Modernia kartanoromantiikkaa

koydenvetoa_katajamaella-kivela_anneli-17078245-frntAnneli Kivelä oli minulle tuntematon kirjailija eiliseen saakka, jolloin nappasin hänen teoksensa Köydenvetoa Katajamäellä (Karisto) kirjaston kierrätyskorista. Teoksessa matkustetaan fiktionaaliseen hämäläiseen Katajamäen kylään, jossa monet perinteiset arvot ovat vielä kunniassaan ja naapurit auttavat toisiaan. Kyläyhteisön sisäsiittoinen idylli järkkyy, kun sinne muuttaa kirkonkylältä kaksi afgaaniperhettä asuttamaan hylättyä maatilaa. Kylän onneksi koulu saadaan kuitenkin pelastettua heidän ansiostaan, sillä he tuovat kouluun seitsemän uutta oppilasta.

Katajamäki-sarjassa on jo 9 osaa, ja sarja on taatusti faninsa lunastanut. Ymmärtääkseni jokaisessa osassa kylän elämää valotetaan eri asukkaiden näkökulmasta. Vaikka mielenmaisema on hämäläinen, teoksen ilmapiiri muistuttaa minua Karjalan kunnailla-sarjan Miikkulan kylän idyllistä, hyvässä ja pahassa. ”Kaukana paha maailma”-ajattelu on tässä päällimmäisenä, eikä kylässä tapahdu pahempaa rikollisuuttakaan kuin pyörä- ja ruohonleikkurivarkauksia. Kylässä on kolme sydäntä, kauppa, Myllutuvan kahvila ja vanha seuraintalo, jossa kylätoimikunta pitää kokouksiaan ja jossa on vireää harrastustoimintaa.

Teoksen päähenkilö Tanja on ruuhkavuosiaan elävä neljän lapsen äiti, joka on juuri jäänyt työttömäksi terveyskeskuksesta fysioterapeutin paikastaan ja sinnittelee valjuksi muuttuneessa avioliitossaan. Pelastaakseen perheensä talouden hän joutuu palaamaan työelämään jo äitiyslomansa aikana, läheiseen Vuorensolan kartanoon, joka vanha armo on halvaantunut. Kartanon nuori isäntä suostuu jopa maksamaan lastenhoitajan, jotta Tanja tulisi äitiään kuntouttamaan. Tässä eletään nykypäivää, mutta kartanopönötys on edelleen Katajamäen arkea, ja Ellen-rouvalla on kyky pompottaa kyläläisiä uskomattomalla itsevarmuudella. Koska en ole ollut koskaan tekemisissä oikean suomalaisen kartanon väen kanssa, en osaa suhteuttaa lukemaani reaalimaailmaan, mutta tässä kuvattu kartanoelämä tuntui todella vanhoihin varsiin kudotulta. Ilmeisesti jossain kuitenkin on vielä kartanoita, joiden taloudenhoitajat ovat uhranneet koko elämänsä isäntäväelle ja joissa arkenakin katetaan aistikkaasti salongin puolelle.

Verrattuna äsken lukemaani kartanoromantiikan mallikappaleeseen tässä romanttinen sisältö ei kuitenkaan ole täysin ilmiselvää tai ennalta-arvattavaa. Teoksessa on myös paljon muuta sisältöä kuin heteronormatiivinen säpinä. Homoista ja mamuista puhutaan kylän arjessa luultavasti yhtä paljon kuin kaupungeissa. Kyläkomitean kokousten ja kaupan turpaparlamentin kuvaukset ovat sympaattisia. Rasismia ja ennakkoluuloja käsitellään lempeästi, ja maahanmuuttajahahmojen integroituminen työllistymisen kautta tuntuu jo melkein liian hyvältä ollakseen totta. Mutta tietysti näin voidaan tehdä fiktiossa, jossa usein raivataan esiin parempaa maailmaa ja mieluisia tulevaisuuksia.

Kielellisesti tämä teos tuntui minusta liian arkiselta – tosin sen vuoksi teksti on nopeasti luettavaa ja sopisi erinomaisesti esimerkiksi päähenkilö Tanjan kaltaiselle naisihmiselle, jolla ei välttämättä ole montaa lukuhetkeä viikossa. Välillä koin hahmojen puhuvan oudosti, ehkä liian kirjakielisesti ja juonen käänteitä lukijalle selostaen. Toisin sanoen tuntui, että hahmot joskus puhuivat enemmän lukijalle kuin keskustelukumppanilleen. Koska olen viime aikoina lukenut paljon murrekirjoja, olisin ehkä tässäkin odottanut kyläläisten puhuvan hämäläisemmin. Toisaalta Kivelä ei sorru pahimpien Häme-kliseiden uudelleengenerointiin.

Teos on klassinen lukuromaani, naisviihdettä ehkä, muttei tyhjäpäistä sellaista. Lukijakunnaksi oletan keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset, jotka haikailevat vanhojen hyvien aikojen perään. Voisin hyvin lukea sarjasta toisenkin teoksen, jos sellainen eteen sattuisi. Koukkuun en vielä jäänyt, mutta koskaan ei tiedä.