Teokset: Seppo Jokinen: Hiirileikki (Crime Time, 2006 ) ja Koskinen ja taikashow (Crime Time, 1999 )
Sakari Koskisesta kertovan ikuisuussarjan seuraaminen eteni täällä päässä taas kahdella piirulla. Nyt alan taatusti olla projektissani jo loppupuolella, mutten vieläkään tiedä, kuinka monta kirjaa hankkeestani vielä puuttuu. Osa kirjojen nimistä ovat mitäänsanomattomia, eivätkä kaikki kansikuvatkaan herätä automaattista muistikuvaa.
Hiirileikki kuuluu ehdottomasti tämän sarjan parhaimmistoon. Sitä kuunnellessa minua pelotti ja ahdisti aidosti, ja pidin juonta kekseliäänä ja herkullisen brutaalina. Kirjassa yhteensä viisi poikamiestä löytyy kuolleena, katoaa tai tulee kolkatuksi sen jälkeen, kun he ovat käyneet nostamassa pankin tiskiltä 20 000 euroa rahaa 500 e seteleinä. Ensimmäinen löydetty uhri on jäänyt eloon, mutta hänen tunnustuksessaan on paljon hämärää. Koskisella on aihetta epäillä, että pahoinpidelty mies häpeää tapahtunutta, eikä tämän vuoksi kerro poliisille kaikkea. Samaan aikaan muualla Tampereella, Olkahisen hiljaisella puutaloalueella hiljainen aikamiespoika, lehdenkantaja Arvi kohtaa elämässään ensi kertaa aidon rakkauden.
Kirjan naispuoliset auervaarat olivat hurjia tyyppejä, ja sen matkassa pääsi vierailemaan myös Satakunnassa, Pirkanmaan maaseudulla, Savossa ja Tukholmassa. Siinä elettiin aikaa, jona yksinäiset sydämet edelleen etsivät seuraa lehtien seuranhakupalstoilta. Raaimmat veriteot tehdään uusien muotihuumeiden voimalla, pillereissä on muun muassa fentanyyliä. Itse opin vasta tänä vuonna, mitä fentanyyli on, vaikka sitä ilmeisesti on ollut kaupan jo parikymmentä vuotta.
Hiiirileikki on sarjan 11. osa ja Koskinen ja taikashow neljäs. Taikashow-teoksessa Sakari Koskinen elää edelleen avioliitossa Raijan kanssa hervantalaisessa omakotitalossa. Heillä on alkava aviokriisi, ja Raija kärsii kasvavista terveysongelmista. Syitä migreeniin hän löytää henkimaailmasta ja asuinalueen radonilmentymistä. Pariskunnalla alkaa olla syviä arvoristiriitoja. Myöhemmässä osassa Koskinen elää suhteessa Linnean kanssa, ja käy ruokkimassa naisen kilpikonnia tämän ollessa matkoilla.
Toinen lukemani dekkari tuntui jo eeppisen nostalgiselta, eletäänhän siinä markka-aikaa. Siinä liikutaan 1990-luvun strippiklubeissa, ja puhutaan hyvin vanhahtavasti homoseksuelleista ja AIDS:ista. Koskinen lähtee eeppiselle Ruotsin-risteilylle Magic Mike-nimisen taikurin ja tämän avustaja Miss Gettan kanssa. Kirjan juoni oli varsin luova, ja tuntui siltä, että Jokisella on ollut hulvattoman hauskaa sen taikamaailmaan sukeltaessa. Komisariokin saa taikurien kyydissä uuden liikanimen Kosminen, ja hän alkaa jo hetken verran uskoa omiin selvännäkijän kykyihinsä.
Molemmat teokset olivat loistavia, mutta Hiirileikki jäänee paremmin mieleen rikosjuonen suhteen. Taikashow-kirjaan mahtui enemmän Koskisen henkilökohtaista kriiseilyä ja poliisilaitoksen sisäistä suhdesoppaa. Yhtään huonoa dekkaria en ole Jokiselta lukenut, mutta jotkut teoksista ovat tuntuneet hieman verkkaisilta tai toisteisilta. Tv-sarjaakaan en ole vielä päässyt seuraamaan, koska en katso maksullisia kanavia.
Anun ihmeelliset matkat 