Teos: Jojo Moyes: Lainakengissä (Gummerus, 2023)
Suomennos: Riina Vuokko
Äänikirjan lukija: Meri Nenonen
Sam ja Nisha ovat kaksi omalla tavallaan onnettomia keski-ikäisiä naisia Lontoossa. Sam kärvistelee niin töissä kuin avioliitossaan työttömän, masentuneen miehen kanssa; Nisha taas on viettänyt luksuselämää edustusvaimona kaksikymmentä vuotta ja on pitkälti arjen haasteista vieraantunut. Heitä yhdistävät Christian Louboutinin korkkaripari, jotka päätyvät vahingossa Samin haltuun tämän otettua väärän laukun kuntosalin pukeutumishuoneesta.
Aluksi Louboutinit tuovat Samin elämään väliaikaista nostetta. Hän onnistuu niiden avulla tuomaan työnantajalleen uusia diilejä, ja hän tuntuu löytävän itsestään taas eroottisia potentiaalia vuosien horroksen jälkeen. Kengät eivät kuitenkaan miellytä kaikkia työpaikalla, ja pian hän löytää itsensä pomon puhuttelusta, jossa häntä uhataan potkuilla. Painoalan firmalla ei ole Samille mitään annettavaa, mutta hänellä on yksin vastuullaan asuntolainan lyhennykset. Kenkien myyminen voisi ratkaista monta ongelmaa, mutta Sam on hyvin tietoinen siitä, että niillä on oikeasti omistaja, joka ehkä kaipaa niitä.
Nishan elämä muuttuu dramaattisemmin kuin Samin. Hänen upporikas miehensä ilmoittaa halusta erota, ja samaan syssyyn hän jäädyttää kaikki vaimonsa luottokortit ja asiakastilit. Yhtäkkiä Nisha on tyhjän päällä vieraassa kaupungissa – hän on ollut Britanniassa lähinnä miehensä seuraneitinä. Oikea koti on New Yorkissa, mutta sinnekään ei ole hänellä enää pääsyä. Hänen on pakko ryhtyä hotellisiivoojaksi, mutta sillä palkalla ei vuokrata minkäänlaista murjua metropolialueella.
Kyseessä on kertomus, jossa taloushuolilla on keskeinen rooli juonen pyörityksessä. Mukana on myös hienoinen dekkarin siemen, vaikka talousrikollisuus ei nouse keskeisimmäksi teemaksi. Louboutin-korkkareista on kuitenkin moneksi, ja yllättäen Nisha saakin tietää, ettei hänen petollinen exänsä ole hankkinut hänelle kenkiä pelkästään omaa silmäänsä miellyttämään. Kuitenkin hänen tilanteensa vaimona, jolle mies osti eksklusiivisia vintage-keräilyharvinaisuuksia vaatekaappiin, vaikutti varsin ahdistavalta. Varsinkin kun eron jälkeen nämä aarteet peri suoraan miehen tuleva puoliso, ja Nisha päätyi näkemään uuden korvikkeensa omissa vaatteissaan edustamassa.
Jojo Moyesin kirjoissa on aina yhteiskunnallisia teemoja, ja niin on tässäkin. Ehkä silmiin pistävin oli hotelli- ja ravintola-alan alipalkattujen työntekijöiden asema, ja heidän keskinäinen solidaarisuutensa. Tarinassa työntekijät olivat tottuneet ottamaan oikeuden omiin käsiinsä, koska palkka ei riittänyt elämiseen. Näin ollen oli tyypillistä, että moni pääsi hyötymään hotellien keittiöiden antimista, ja raaka-aineita vietiin myös surutta kotiin.
En ole lukenut Moyesin koko tuotantoa, mutta kuitenkin useamman teoksen. Välillä hän on kirjoittanut kaukomaille sijoittuvia historiallisia romaaneja, mutta tämän teoksen kautta hän palaa taas kotimaansa nykyajan ongelmiin. Tämä ei ollut paras häneltä lukemani teos, mutta se kuvasi varsin realistiseen tapaan tavallisten lontoolaisten elämää ja paineita. En ainakaan tämän kirjan kautta saanut akuuttia matkakuumetta tuohon kaupunkiin, joka nuoruudessa edusti minulle vapauden ja rajattomien mahdollisuuksien kehtoa.
Anun ihmeelliset matkat 