Teos: Sara Maitland: Home Truths (Chatto&Windus, 1993)
Sara Maitland (s. 1950) on minulle etäisesti tuttu kitjailijanimi 1990-luvulta, eli olen varmaan harkinnut hänen kirjojensa lukemista tuolloin, mutta en ole päässyt tuumasta toimeen. Kirjailijaa luonnehditaan kristillisen fantasian/skifin osaajaksi, ja tuo genremäärittely tuntui niin kummalliselta, että pitihän minun tsekata yksi hänen teoksensa. Tämäkin antikvariaattien aarre löytyi Open Librarysta.
Kun nyt keräilen Rhodesiaan/Zimbabween sijoittuvia teoksia, niin huomasin jo varhaisessa vaiheessa Maitlandin romaania lukiessani, että siinä on varsinainen unohdettu helmi. Minua ei romaanissa niinkään kiinnostunut runsas kristillinen symboliikka, vaan hänen tapansa kuvata Zimbabwen postkoloniaalia tilannetta.
Romaanissa keski-ikäinen Lontoossa asuva skottinainen Clare Kerslake lähtee Zimbabween lomalle miehensä Davidin kanssa. Molemmat ovat menestyneitä uraohjuksia, jotka kaipaavat taukoa Lontoon oravanpyörästä. Clare on kaupallinen valokuvaaja, joka tienaa varsin mukavasti tuottamalla imelähköjä vauvakuvia yläluokkaisille perheille.
Muutaman viikon päästä Clare palaa Englantiin ilman miestään ja toista kättään. Mies on pudonnut rotkoon kiipeilyonnettomuudessa, josta Clare ei muista mitään. Clare joutuu monesti kuukaudeksi sairaalahoitoon, mutta hänellä ei ole senkään jälkeen mitään kerrottavaa poliiseille, jotka tutkivat tapausta.
Kirjan juonesta puolet tapahtuu Skotlannin Ylämailla, jossa Clare on toipumassa traumoistaan lapsuudenkodissaan. Vanha pappila on ollut hänen ja kuuden sisaruksen temmellyskenttä, ja eräänä elokuisena viikonloppuna kaikki sisarukset ehtivät samaan aikaan paikalle. Talo on niin täynnä väkeä, etteivät nämä sukutreffit välttämättä edistä Claren toipumista. Ja onko hänen adoptiotaustallaan jotain tekemistä muistinmenetyksen kanssa? Mitä muistoja jän lopulta torjuu, avioliittoon liittyviä vaiko varhaislapsuuteen?
Kirja on sekoitus dekkaria, trilleriä ja teologista tutkielmaa. Itse näin sen myös tutkielmana Rhodesiaan muuttaneiden valkoisten brittien juurista, ja siitä kulttuurisesta jatkumosta, jota he raahasivat perässään uudelle mantereelle. Monilla heistä oli skottilaisia juuria, ja he rakastivat metsästystä ja kalastusta myös Afrikassa. Osalla saattoi olla myös aatelista taustaa, kuten luin tämän romaanin henkilöillä olevan. Tämän romaanin luettuani Rhodesian viimeisen johtajan Ian Smithin maailma ei enää tuntunut vieraalta. Tässähän ei millään tavalla puolusteta valkoista ylivaltaa, mutta näytetään, mistä nuo aatteet ovat mahdollisesti kummunneet.
Romaanin Clare käy tapaamassa pohjoisessa Zimbabwessa Peggy-tätiä, joka on hänen adoptioäitinsä paras ystävä. Peggy rakastaa Zambezi-joen rantojen uljaita maisemia, joissa on paljon yhteistä Skotlannin kanssa. Peggyn vadelmanvärinen bungalow on saanut olla rauhassa mustien sissien iskuilta, vaikka sissisotaa käydään edelleen 90-luvun alussa hänen kylänsä lähistöllä. Tässä siis kuvataan tilannetta, jossa maan omat sissit ovat lopettaneet sotimisen, mutta uhka raja-alueille kohdistuu Mosambikin suunnasta.
Vaikka kirjassa kuvataan melko tyypillistä turistireissua Victorian putousten alueelle, koin, että Maitland on päässyt paljon syvemmälle Zimbabwen historian ja mytologian kuvauksessa kuin moni muu maasta kirjoittanut ulkomaalainen kirjailija. Todella kiinnostavaa uutta tietoa sain varsinkin maan virallisesta tavasta suosia kansanparantajia, ja heidän muodostamastaan ammattiliitosta.
Skotlannin pään narratiivissa on enemmän ruuhkaa kuin Zimbabwessa, josta kerrottu tarina tuntuu vetovoimaisemmalta. Ehkä romaanin ongelma on se, että Maitland on ympännyt siihen liikaa sivuhenkilöitä ja teemoja. Päähenkilön suvussa yksi veli tulee ulos kaapista katolisena pappina, yksi sisko ryhtyy nunnaksi, ja siskon tyttären kuurous nousee yhtä suureksi teemaksi kuin Claren tuore kädettömyys. Tässä käydään myös uskollisesti läpi kaikkien sisarusten uskonasiat ja seksuaaliset mieltymykset.
Davidin kuolemaan liitetään Skotlannissa sakeaa enkelipölyä, mutta Clare itse alkaa jo olla allerginen äitinsä tavalle tulkita kaikkea jumaluusopillisesta näkökulmasta. Hänen perheessään melkein kaikki ovat jollain tapaa tekemisissä kristillisen avustustyön kanssa. Tosin suvun miehille myös metsästyksessä on hengellinen ulottuvuus, ja he jopa lukevat kristillissävytteisiä metsästysoppaita.
Vaikka romaani tuntui ruuhkaiselta, se nnistui tarjoamaan minulle jonkun uuden palan oman fiktion palapeliin, eli tajusin, millä tasolla minun on mahdollista kirjoittaa maasta, jota tunnen vielä varsin vähän. Vaikka tässä kirjassa ei lausuta ääneen sanoja ”kulttuurinen appropriaatio”, sisäsyntyisesti siinä käsitellään sitä ikävää ilmiötä, kun valkoihoiset matkustavat Afrikkaan omimaan mustien uskomuksia ja legendoja. Romaanin Peggy-tädissä on hieman noita piirteitä, vaikka hän oli muuten varsin juureva ja kehityskelpoinen hahmo.
Kirjalla on kaksi nimeä Home Truths / Ancestral Truths. Toinen nimi tuntuisi tarkemmalta, mutta pidin enemmän alkuperäisen painoksen kansikuvasta, jota en valitettavasti saanut kuvattua tähän postaukseen.
Anun ihmeelliset matkat 