Teos: Andrea Lee: Russian Journal (Faber and Faber, 1981)
Vuonna 1978 amerikkalainen toimittaja Andrea Lee matkusti vuodeksi Neuvostoliittoon miehensä kanssa, joka oli historian jatko-opiskelija. Pariskunta pääsi asumaan Moskovan valtionyliopiston valtavaan kolossiin, jossa oli 32 kerrosta. He eivät varsinaisesti opiskelleet kyseisessä instituutiossa, vaan hänen miehensä keräsi kaupungissa aineistoa erinäisissä instituuteissa. Matkan aikana kaksikko majaili myös pari kuukautta Leningradissa, mutta kertomus keskittyy moskovalaiseen arkeen.
Tietysti kirja kuvaa elämää etuoikeutetussa taskussa, jossa pariskunta elää yltäkylläistä elämää. Melkein kaikkea, mitä he saattavat haluta, on saatavilla, mutta osaa tuotteista pitää metsästää vaikeita reittejä pitkin. Nuorella parilla ei ole kallista makua, mutta he ovat tottuneet syömään tuoreita vihanneksia ja lihaa – asioita, jotka eivät aina ole tavallisen neuvostokansalaisen saatavilla.
Tarinan Andrea on taustaltaan osittain afroamerikkalainen. Kuvien perusteella hän näyttää melkein Meghan Marklen kaksoisolennolta, eli afroamerikkalaisuus ei ole hänessä kovin näkyvä piirre. Mutta tämä tausta hänessä saa hänet kiinnostumaan afrikkalaisten ja afroamerikkalaisten lyhyestä historiasta maassa, ja hän pääsee tutustumaan joihinkin opiskelijoihin, jotka ovat tulleet Neuvostoliittoon ideologisista syistä.
Vuosina 1978-9 maassa eletään syvää stagnaation aikaa, ja suuri osa neuvostonuorista haaveilee ulkomaille muutosta. Kirjassa on monia vignettejä pariskunnan ystävistä, jotka ovat hippejä, toisinajattelijoita ja kansanviholliseksi leimattuja. Jotkut nuoret hipit ovat joutuneet aatteidensa vuoksi mielisairaalaan jo alaikäisinä. Syksyllä 1978 hippien valioliiga lähtee valloittamaan Jasjana Poljanaa, Tolstoin maatilaa, ja onnistuvat leireilemään sen metsissä ilman karkotusta tiluksilta. Talvisaikaan vannoutuneet hipit liftaavat Keski-Aasiaan ja Kaukasukselle, jossa on mahdollista elellä itse luonnosta keräämällä hedelmillä.
Lenin Hills on kirjan tyypillinen bilepaikka lähellä yliopiston kampusta, jonne kokoonnutaan ryyppäämään muun muassa uutenavuotena, vappuna ja voitonpäivänä. Olin myös bongaavinani vapun vieton kuvauksesta jotain haalarin oloista asua, johon opiskelijat pukeutuivat, mutten ollut varma, olivatko ne samantyyppisiä kuin Suomessa. Suomessa haalarit ovat kai yleistyneet opiskelijapiireissä vasta 80-90-lukujen vaihteessa.
Teoksen hupaisin episodi liittyy englannin kurssiin, jota Andrea Lee lupautuu vetämään juutalaisille, jotka suunnittelevat emigraatiota Yhdysvaltoihin. Kurssi on salainen, mutta sen tunneilla käy KGB:n miehiä kääntymässä. Tämä opetuskokemus on hurjinta, mitä kirjailija tekee vaihtovuotensa aikana, eikä hän nuorena ja naiivina tajua sen mahdollisia seurauksia. Ryhmä nivoutuu hyvin yhteen, ja osa heistä pääseekin muuttamaan vuoden aikana länteen.
Pidin myös paljon Leen tavasta kuvata Neuvostoliiton uskonnollista elämää. Parhaiten hän tutustuu ortodoksisen kirkon palveluksiin, mutta tässä mainitaan myös vapaat suunnat, protestantit kirkot ja new age-suuntaukset. Myös Hare Krishna vaikuttaa Moskovassa, ja vaikuttaa, että neuvostosysteemi hyväksyy uususkonnollisuutta paremmin kuin kristinuskon perinteisiä muotoja.
Kirjassa vietetään aikaa hyvin kirjavan alakulttuurisen maailman sisällä, kuppiloissa, joiden tunnelmat tuntuvat suomalaisesta näkökulmasta kadehdittavan villeiltä. Ei villeiltä ja vapailta, mutta silti meno Moskovassa vuonna 1978 on saattanut olla toiveikkaampi tulevaisuuden suhteen kuin vuonna 2023.
Tämä on sen kaliiberin teos, jonka haluaisin nähdä kirjamarkkinoilla uutena painoksena. Toki meillä on saatavilla joitain suomalaisten kirjoittamia kuvauksia samoista ajoista, mutta tässä kirjassa minua eniten viehätti Leen runollinen, aistivoimainen kieli. Kirja onnistuu viemään lukijansa erikoisiin paikkoihin, ja kirjailijan huomio keskittyy enemmän informantteihin kuin häneen itseensä tai parisuhteeseen.
Varsinkin parista keskeisen hahmon, Grigoriin ja Serjoshan, myöhemmistä vaiheista olisin halunnut kuulla lisää. He tuntuivat molemmat tyypeiltä, joiden tulevaisuus arvelutti. Grigorii saattoi olla pariskunnan virallinen vahti kampuksella, ja hänen ylikorrekti kiipijän luonteensa oli varsin ristiriitainen suhteessa muihin taipumuksiin. Serjosha taas oli tyyppi, jolla ei ollut mitään rotia naissuhteissa, tai hänen kykynsä ajautua väärään seuraan ja sotkea asioitaan tuntui ilmiömäiseltä.
Löysin kirjan Open Librarysta, jossa en ole käynyt vuosiin. Palvelu on hyvä vaihtoehto kaupallisille suoratoistopalveluille, mutta nyt huomaan, etten voi enää lukea huonosti skannattuja kirjoja kovin pitkään kerralla. Tuolta kyllä löytää sellaisia helmiä, joita on vaikea löytää kirjastojen varastoistakaan.
Anun ihmeelliset matkat 