Teos: Christina Wahlden: Älä puhu kuolleista (MinervaCrime, 2021)
Suomennos: Jänis Louhivuori
Äänikirjan lukija: Hannamaija Nikander
Jotain erilaista vapun kunniaksi! Ruotsalaisen Christina Wahldenin dekkarit ovat olleet lukulistallani pitkään, mutta jostain syystä Australian aboriginaalien maille sijoittuvat teokset ovat tuntuneet vähän raskailta. Aihepiiri kiinnostaa kovastikin, mutta koen aina surumielisyyttä, kun kohtaan tätä ihmisryhmää käsitteleviä kirjoja ja leffoja.
Sarjassa nuori ruotsalainen taidehistorian opiskelija Greta saapuu Pohjoisterritorion Darwiniin työskentelemään paikallisessa Deck Barissa. Hän elättää itseään hanttihommilla pystyäkseen perehtymään aboriginaalien taiteeseen. Taidetta hän kerää vähäisillä varoillaan, mutta tärkeämpää ovat kohtaamiset itse taiteilijoiden kanssa heidän yhteisöissään. Darwinissa hän asuu kimppakämpässä paikallisten naisten kanssa, joista yksi, Jessie, sattuu olemaan poliisi.
Darwinin poliisiasemalla on totuttu siihen, että henkilökunta vaihtuu tiiviiseen tahtiin. Monet etelästä tulleet poliisit käyvät Darwinissa keräämään sulkia hattuunsa, eivätkä sitoudu palvelemaan paikallista väestöä heidän ehdoillaan. Pohjoisterritorio on tunnetusti alue, jonne monet muuttavat etsimään kadotettua vapauttaan, ja jonne monet pakenevat lainsuojattomina. Alueella on myös rankempia sosiaalisia ongelmia kuin enemmän kaupungistuneissa osavaltioissa. Kirjassa kuvattiin myös muualta tulleiden preppareiden eli maailmanlopun odottajien rantautumista alueen syrjäseuduille.
Teos käsittelee kahta järeää teemaa, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja nettiin tuotettua lapsipornoa. Siinä päästään vierailemaan pahamaineisesta tyttöjen nuorisovankilassa, jossa yksi asukeista päättää päivänsä korkean tason valvonnasta huolimatta. Wahlden kiinnittää paljon huomiota Australian lainsäädäntöön, jonka mukaan jo 10-vuotias on rikosvastuullinen subjekti. Lapsivankilan kulisseissa kuohuu, ja sen seinien takaa alkaa paljastua silmitöntä inhimillistä pahuutta.
Onneksi teoksessa päästään tutustumaan myös alueen muuhun elämänmenoon, vaikka tiivis juoni ei jätä kovin paljon tilaa fiilistelylle. Pysyin juonessa hyvin mukana, vaikka ennakkotietoni tuon alueen kulttuurista ja historiasta eivät olleet kummoisesti. Ehkä dekkarina teos oli omaan makuuni piirun verran liian synkkä ja raaka, mutta sarja jätti lupaavan maun, ja saatan hyvinkin lukea siitä toisenkin osan.
Anun ihmeelliset matkat 