Teos: Mike Phillips: A Shadow of Myself (CollinsCrime, 2000)
Olen nyt vuoden ajan etsinyt vetävää fiktiivisiä tarinaa, joka kertoisi afrikkalaisten elämästä Neuvostoliitossa. Aihe on marginaalinen, mutta se on viime aikoina alkanut kiinnostaa varsinkin tutkijoita, ja aiheesta on kirjoitettu lukuisia muistelmateoksia. Näistä vain yksi on ollut todella kiinnostava, ja sekin oli enemmä matkakirja kuin omaelämäkerta.
Nyt vihdoin löysin Mike Phillipsin romaanin A Shadow of Myself, joka liippaa läheltä sitä tarinaa, jota olen itse kirjoittamassa. Onneksi ei kuitenkaan liian läheltä, mutta löysin tästä teoksesta kannustusta jatkaa omaa juttuani.
Phillips (s.1941) on Guyanassa syntynyt ja Britanniaan muuttanut opettaja, toimittaja ja kirjailija, jonka tuotanto vaikuttaa ihailtavan monipuoliselta. Parhaiten hänet tunnetaan dekkaristina, mutta hän on myös saanut paljon aikaan tietokirjallisuuden osastolla. Suurin osa hänen tuotannostaan käsittelee mustan kansanosan historiaa Brittien saarilla.
Tässä romaanissa seurataan ghanalaisen Kofi Cokerin vaiheita 1940-luvulta millenniumin vaihteeseen. Kofi on nuorimies, joka pääsee reissaamaan Britanniaan merimiesisänsä seurassa, ja jää maahan pyörimään Liverpoolin ja Manchesterin tiedostaviin piireihin. Vuonna 1957 hänelle tarjotaan mahdollisuutta lähteä opiskelemaan Moskovaan haluamaansa alaa Idän työläisten yliopistossa.
Kofin Moskovan-reissu jää vain vuoden mittaiseksi, mutta vuoden aikana hän rakastuu Katjaan, paikallisen puoluepampun tyttäreen. Tilanne on vähän kiusallinen, sillä nuori Katja on hänen venäjän opettajansa. Hän pääsee kuitenkin opettajansa johdolla tervehtimään toveri Hrutshevia Jelenia Goran nuorisofestivaaleille, ja tämä saa nuoren miehen kokemaan olevansa hetkellisesti oman maailmansa huipulla.
Elämä totalitäärisessä systeemissä ei kuitenkaan ole pelkkää piknikkiä, ja tilanne eskaloituu pian niin, että Kofi tulee potkaistuksi ulos opinahjostaan ja karkotetuksi maasta. Hän ei myöskään saa koskaan tietää, että Katja on raskaana. Katja itse tulee heitetyksi Itä-Berliiniin erivärisen poikansa kanssa, ja hänen siteensä Moskovaan katkeaa lähes kokonaan.
Tarina alkaa siitä, kun George Coker lähestyy prahalaisessa hotellissa pikkuveljeään Joseph Cokeria 90-luvun lopussa. Joseph on syntynyt Lontoossa neljä vuotta Georgea myöhemmin. George on saanut kuulla veljestään BBC World-uutisten kautta, joissa Joseph on ollut kertomassa työstään elokuvaohjaajana. George itse on epämääräinen itäeurooppalainen biznizmies, joka ei ole paljoa hyötynyt Saksojen liittymisestä. Vaikka hän on musta, hän on enemmän sosiaalistunut venäläiseen kuin saksalaiseen tai afrikkalaiseen kulttuuriin.
Georgen toiveena olisi, että hänen äitinsä saisi vielä tavata Kofin, koska tämä ei ole koskaan unohtanut ensi rakkauttaan. Perheen yhdistäminen herättää miehissä sekavia tunteita, ja se etenee varsin turbulenteissa merkeissä. Kofi päätyy matkustamaan Berliiniin Katjan syntymäpäiville, mutta veljet onnistuvat sähläämään asioitaan niin, ettei heitä pahemmin näy tässä tunteikkaassa tilaisuudessa.
Luin kirjaa Moskova edellä, eli keskityin lähinnä Kofin ja Katjan nuoruuden romanssiin, ja moskovalaisen arjen kuvaukseen. Yllätyin positiivisesti Phillipsin tavasta kuvata afrikkalaista yhteisöä 1940-50-lukujen Manchesterissä, ja tästä aiheesta voisin lukea toisenkin kirjan. Tutustuin muutamiin reaalimaailman hahmoihin, joista voisi olla hyötyä oman tarinani loppuun saattamisessa.
Muuten koin, että tarina oli liian vauhdikas ja monipolvinen tämänhetkiseen mielentilaani. Juuri nyt en ollut lainkaan vastaanottavainen niille osuuksille, jossa käsiteltiin sekä KGB:n että STASI:n vakoilumekanismejä, ja varsinkin STASI-osuudet lukaisin läpi varsin kursorisesti.
Itäblokin nuorison seksuaalisista suhteista Phillips kertoo varsin suorasukaisesti, ja kyllä minua hieman ahdistivat ne kohtaukset, joissa moskovalaiset neidot ottivat vastaan mustia rakastajiaan kommunalka-huoneissaan pelkän saippuapalan tai pitsipöksyjen toivossa. Hyvää kirjassa oli kuitenkin se, ettei hän erityisesti korosta kolmannen maailman miesten seksuaalisia valloituksia, vaan reipas vapaan rakkauden meininki kuului kuvioihin yleisissä opiskelijariennoissa.
Rakkaustarinana kirja oli varsin vetävä, ja pidin varsinkin kypsän rakkauden kuvauksesta, joka ei ollut liian imelää eikä melodramaattista. Kofin hahmossa oli myös sopivaa särmää, ja koin hänet oman eteläafrikkalaisen romaanihahmoni hengenheimolaiseksi.
Anun ihmeelliset matkat 