Blogista

Kirjoitan kaikenlaisista matkoista: kaukomatkoista, sisäisistä matkoista ja matkoista roskikselle tai lähiön LIDL:iin. Olen tamperelainen tutkija, freelance-kirjoittaja, teatterityöläinen ja pienten muurahaisten ihmettelijä.

13 kommenttia artikkeliin ”Blogista

  1. Hei, sain tänään kutsun blogissasi mainitulle uravalmennus kursille (n. viidennelle sellaiselle) ja fiksun naapurini ansiosta tutustui juuri suht myönteisiin kokemuksiisi ko. kurssista blogissasi, jonka nimi oli ”Työvoimapoliittiset toimenpiteet, osa 1”. Googletin innolla kakkososaa, mutten sitä löytänyt… Joko sitä ei ollut tai sitten olen niin tumpelo, että on hyväkin osallistua mainitulle kurssille. Olisi kiva kuulla miten se henkilökohtainen ohjaus kohdaltasi meni! Täällä hieman epäilevänä Tuomaksena asiaa (ko. kurssia ja valmennusyhtiötä) makustelen.

    Terkkuja Merja L.

    • Hei Merja! Kiitos käynnistäsi, näitä mun työttömyysavautumisiani on luettu yllättävän paljon :). Jatko-osa löytyy nimellä ”mietteitä työllistymisestä, osa 2” (päivätty 17.7.2014). Henkilökohtainen ohjaus oli hyvä itsetutkiskelun paikka, kun kohdalle sattui sopiva ohjaaja. Hän huomasi muutaman ilmoituksen, joita en itse huomannut, mutta muuten käynnit eivät johtaneet toimenpiteisiin. Tsemppiä kurssille ja työnhakuun!

  2. Hei,
    Päädyin tänne, kun etsin netistä karjalan murteella kirjoitettuja runoja. Onko sinunkin sukujuuret luovutetussa Karjalassa. Minun tästä maailmasta jo poistunut äitini syntyi Viipurissa ja isoäiti Pietarissa. Nyt vanhemmalla iällä olen alkanut kiinnostua juuristani ja tutkin mahdollisuutta kirjoittaa runoloi. Kielitaito ei aivan riitä ja metsästän murrejulkaisuja, kun karjalasta tulleet sukulaiset ovat yhtä lukuun ottamatta nukkuneet pois.
    Kaikkea hyvää sinulle.
    YR

  3. Hei! Minulla on sukua Pohjois-Karjalassa (tosin savolaisella geeniperimällä) ja 1800-luvun puolella heitä oli Pietarissa. Enimmäkseen olen savolais-keskisuomalainen, mutta Karjalan osio sukuhistoriassa kiinnostaa eniten. Luovutetun Karjalan pitäjät kiinnostavat ja olen tekemisissä täällä asuvien inkeriläismummojen kanssa, jotka puhuvat 70 vuotta vanhaa kieltä. Murteita en valitettavasti osaa, kun ei ole jatkuvaa puheseuraa. P-Karjalassa käydessä puheeni muuttuu. Onnea sinun runoprojektillesi, kerron jos keksin joitain lähteitä. Anu

  4. Anu, kiitoksia esikoisromaanini ”Tasanko kävi onnen lahjat” arviosta ja esittelystä. Ihmettelit kirjan nimeä. Päähenkilön nimi on Rauli Tasanko ja hänen suhteensa ”onnen lahjoihin” on kirjan pääteemoja. Näillä perusteillä kaappasin vanhan sananparren uusiokäyttöön.

    • Kiitos Ilkka selvityksestä, minä en hiffannut Raulin sukunimeä. Kovin oli elävää ja uskottavaa tekstiä! Olen elänyt Raulin kaltaisen työväenluokkaisen opiskelijamiehen lapsena, pappani oli valimolaisia. Vinkkaan kirjasta isälleni, se on varmasti hänelle vielä suurempi elämys :)!

  5. Rautpohjan tehtaan valimolta 1970-71 minäkin otin vauhtia opiskeluilleni. Sielläkö pappasikin oli?

    Jos isäsi on samaa ikäluokkaa kuin minä, luulisin hänen pitävän kirjastani.

  6. Hei Anu, halusin kiittää sinua Ninjan varjo-romaanini arviosta (yhdessä Janne Oran kirjan kanssa elokuussa 2015). Kirjani sai ilmestyessän (ruotsiksi 1987 ja suomenkielisenä käännöksenä 1989) varsin nuivat arvostelut sekä Hbl:ssa ja HS:ssa, mikä masensi minua tosi paljon. Kuvittelin että olin kirjoittanut tärkeistä aiheista, monikulttuurisuuden mahdollisuuksista ja aidsin uhkakuvista 80-luvulla.
    Kirjan kansi oli kaamea, mutta tänään kiinnitän huomioni ninjasoturin miekkaan, joka ikään kuin lävistää World Trade Centerin kaksoistornit…
    Seuraan vastaisuudessakin blogiasi.
    Lämpimät talviterveiset sinulle!

    • Kiitos Marianne blogivierailusta! Kaikki, mitä olen sinulta lukenut, on ollut minulle tärkeää, ja meinasinpa aikanani kirjoittaa Karmasta tieteellisemmänkin artikkelin. Uskoisin, että Ninjan varjo on ymmärrettävämpi teos v. 2016 kuin aikanaan.

  7. Hei
    Ehditkö soittaa Seppo Puttoselle Yleen puh. 0400 415687 tai miten saisin sinuun yhteyden? Asiani koskee Arto Paasilinnaa.
    t. kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen

    • Hei, pahoittelen, viestisi jäi nyt matkalle, kun en ole paljoa ehtinyt käydä täällä. Asiasi ei varmaan enää ole ajankohtainen? Mulla ei ole kovinkaan paljon tietoa Paasilinnasta, mutta minulta saa tulevaisuudessa kysyä esim. postkoloniaalista kirjallisuudesta. 041 7480043, anu.hirsiaho@gmail.com

  8. Moi Anu!

    Thank you for your engaging book reviews. I appreciate the effort you put into your blog for people like me (lazy readers of Finnish literature) 🙂 get to experience fresh stories and new voices. Keep up the good work, and hope to connect with you on my poetry blog. All best!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s