Napolilaista vääntöä Joensuussa

Teos: Anna Paldar: Kadonnut: Alessia B (Lind&co, 2023)

Äänikirjan lukija: Vilma Kinnunen

Alessia ja Liliana Bagniacani ovat napolilaiset sisarukset, joita molempia työt ovat kutsuneet Pohjolaan. Koodarina toimiva Alessia työskentelee Joensuussa, ja Liliana tekee väitöskirjaa Tukholmassa. Sisarten vanhemmat ovat kuolleet, joten heidän siteensä Italiaan alkaa olla hapertumassa. Mutta miksi Alessia on kaikista maailman paikoista valinnut työ- ja asuinpaikakseen Joensuun, kun hänen tasoiselleen osaajalle olisi töitä tarjolla maailman metropoleissa?

Iiris Kivelä on Helsingissä toimiva arkkitehti, jolla on sukuyhteys Pohjois-Karjalaan. Hän on vuokrannut asunnon Alessialle, mutta muutaman kuukauden maassa oleskelun jälkeen vuokralainen katoaa. Iiriksen on palattava Joensuuhun selvittämään tilannetta, ja samaan aikaan hän joutuu taas kosketukseen menneisyyden traumojensa kanssa.

Näistä traumoista Anna Paldar kirjoitti jo esikoisteoksessaan, joka julkaistiin kolme vuotta sitten. Olen lukenut sen, ja jäin uteliaaksi Iiriksen tulevista vaiheista. Sarjan aloitusosassa käsiteltiin ylisukupolvisia sukutraumoja, eikä tässäkään säästytä historiallisilta takaumilta. Merkittävät tapahtumat sijoittuvat 1990-luvun lama-aikaan, jolloin monilla joensuulaisilla perheillä ei mennyt hyvin.

Koin, että kakkososa oli dynaamisempi ja jännittävämpi kuin sarjan aloitus, ja teos sopii erinomaisesti juhannusviikon tunnelmiin. Siinä päädytään viettämään kohtalokasta viikkoa Syväsen puutarhureiden omistamalla vuokramökillä. Iiris päätyy kohtaamaan nuoruuden ystäviään, mutta myös pahoja jengiläisiä, joilla oli joskus selviä rasistisia motiiveja. Kirjassa kuvattu rasismi on kuitenkin hienosyisempää kuin perinteinen pakolaisten potkinta. Maahan muuttaneet italialaiset eivät ole köyhiä ja osattomia, vaan henkilöitä, jotka elävät osana paikallista yhteisöä.

Tässäkin teoksessa kuvattiin runsaasti päähenkilöiden työuria, ja Iiriksen seikkailujen kautta lukija pääsee tutustumaan Joensuun vanhoihin tehdasmiljöisiin, joista en ainakaan itse tiennyt etukäteen mitään. Varhainen sahateollisuus mahtui mielestäni hyvin psykologiseen trilleriin, samoin kuin perinnöllisten sairauksien tutkimus. Ainakaan Paldaria ei voi syyttää kirjailijana liiasta viihteellisyydestä tai tyhjäpäisyydestä. Teoksen henkilöt saavat kunnollisen taustan ja historian, jonka kautta heidän motiivinsa toimia avautuvat kerros kerrokselta.

Kirjassa on myös perinteistä poliisitutkimusta, mutta sen osuus on ohuempi kuin psykologisen jännityksen. Uskon, että teos voi palvella samaan aikaan kahden genren ystäviä, eikä täyteläisen lukukokemuksen äärellä ole merkittävää vatvoa genremäärittelyjä. Kaiken kaikkiaan kyseessä on dekkari/trilleri, joka pysyy hyvin koossa ja tarjoaa yllätyksiä aivan loppumetreille saakka.

Kyräilyä pohjoiskarjalaisittain

Teos: Anna Paldar: Mustan kiven varjo (Kirjokansi, 2019)

Äänikirjan lukija: Anna Paldar

Anna Paldar on taiteilijanimellä kirjoittava esikoiskirjailija, jonka trillerin kalastin Ellibsistä äänikirjana ilman ennakkotietoa teoksesta. Koska äänikirjan laatu oli varsinkin alkukappaleissa rosoinen, olin jo jättää kuuntelemisen kesken, mutta lopulta miellyin kirjailijan äänen kotikutoisuuteen.

