Puoskarin tyttären elämäntehtävä

Teos: Satu Vasantola: Kaikki kadonneet (Tammi, 2020)

Äänikirjan lukija: Hannamaija Nikander

Tänä vuonna olen lukenut kaksi kotimaista romaania, jotka kertovat ajasta ennen vuoden 1970 aborttilakia. Ensimmäinen näistä, Susanne Mauden Ennen kuin unohdat, kuvaa nuoren naisen yksinäistä raskautta ja lapsen luovuttamista adoptioon, jotta oma elämä voisi alkaa. Satu Vasantolan teoksessa näkökulma on rankempi: siinä kertojana on itse gynekologiksi päätynyt nainen, joka on lapsena joutunut toimimaan isänsä, aborttipuoskarin apurina.

Annun isä joutuu verisistä bisneksistään vankilaan, eikä tytön asema kouluyhteisössä ole tämän jälkeen kehuttava. Parhaan ystävän Lauran äiti toimii varaäitinä, mutta tämäkin osoittautuu kavalaksi juorukelloksi. Eletään 1960-70-lukuja Keravalla, jossa koulun kingi vittu-Matti jahtaa tyttöjä lähimetsässä stiletillä. Annun kasvuympäristö on synkän lannistava, joten on pieni ihme, että hän ponnistaa sieltä niinkin korkealle kuin tekee.

Nykyisyydessään jo uransa ehtoopuolella Annu oireilee raskaan työn uuvuttamana. Hänen vastaanotolleen saapuu tutun oloinen vanhempi nainen, joka osoittautuu Annun isän tyttöystäväksi, siksi, joka eli perheen kanssa lyhyen ajan ennen tämän vankilatuomiota. Annu ei saa tehtyä naiselle lähetettä syöpätutkimuksiin, ja Ellan tilanne pahenee nopeasti. Sovittaakseen syyllisyyttään hän osallistuu Ellan saattohoitoon tämän kotonaan. Ellan kautta hän saa säännöstellysti tietoa isänsä rikoksesta ja muista lapsuutensa salaisuuksista.

Kirjan tematiikka on rankka, ja lukija tietää sen kirjaan tarttuessaan. Itse koin, että Vasantola on halunnut ympätä tähän tiiviiseen teoksensa kaikki kauheudet, mitä laittomiin abortteihin tai abortinvastaisuuteen on liitetty. Teos ei ole saarnaavan yhteiskunnallinen, eikä ohjelmallisen poliittinen, mutta Vasantola osaa näyttää graafisesti toimenpiteitä, joihin kenenkään ei pitäisi joutua. Hurjia tilanteita on myös Annun nykyisessä sairaalatyössä, eivätkä kaikki liity aborttiin.

Teosta kuuluisi suositella kaikille kristityille konservatiiveille, jotka kaipaavat hedelmällisen pullantuoksuiseen Suomeen, mutta on vaikea kuvitella Päivi Räsäsen lukevan tätä romaania. Teos on kuitenkin kirjoitettu näkökulmasta, joka toivon mukaan ei sulje pois perinteisemmin ajattelevia lukijoita. Kirjan nykypäivän henkilöt eivät ole erityisen tiedostavia, saati feministejä, mutta he elävät maailmassa, missä tietyt naisten oikeudet ovat saavutettuja etuuksia.

Vasantola onnistuu saamaan tiiviiseen formaattiin monitasoisen saagan, jossa on runsas henkilögalleria ja muutakin nyansseja kuin laiton abortti. Välillä pidin Annun selviytymistarinaa (jonka välivaiheet jäivät miltei kertomatta) lähes epäuskottavana, samoin hänen äitinsä ja siskonsa kohtaloa, mutta nämä ovat romaanissa vain sivujuonia. Kovin syvälle lääkäri-Annun ihon alle en myöskään päässyt, enkä tarinan alussa edes pitänyt hänen aikuisesta minästään, mutta ymmärsin pian, ettei teos vaatinut lukijalta tunnepitoista samastumista päähenkilöön.

Seuraavaksi lukisin mielelläni teoksen abortin vastustajista, ja varsinkin niistä, jotka luopuvat lääkärin tai hoitajan ammatistaan viitaten omaan vakaumukseen. Toistaiseksi Suomessa on vältytty hurjimmilta ylilyönneiltä, mutta reissuillani maailmalla olen törmännyt sakeaan pro-Life-propagandaan. Puhe viattomista ”ihmistaimista” on lisääntynyt kristillisissä piireissä myös Suomessa, jossa abortti ei tätä nykyä ole suuri yhteiskuntapoliittinen ongelma. Tämän vuoksi on hyvä, että aiheesta herätellään keskustelemaan myös kaunokirjallisuuden voimin, jotta ihmiset muistaisivat, kuinka raskauksia keskeytettiin lain ja lääketieteen ulkopuolella.

Dublinin kerma kuoriutuu

IMG_1623Irlantilainen chicklit: vaikea rasti minulle, joka olen joskus uhrannut vuosia maan ”vakavalle” feministiselle kirjallisuudelle. Nykyään luulisin vihreän saaren olevan Euroopan maista se, jossa väkiluku huomioonottaen asuu suurin määrä kevyen naisviihteen taitajia. Tämä kehitys hämmentää, kun tiedän, kuinka korkea taso maan varsinaisen kaunokirjallisuuden kentillä on.

