
Teos: Claire Alexander: Meredith, yksin (Otava, 2022)
Suomennos: Oona Nyström
Äänikirjan lukija: Armi Toivanen
Meredith Maggs on 40-vuotias kaupallinen sisällöntuottaja Glasgow’sta, turhien ja turhauttavien mainostekstien tuottaja. Hän ei ole poistunut kodistaan kohta neljään vuoteen. Ruoan hänelle toimittaa Tescon lähetti, liikuntaa hän harrastaa olohuoneessaan. Viime aikoina hänen luonaan on käynyt vain Sadie, paras ja ainoa ystävä kouluvuosilta. Hänen äitinsä ja siskonsa asuvat lähistöllä, mutta välit sukuun ovat katkenneet. Sitten Meredithin ovea kolkuttaa Tom, paikallisen ystäväpalvelun vapaaehtoinen. Onko hänen pakko tutustua uuteen ihmiseen?
Meredith, yksin kuvaa seikkaperäisesti sosiaalisen eristäytymisen teemaa, ja kartoittaa Meredithin elämän vaiheita kerroksittain. Mikä on saanut hänet hylkäämään ”maailman”, ja miksi niin monella on huoli hänen hyvinvoinnistaan? Ja jos hän selviytyy elämästään taloudellisesti, pitäisikö muiden puuttua hänen erakkoelämäänsä?
Kuuntelin tämän teoksen sujuvasti vuorokaudessa, mutta jostain syystä aihe alkoi ahdistaa minua, vaikka kirja on kirjoitettu ilmavasti chicklit-tyyliin. Tässä muutkin kuin päähenkilö ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa, ja oireilevat eri tavoilla. Oikeastaan tämäkään ei ollut ahdistuksen syy, vaan kirja kuvaa harvinaisen kalseaa äitisuhdetta, eikä Meredithin sisko Fionakaan varsinaisesti inspiroi hahmona. Mutta Glasgow tunnetaan rankkana mestana, ja Alexander kuvaa sen työväenluokkaisia kortteleita, joista harva haaveilee pois pääsystä.
Olihan tässä joitain huvittaviakin kohtauksia tai mielikuvia. Perheen naisten teenjuonti talon rappusilla tuntui kolhon kotoisalta, ja on tässä joitain juureva pubikohtauksiakin. Puolet kirjasta keskittyy Meredithin tavalliseen arkeen, ja niihin harvoihin sosiaalisiin kohtaamisiin, joita hänen on pakko käydä läpi kuukauden aikana. Mukaan sekaantuu myös kaupungin sosiaalitoimi, ja nuokin sossun hahmot (jotka vaihtuivat vähintään yhtä usein kuin Tampereella) olivat koomisia.
Muistelisin, että Gail Honeymanin Eleanor Oliphantille kuuluu ihan hyvää kertoi myös sosiaalisesta eristäytymisestä, tosin ei yhtä äärimmäisessä muodossa kuin tässä kirjassa. Mutta toki olen lukenut suomalaisesta erakkoudesta tarinoita, joissa elämä oli vielä paljon yksinäisempää kuin tässä kirjassa. Tavallaan Meredith onkin sosiaalinen erakko, joka välillä hyväksyy elämäntapansa, välillä kärsii siitä kovasti ja etsii apua ongelmiinsa.
Luulisin, että kirja puhuttelee suuria yleisöjä covidin jälkeisessä todellisuudessa, jossa moni on tottunut hoitamaan arkisia askareitaan netissä, ja esimerkiksi tilaamaan ruokaa kotiovelle. Tällainen eristäytyminen kaupunkioloissa kuitenkin vaatii kohtuuhyvän toimentulon, eli Meredith onnistui eristäytymään, koska hänellä oli omistusasunto ja etätyö. Köyhimmistä köyhimmillä on syrjäytymistä, mutta heidän jos keiden on pakko kohdata kutsumattomia vieraita ja muita ammattiauttajia, vaikka eivät haluaisi.
Lukisin mielelläni version tästä samasta aiheesta suomalaisessa kontekstissa. Suomalaisessa kirjallisuudessa tosin riittää metsäläisiä erakkohahmoja, mutta urbaani erakkous on ilmiö, joka kiinnostaa minua erityisesti.