Romaanin päähenkilö on nelikymppinen arkkitehti Iiris, sinkkunainen Helsingistä, jonka juuret ovat Pohjois-Karjalassa. Vaikka nainen on omistautunut projekteilleen, yhtäkkiä hän ilmoittaa lähtevänsä lomalle kotikonnuilleen. Iiriksen äiti on jo hoitokodissa, eikä hän aio reissunsa aikana tavata isäpuoltaan Oskaria. Suku vaikuttaa karjalaisittain harvinaisen jäyhältä ja vähäpuheiselta, ja heillä on paljon salaisuuksia niin evakkomatkalta kuin Enossa sijaitsevalta Mustan kiven tilalta, joka on palannut myyntiin huutokaupassa.

Teoksessa liikutaan takaumien kautta toisen maailmansodan ja sen jälkeisiin vuosiin, jolloin vähäpuheinen suku hajoaa onnettomuuksien ja tragedioiden vuoksi. Suvun patriarkka on matkasaarnaaja, joka maatalousvinkkien ohella puhuu pidäkkeettömästi huorista ja äpäristä. Riitaisten veljesten sisar Anni on joutunut tilalle pikku emännäksi, mutta jättää tilan sen jälkeen, kun saa tietää, että hänen perintöosuutensa on keploteltu veljille. Oskar-niminen veli lähetetään kasvattilapseksi Pohjanmaalle, ja hänellä on aina kotona käydessään komeammat vaatteet kuin muilla sisaruksilla.

Tarina on jouhevasti kirjoitettu, vetävästi etenevä ja kompakti, mutta historiallisiin osuuksiin olisin kaivannut lisää lihaa luiden päälle. Aika usein minua rasittaa maaseudulle sijoittuvissa tarinoissa liiallinen murrepuhe, mutta tässä romaanissa jäin kaipaamaan edes hienoista paikallista korostusta, jota ei löytynyt piirunkaan verran. Piirakkatalkoisiin kirjassa ryhdytään aivan loppumetreillä, mutta tämä on ainoa myönnytys pohjoiskarjalaiselle kulttuurille. Paldar selkeästi pyrkii kirjoittamaan yleispätevää tarinaa, mutta minua vaivasi romaanin kielellinen steriiliys.

Psykologisia trillereitä, varsinkin ulkomaisia sellaisia, olen lukenut sen verran paljon, että myös juonen tasolla jäin kaipaamaan lisää kierouksia ja uskomattomia juonenkäänteitä. Toisaalta tämä romaani pysyy lesteissään eikä saa aikaan tunnetta, että olisi enemmän saippuaoopperan kulisseissa kuin kaunokirjallista teosta lukemassa. Arvostin teosta enemmän sukuromaanina kuin trillerinä. Taloon liittyvät kummittelut eivät pelottaneet minua tarpeeksi, mutta jäin pohtimaan teoksen kautta varsinkin ikäihmisten perheväkivallan kokemuksia, omaishoitajien valtaa ja hoitolaitosten asukkien hoitotahtoa tilanteessa, jossa omaisilla on ristiriitaisia ajatuksia läheisensä viimeisten vuosien viettotavasta.

Koska minullakin on sukuyhteys Enoon ja Lieksan radan varrelle, kuvattuihin paikkoihin eläytyminen oli helppoa. Paldar on taitava arkkitehtuurin ja rakennuskulttuurin kuvaaja, ja pidin teoksen Helsinki-osuuksissa, joissa kuvattiin Iiriksen arkea ja työelämää arkkitehtuuritoimistossa.

Jään odottamaan Paldarilta lisää perehtymistä henkilöhahmojen uskottavaan rakentamiseen, sillä tällaisinaan varsinkin romaanin vanhemmat mieshahmot jäivät hieman pökkelöiksi. Kirjassa kuvataan ylisukupolvista pahuutta ja tunneilmaisun puutteita, mutta olisin kaivannut myös pahishahmoihin enemmän ulottuvuuksia. Tarkemmin en osaa kuvailla, miksi kirja jätti minut paikoitellen viileisiin tunnelmiin. Silti otan kirjailijan seurattavakseni, sillä valitut aihepiirit olivat kiinnostavia ja sydäntäni lähellä.