetlana pahoinpidellään Jyväskylän yössä sen näköiseksi, ettei seksityö enää onnistu, ja hän aikoo palata takaisin Venäjälle. Hän onnistuu ylipuhumaan Kuhalan autokuskiksi, ja hommaamaan miehen rajan yli ilman ennakkoon hankittua viisumia. Kuhalaa Petroskoi masentaa jo ensi silmäyksellä, eikä Ervard Gyllingin muisto inspiroi jäämään kaupunkiin pidemmäksi aikaa kuin on välttämättä tarpeen. Kuhalan vuokraama Mersu kuitenkin varastetaan, ja ”Marinoitu maksa”-klubin reitit osoittautuvat kohtalokkaiksi.

Petroskoi-osuus kirjassa kiehtoi erityisesti, vaikka se oli pikainen pyrähdys kaupungin rosoiselle puolelle. Muutamat muutkin yksityiskohdat, kuten kultasepän hulttiopojan lahjatavaraliikkeen anti naurattivat. Kaupassa myytiin monenmoista eroottista krääsää, kuten strippaava nunna-leluja. Teoksessa käytiin läpi suomalaisen pk-yrittäjyyden nuhjuisempia puolia.

Yksityiselämän puolella Kuhala tekee kaikkensa saadakseen rikoskomisario Annukan takaisin elämäänsä. Välillä tämä vaatii irtiottoa erikoisiin lemmenpesiin, kuten toijalalaiseen matkustajakoti Desdemonaan. Ylipäänsä Kuhalan kyydissä pääsee usein jumalanhylkäämiin majapaikkoihin, jollaiset ovat tämän sarjan ehdoton suola.

Viihdyin tämän osan parissa paremmin kuin joidenkin myöhempien osien. Välillä tämä sarjan on puuduttanut minua, ja välillä olen kokenut Ropposen veijarihenkisen sanailun liialliseksi. Silti sarja saa minussa aikaan nostalgista tunnistamisen riemua. Löydän sarjan kautta aina jonkun uuden kuvakulman synnyinkaupunkini arkeen, jota en ole tullut ennen ajatelleeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s