Kathleen MacMahon on dublinilainen pitkän linjan toimittaja, joka on keski-iässä alkanut kirjailijaksi. Hänen toinen romaaninsa The Long, Hot Summer (Sphere, 2015) kertoo ainutlaatuisesta MacEnteen suvusta, jossa on kolmen polven ajan kaadettu myyttejä ja raja-aitoja. Suvun naiset ovat vahvoja, mutta osa katoliseen kasvatukseen kahlittuja; miehet osoittavat omalaatuisuuttaan helpommin. Aina matriarkka Deidrestä saakka suvun jäsenet ovat tottuneet olemaan parrasvaloissa ja kansallisessa mediassa; nuorempia polvia vaivaa myös ikävä lööppijulkisuus. Politiikka ja media ovat heidän kutsumusalojaan Deidren pitkän teatteriuran ulkopuolella.

Ensin hyvät uutiset: kirja ei ollut lainkaan siirappinen, ja hahmoissa oli ihailtavaa kehityskelpoisuutta. Irlantilaisen yhteiskunnan muutokset ovat narratiivin keskiössä alkaen päättymättömästä aborttitaistelusta päätyen talousihmeen jälkeisen takaiskun realiteetteihin. Huumoria viljellään paljon, ja päähenkilöiden itseaiheuttamat kriisit olivat jopa absurdeja. Komissaari Collinsin taipumus kleptomaniaan, ja hänen joutumisensa YouTube-videolle varastettuaan pippurimyllyn brysseliläisestä ravintolasta oli klassista irlantilaista craic: ia.

Sitten pyyhkeitä: MacMahonin kieli on arkisuudessaan latteaa, ja tuntui, että romaani oli kirjoitettu selkokielisyysvaade edellä. Juonellisesti teoksessa oli aineksia vaikka mihin, mutta kirjailijan rasittava tapa velloa tuotemerkkien, brändien ja kaupallisen median tuotteiden todellisuudessa tylsistytti kerrontaa. Tähtitoimittaja Alman kokema öinen silvontakaan ei tuntunut kovin jännittävältä, vaikka kirjassa oli oivia dekkarin tai trillerin siemeniä. Kirjasta puuttui särmä mielestäni siksi, että puolet sivuista kului henkilöiden ulkonäön ja kulutustottumusten kuvaukseen. Teosta lukiessa oli olo, että olisi seurannut jatkettua juorulehteä tai lifestyle-blogia.

IMG_1619Löysin teoksen Helsingin Kampin suutarin vaihtopisteeltä ja luin sitä Onnibusissa, autossa, mökillä ja eräässä lumotussa puutarhassa Mikkelissä. Liikkuva lukutapakin verotti keskittymistä, vaikka tuntui, ettei teksti vaatinut lukijaltaan paljoa. MacEnteen suvun saagassa päädyttiin moninaisiin sovituksiin sukupolvien, sisarusten ja eksien välillä, ja erityinen paino oli keski-ikäisten, varsin keskiluokkaisten hahmojen kipuilussa.

Pidin teoksen politiikkajuonteesta, vaikka se olikin täysin viihteellinen. Kahden Fianna Fail-puoluetta edustavan veljeksen nousu ja tuho oli eeppistä luettavaa, varsinkin, kun suvun muut jäsenet eivät mahtuneet konservatiivisen maalaispuolueen arvomaailman pirtaan. Homojen oikeuksia, avioeroa ja aborttia kirjassa käsitellään pontevasti, eivätkä teemat tunnu alleviivaavilta Irlannin kontekstissa. Suvun isoisän kaapista tuleminen 80-luvun alussa ja asettuminen elämään nuoren marokkolaisen rakastajansa kanssa muodostaa sopivan vastanarratiivin ääniä kalastelevien konservatiivisten nousukkaiden pintaliitokiillolle.

Maeve Binchyn lukijat saattavat lämmetä tällekin teokselle, ja jopa kannessa on tämän genren kuningattarien Binchyn ja Cecilia Ahernin suitsuttavat suositukset. Binchyn teoksissa on usein enemmän työväenluokkaisia ja maalaisia hahmoja, ja hänen maailmojensa arkisuuden pelastaa säkenöivä kieli. Ahernin teoksia en ole tainnut koskaan saattaa loppuun, tai ainakaan ne eivät ole jättäneet vahvaa muistijälkeä. Tämän romaanin luin sujuvasti loppuun, mutta jäin kaipaamaan lisää kierroksia.

IMG_1321Kirjan kesäinen kansikuvitus sopi hyvin Kenkäveron vanhan pappilan pitsihuvilaromantiikkaan ja kukkaloistoon. Lukeminen sijoittui myös loppukesän ainoisiin hellepäiviin, joten teoksen nimi asettuu ironisesti Suomen arktiseen todellisuuteen.

PS: Kotona minua odottaa Eimear MacBriden The Lesser Bohemians, joka on rankkaa joycelaista tykitystä alusta loppuun. En tiedä, saanko kirjaa koskaan loppuun, koska se on kielellisesti hirvittävän vaativa. Eli irlantilaisia naiskirjailijoita riittää moneen junaan.

PS2: Arvioin tämän nyt suomeksi, vaikka tarkoituksenani on tästedes kirjoittaa englanniksi niistä teoksista, joita ei ole suomennettu. Ajattelin arvioni palvelevan eniten suomalaisia Irlanti-faneja. MacMahonin esikoisromaani, Näin se päättyy, on julkaistu suomeksi Bazarin toimesta v. 2013.