Teos: Annemari Marttinen:Mistä kevät alkaa (WSOY, 2006)
Äänikirjan lukija: Hannamaija Nikander
Leila on nelikymppinen yläasteen opettaja, joka elää pahimpia ruuhkavuosiaan. Ainoa tytär Kia on jo aikuistumassa, mutta tunnollinen nainen on saanut uudeksi tehtäväkseen huolehtia muistisairauteen äkillisesti sairastuneesta äidistä. Äiti asuu samalla paikkakunnalla, eikä Leila ole oikeastaan koskaan katkaissut napanuoraansa äitiin. Kun sairaus nostaa päätään, Leilasta tulee äitinsä curling-kasvattaja.
Kotipalvelun pomolla on oma näkemyksensä Helenan hoidosta, ja naisen leopardikuvioinen rintarossi ärsyttää Leilaa. Helena on tarkka omasta itsemääräämisoikeudestaan, vaikka tilanne on mennyt siihen, että Leila joutuu käymään äidin luona varmistamassa asioita päivittäin. Tästä on jo tulossa rasite työpaikalla, ja Leila pelkää huomautuksen saamista koulun rehtorilta. Lähipiirissä epäillään, että Leilalla on salasuhde, koska hän on niin kiihkeästi naimisissa puhelimensa kanssa.
Olen lukenut useamman romaanin Annamaija Marttiselta, joka tuntuu usein valitsevan teoksiinsa ajankohtaisia, yhteiskunnallisesti puhuttelevia teemoja. Tämä teos kertoo vanhushuollon haasteista lähes 20 vuotta sitten, mutta tuskin ala on ehtinyt kehittyä niin paljoa sen jälkeen, että lähestymistapaa voisi pitää jälkijättöisenä.
Olen viime viikkoina lukenut useamman romaanin, joiden keskiössä on noin viisikymppinen, elämänsä muutosten keskellä kipuileva nainen. Tämän romaanin Leila on vasta 46-vuotias, mutta käyttäytyy kuin ikäistään vanhempi henkilö, eli äärimmäisen tätimäisesti. Leilan elämään turvaa tuovat muun muassa vanhat astiat, ja hän tekee ison numeron kerrosvadeista, joita tarvitaan tyttären ylioppilasjuhliin.
Toinen keskeinen kirjan teema on aikuisen äiti-ihmisen suhtautuminen aikuistuvan tyttärensä seksuaalisuuteen. Vaikka Leilalla ei ole uskonnollisia tai muita elämänkatsomuksellisia syitä olla ahdasmielinen, hän ei pidä siitä, että abiturientilla on poikaystäviä. Kondomin kääreen löytäminen tyttären sängyn alta aiheuttaa hänessä suurta elämäntuskaa. Tytär onnistuu kyllä erinomaisesti haastamaan äitinsä korostetun turvallisuushakuista maailmankuvaa. Hän muun muassa suosittelee tälle naku-uintia keinona päästä eroon liioista estoista.
Kirjan maailma on lähes korostetun arkinen, mutta Marttinen osaa taitavasti kuvata muistisairaan päänsisäistä kauhua, kun kodin esineet alkavat puhua hänelle ja hyökätä päälle. Hän kuvaa myös osuvasti hoitohenkilökunnan tekopirteitä ja samalla alentuvia puhetapoja, ja tilannetta, jossa ihmiseltä riistetään viimeinenkin mahdollisuus tehdä valintoja elämässään. Vaikka kirjan Helena päätyy hyvämaineiseen yksityiseen hoitokotiin, sen maine ei takaa ihmisarvoista elämää.
Luin kirjaa äitienpäivänä, ja koin sen varsin oivalliseksi teemalukemistoksi. En osannut samastua Leilan hahmoon, mutta kirjassa kuvattu äiti-tytär suhde tuntui sopivan haasteelliselta. Varmasti moni lukija pystyy löytämään tästä kirjasta tarttumapintaa, tai vertailukohtia, jos hänellä on omassa elämässään joku muistisairauteen liittyvä tilanne päällä. Ja jos ei ole, niin hän voi silti Helenan tarinan kautta pohtia, millaista hoitotahtoa hän voi ilmaista nyky-yhteiskunnassamme.
Anun ihmeelliset matkat 