Teos: Åsa Hallengård: Antiikkikurssi eksyneille sydämille. (Saga Egmont, 2022)
Suomennos: Katariina Kallio
Äänikirjan lukija: Johanna Kokko
Kristina on pian 70 vuotta täyttävä leskirouva, joka asuu yksin kartanotyylisessä residenssissään Skoonen Landskronassa. Hän on lähellä erakoitumista, vaikka hän edelleen tapaa aikuisia lapsia ja lapsenlapsiaan. Eräänä päivänä hänen poikansa Karl tekee äidilleen erikoisen työtarjouksen: häntä tarvittaisiin paikallisella huutokauppakamarilla antiikkikurssin vetäjänä.
Kristina on nuorena toiminut kuvaamataidon opettajana, mutta naimisiin mentyään häntä tarvittiin enemmän edustusrouvana. Edesmennyt aviomies oli väkivaltainen ja vaativa kodin tyranni, joka halusi määrätä vaimonsa elämän kaikki reunaehdot. Miehen kuolemasta on jo kolmisenkymmentä vuotta, mutta Kristina ei edelleenkään voi täysin luottaa uusiin ihmisiin traumaattisen avioliiton jälkeen.
Kristinan kurssille tulee sekalainen seurakunta, jolla on enemmän sosiaalisia tarpeita kuin aitoa halua oppia huonekalujen tyylisuunnista. Kymmenellä tapaamiskerralla he hitsautuvat yhteen ystäväporukaksi, jotka tekevät yhdessä paljon muutakin kuin penkovat toistensa ullakoita antiikkiaarteiden löytämisen toivossa.
Mukaan mahtuu aviokriisiä, uuden kumppanin etsintää, rahahuolia, parisuhdeväkivallasta toipumista ja tietysti maailman romanttisimmat homohäät. Kristinan lisäksi yhdeksi avainhenkilöksi nousee nuori yksinhuoltajaäiti Klara, jonka auttaminen vaatii useamman ihmisen voimia ja lain rajapinnoille ulottuvaa kekseliäisyyttä. Myös Klaran osallistuminen antiikkikurssille tuntuu muista käsittämättömältä, koska hän sinnittelee aidossa niukkuudessa.
Kirjaan mahtuu myös huumoria, ja eniten minua nauratti viisikymppisen Martinin taistelu oikeudesta kuunnella kotonaan punk-musiikkia. Punk on masennukseen taipuvaiselle perheenisälle ainoa jäljelle jäänyt oma ilmaisukanava, mutta aviokriisin keskellä musiikista tulee todellinen taistelutanner.
Tartuin tähän kirjaan hieman kyynisenä, koska en pitänyt sen nimestä enkä kansikuvasta. Kuitenkin kirjasarjan antiikin keräilyteema kiinnosti, ja ajattelin, että teos voisi tarjota harmitonta hupia. Niin se tekikin, ja viihdyin sen maailmassa erinomaisesti. Aloitin myös toisen osan lukemista, mutta en aio tuhlata aikaa jatko-osista raportoimiseen. Siinä sama porukka jatkaa yhteistä harrastustaan ja perustaa antiikkikahvilan vanhaan venesatamaan.
Kirjasta tuli vähän mieleen edesmenneen Maeve Binchyn tyyli, varsinkin teos Italian illat. Siinä oli samantyylistä yhteisöllistä hyväntahtoisuutta kuin tuossa ikonisessa aikuisten iltakurssikuvauksessa. Tosin Skoone ei herätä minussa vastaavaa nostalgian tuulahdusta kuin Dubliniin sijoittuvat chicklit-pläjäykset.
Anun ihmeelliset matkat 