Teos: Pirjo Tuominen: Hyvästit vinttikamareille (Tammi, 2023)
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Luin viime vuonna antaumuksella Pirjo Tuomisen Lappeenrantaan sijoittuvan teoksen Puutalokaupungin naiset, joka on kasvukertomus suuriin ikäluokkiin kuuluvasta Vienasta. Vienan tarina jatkuu nyt uudessa osassa, jossa hän kirjoittaa ylioppilaaksi ja lähtee opiskelemaan kauppatieteitä Helsinkiin Kauppakorkeakouluun.
Kirjan keskeinen teema on vaatimattomista oloista ponnistavien nuorten asema, eli se kuuluisa luokkahyppy. Viena ja hänen niinikään lappeenrantalainen ystävänsä Auli ovat sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita, eikä heillä ole valmista mallia akateemisen polun raivaamiseen. Orvoksi jääneellä Vienalla ei ole perheen tukea lainkaan, kun taas Auli kokee kotonaan isäpuolen vihamielisyyden, kun hän ottaa puheeksi opinnot pääkaupungissa. Ahdasmielinen isäpuoli ei ymmärrä, miksi paikalliset oppilaitokset eivät kelpaa Aulille.
Helsingissä nuoret naiset saavat ratkaista kinkkisiä asumisen ongelmia. Molemmat päätyvät asumaan kortteeria useammassa osoitteessa, ja jäävät mielivaltaisten vuokranantajien armoille. Joku heistä odottaa vuokralaisiltaan tiukkaa kristillistä siveyttä, toinen seuraneitinä toimimista, ja mukaan mahtuu myös seksuaalisten palveluiden pyytäjiä. Jatkuva varuillaan olo luo turvattomuutta, ja se vaikuttaa varsinkin Aulin opintomenestykseen. Hänen valmistumisensa jää roikkumaan, kun taas sähäkkä Viena valmistuu tavoiteajassa ja löytää itsensä pian töistä lontoolaisesta mainostoimistosta.
Ehkä kiinnostavin ja yllättävin elementti kirjassa liittyi Aulin biologisen isän löytymiseen, ja siitä johtuvaan sukudraamaan. Myös Viena pääsee osalliseksi karjalaisesta mahtipontisuudesta vuokraemäntänsä kesäapulaisena tämän suvun tiluksilla. Noin puolet tarinasta sijoittuu edelleen Karjalaan, vaikka päähenkilöt opiskelevat Helsingissä. Romaanissa päästään myös viettämään aikaa Kilpisjärven alkavissa turismibisneksissä, jonne Viena päätyy kesätöihin viinakassaksi.
Tässä sarjassa minua on ihastuttanut kuvatun ikäluokan aukoton tulevaisuudenusko ja tekemisen meininki. En nyt suoraan pystynyt samastumaan Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden eetokseen, mutta ainakaan Tuominen ei ole valinnut päähenkilöiksi kultalusikka suussa syntyneitä opiskelijoita. Niitäkin romaanin maailmassa esiintyy, mutta tuo maailma on aika etäinen näiden maalaistyttöjen maailmasta, jossa edelleen saadaan ruokapaketteja kotikonnuilta.
Peilasin tarinaa oman edesmenneen äitini tarinoihin omista opiskeluvuosistaan, ja löysin paljon tuttuja tunnelmakuvia. Tosin meininki provinssien yliopistoissa on ollut vaatimattomampaa kuin Helsingissä, ja siellä lähestulkoon kaikki ovat eläneet maalta lähetetyillä voipaketeilla.
Toivon mukaan sarja jatkuu Lontoosta, ja lukisin mielelläni enemmänkin fiksun ja filmaattisen Vienan seikkailuista maailmalla. Jännää oli, että romaanissa kuvataan Helsinkiä karuna ja vieraana ympäristönä, mutta tämän jälkeen Viena soljahtaa Lontooseen lähes vaivattomasti ja oppii nopeasti nauttimaan elämästään metropolissa.
Olen löytänyt Tuomisen kirjat tämän blogin pitämisen aikana, ja vaikka en välttämättä jaa kirjailijan kanssa samaa arvomaailmaa, olen pitänyt kaikesta lukemastani, ja joistain kirjoista olen ammentanut paljon uutta tietoa. Hän vaikuttaa yllättävän monipuoliselta kertojalta, joka kykenee uppoutumaan niin oman aikamme ilmiöihin kuin kaukaiseen historiaan.
Anun ihmeelliset matkat 