Kapernaumin taidekoulussa

Teos: Heikki Turunen: Simpauttajan hinta (WSOY, 2023)

Äänikirjan lukija: Antti Heikkinen

Heikki Turusen Simpauttaja on avautunut minulle kokonaisuutena suht myöhään, ottaen huomioon, että Pohjois-Karjalan radanvarsien maisemat ovat minulle tuttuja jo lapsuudesta.

Uudessa autofiktiivisessä romaanissa Simpauttajan hinta Turunen valottaa menestysromaaninsaassa taustoja, ja menestyksen seurauksia tuttuun hersyvään tyyliin.

Siinä nuori Heino Oinonen tavoittelee paikkaa Helsingin Ateneumissa (kansan suussa raamatullisessa Kapernaumissa), mutta jää lehdelle soittelemaan, ja joutuu palaamaan kotiin häntä koipien välissä. Heikka asuu synnyinkodissaan Hupelissa Vornaskylässä, kansallismaiseman keskellä, ja joutuu toimettomana työllisyystöihin. Tuolloin ei vielä tunneta termiä ”välivuosi”, vaan nuoren miehen työllistyminen on kylän kollektiivinen huoli. Eletään vuotta 1964, ja Heikan ikätoveri Katri Helena on jo breikannut biisillä Puhelinlangat laulaa.

Kansakoulupohjaisen Heikan kirjoittajan lahjat huomataan, ja pian hän aloittelee toimittajan uraansa Lieksan Lehdessä. Ura jatkuu armeijan jälkeen Joensuussa Karjalan Maassa, mutta Heikan on vaikea sopeutua elämään alivuokralaisena kerrostalossa. Nuori mies kerää häätöjä öisellä metelöinnillään, ja etsii elämänsä naista kaupungin baareista tragikoomisella otteella. Ideat runokokoelmasta ja kahdesta romaanista kypsyvät, mutta kirjallinen läpimurto ei synny yhdessä yössä.

Noin puolet kirjan sisällöstä koostuu Heikan naisseikkailuista ja seksuaalisen etsinnän kuvaamisesta, ja toinen puolisko maaseudun elämänmuotojen puolustamisesta. Teos on kirjoitettu nuorelle naiselle, joka asuu Kalasatamassa ja kuuluu milleniaalien sukupolveen. Nainen on Turusen sivusuhteesta syntynyt tytär, joka saapuu isän elämään 27-vuotiaana. Tavallaan kirja on kirjoitettu yleisemminkin sille ikäluokalle, joka elää nyt nuorta aikuisuuttaan. Kuinka moni tästä ikäluokasta tunnistaa heinäseipään tai tietää, kuinka sitä pitäisi käsitellä?

Kirjan traagisin hahmo on Heikan ensimmäinen pidempiaikainen naisystävä Hannele/Milaja, joka osoittautuu skitsofreenikoksi ja ripustautuu mieheen hälyttävällä tavalla. Milaja haluaa viettää Heikan kanssa häitä, vaikka tämä ei ole valmis menemään naimisiin, ja valehäiden episodi on kuin suoraan kauhuleffasta. Heikka ei aluksi ymmärrä naisen sairauden vakavuutta, mutta saa kokea sen seuraukset ikimuistoisella tavalla.

Milaja ei ole teoksen ainoa itsemurhan tekijä, vaan itsetuhoisuus on yleistä myös Vornaskylällä. Tavalliset kylän ukot ja akat pelkäävät eniten Paiholan A-mielisairaalaan joutumista, ja myös Heikka on jo itse hakeutumassa hoitoon yksinäisyytensä syvimmässä alhossa.

En välttämättä ole Turusen tuotannon ahkerin lukija, mutta kyseisestä Vornaskylästä (eli Vuonislahdesta) satun tietämään keskivertolukijaa enemmän. Siksi tämän polveilevan teoksen seuraaminen ei ollut minulle vaikeaa, mutta olin silti hukkua sivuhenkilöiden suureen määrään. Yritin lukijana keskittyä enemmän teoksen suuriin linjoihin, tyyliin ja Antti Heikkisen ilmiömäiseen karjalan murteen luentaan kuin kymmenien kyläläisten ja sukulaisten kohtaloihin.

60-70-lukujen taiteilijaelämän kuvauksena teos on railakas, mutta myös himpun verran ahdistava. Romaanin kertoja ottaa kaiken irti Joensuun yöelämästä, ja onnistuu venyttämään boheemin taiteilijan myyttiä suht pitkälle, mutta työhulluus, varsinkin rakkaus maaseudun fyysisiin töihin, pelastaa hänet alkoholisoitumasta lopullisesti.

Näin tässä teoksessa yhtymäkohtia Joonatan Tolan teoksiin, varsinkin isähahmon persoonaan, vaikka Tolan kirjoissa eletään myöhempää aikaa ja niissä kuvatut ongelmat ovat rankempia. Tämän teoksen Heikka ei ole rahankäytössään yhtä järjetön kuin Tolan teosten isä, mutta kuvattu kaupunki ja sen kulttuuripiirit ovat hyvin samansuuntaisia.

Olen omasta mielestäni melko ”inessä” pohjoiskarjalaisessa kulttuurissa, ja tästä huolimatta teos jätti minut runsaudessaan hämmentyneeksi. Olisi siis kiinnostavaa lukea maakuntaa vähemmän tuntevien ja nuorempien lukijoiden vaikutelmia teoksesta.

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Kapernaumin taidekoulussa

  1. Tämä voisi olla mielenkiintoinen kokemus. Olen millenniaalisukupolvea ja syntyperäinen lieksalainen. En ole koskaan lukenut Turuselta mitään, edes sitä Simpauttajaa. Toisaalta minua ei ehkä suuremmin kiinnostaisi lukea kosteasta taiteilijaelämästä.

    • Lämmin suositus kirjalle, ja voihan tämän lukea, vaikka ei olisi lukenut Simpauttajaa alkuperäisenä. Itse muistan Simpauttaja-leffan lapsuudesta, ja luulen, että suurin osa ikäluokastani on ainakin nähnyt sen leffan.

      Minulla oli mummo kotoisin Vuonislahdelta, ja Lieksassa olen viettänyt paljon aikaa viime vuosikymmenellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s