Runsaan dialogin viettelys

Teos: Nick Hornby: Olet tässä (WSOY, 2022)

Suomennos: Irmeli Ruuska

Äänikirjan lukija: Elina Varjomäki

Lucy on 42-vuotias lontoolainen englanninopettaja, joka kokee tehneensä elämässä monia asioita oikein. Hän on valinnut turvallisen ammatin, saanut lapset avioliitossa ja kantaa yhteiskunnallista vastuuta avainkysymyksistä. Kuitenkaan hän ei ole ollut immuuni elämän normaaleille vastoinkäymisille. Aviomies Paul osoittautui addiktioon taipuvaiseksi, ja ero heidän kahden välillä oli väistämätön. Alakoulua käyvät pojat viettävät leijonanosan ajasta äidillään, ja Lucy on jatkuvasti riippuvainen ulkopuolisesta lastenhoitoavusta.

Muutaman vuoden sinkkuelämän jälkeen Lucy alkaa kaivata elämäänsä säpinää, ja altistaa itsensä nykyajan deittailun realiteeteille. Tarjonta ei vakuuta, vaikka välillä ystävätkin yrittävät järjestää hänelle kiinnostavia vierustovereita illallisille. Varteenotettavin deitti on kirjailija-Michael, jolla on varaa pitää kakkosasuntoa Dorsetissa. Hulppeaa huvilaa uima-altaalla.

Keski-ikään tultuaan Lucy huomaa, että moni hänen ystävistään on alkanut menestyä. Hänellä taas on varma virka valtion koulussa, opinahjossa, johon kukaan hänen ystävistään ei laittaisi omia lapsiaan. Myös Lucylla on varaa varustaa jääkaappiaan viinipulloilla, ja käydä tiiviisti kulttuuririennoissa, mutta hän ei enää tunne täysin kuuluvansa kaveripiireihinsä.

Tällaiseen saumaan saapuu Joseph, 22-vuotias musta lihakaupan myyjä, jolla ei ole varaa opiskella yliopistossa. Joseph asuu vielä vanhempiensa luona, ja hankkii lisätuloja tekemällä lapsenvahtikeikkoja naapurustossa. Suhde näiden kahden välillä alkaa salakavalasti, ja kummankin, mutta varsinkin Lucyn, on vaikeaa kertoa siitä ulkomaailmalle.

Teos venyy muutamaan vuoteen kaksikon elämässä. Taustalla kytee Brexitin aikaansaama poliittinen turbulenssi, joka vaikuttaa enemmän Lucyn keskiluokkaiseen tietoisuuteen kuin Josephin ikäluokkaan. Toisaalta suuri osa Josephin lähipiiristä kannattaa Brexitiä, ja isä on saanut uutta virtaa elämäänsä kampanjasta. Josephin äiti taas on elävässä uskossa, ja on kasvattanut lapsensa metodistikirkon vapaa-aikakeskuksen kupeessa. Josephissa itsessäänkin on jotain kirkollista, tai hän noudattaa paljon puritaanisempia elämäntapoja kuin moni ikäisensä.

Tutkiskelin kirjaa siitä näkökulmasta, kuinka paljon dialogia on liikaa, sillä Hornby on varsinainen dialogin rakentamisen mestari. En ainakaan kokenut, että runsas dialogi olisi jumittanut tarinaa, mutta ehkä joissain valkoisten keski-ikäisten viininhuuruisissa Brexit-keskusteluissa oli toiston vaara.

Tutkielmana rodun, luokan ja seksuaalisuuden yhteenkietoutumista teos on sopivan arkinen. Tässä ei käytetä fiinejä akateemisia käsitteitä, mutta Lucyn ja Josephin suhteen julkisuuskuva vie lukijan monelle epämukavuusalueelle. Toisaalta erikoiselle pariskunnalle toivoisi onnea, eli loppupeleissä kyse on hyvän mielen kertomuksesta.

Romantiikan saa jokainen lukija liittää taruun mukaan omista lähtökohdistaan käsin. Minulle tämä ei ollut kaikkien aikojen eeppisin rakkaustarina, vaan kuvaus muuttuvasta maailmasta ja muutoksista, joihin kaikki eivät halua mukaan.

Rakkausvalmentajan pauloissa

Teos: Henriikka Tavi: Tellervo (Teos, 2018)

Katselin eilen illalla väsyneenä Ismo Leikolan seikkailuja Kaliforniassa. Ismo tapasi ohjelmassaan Kaunareiden Ron Mossia, joka antoi tälle korvaamattomia vinkkejä vaimon lepyttelyyn. Katsekontakti, hiusten hiplaaminen, uudet seksikkäät alusvaatteet ja suklaayllätys kuulemma toimivat aina. Mutta toimivatko ne suomalaisessa parisuhteessa?

Hieman tällä linjalla heteronormatiivisessa parisuhdeohjeistuksessa mennään myös Henriikka Tavin romaanissa Tellervo, jossa kaksi kolmikymppistä helsinkiläistä sinkkunaista kohtaavat amerikkalaisen rakkausvalmentaja, Rori Rayen.

Tellervo ja Henni ovat olleet kavereita kouluajoista saakka, ja tyttöjen väliseen ystävyyteen kuuluu olennaisena osana painonhallinta, ja siinä onnistumisessa kilpailu. Henni on aina ollut Tellervoa pienempi, ja hän on aamumysoreharjoitusten kuningatar. Tellervo taas etsii itseään ja tulevaa puolisoaan kuoroharrastuksesta, eikä karta kirkkokuoroon liittymistä opintojen päätösvaiheessa, kun muita luontevia paikkoja tavata vastakkaista sukupuolta ei oikein enää ole. Naisilla on oma, salainen rakkauslukupiiri, jonka kolmanneksi jäseneksi liittyy jossain vaiheessa kirkkokuoron puuhanainen Anna.

Anna on naisista rohkein, eikä pelkää stringeissä esiintymistä kuoron saunailloissa. Tellervolle stringien käyttäminen on vaikeaa, vaikka tietää niiden lisäävän huomattavasti miehen pokaamisen mahdollisuutta. Kaikissa miessuhteissaan hivin pelko on läsnä, mutta suhde ennalta-arvattavaan, tasapaksuun Jarkkoon hiipuu liian nopeasti siitä huolimatta, että kuoroharrastus yhdistää heitä. Haave vauvasta on suurempi kuin haave pysyvästä parisuhteesta, mutta voiko parinvalinnassa keskittyä pelkkään spermakilpailun voittajaa?

Kirjassa oli onneksi muutakin sisältöö kuin kolmikymppisten deittailuhuolet, esimerkiksi kuoron yhdistystoiminnan koukerot naurattivat. Pääsin kirjan imuun mahtavasti Rori Rayen hahmon kautta, ja minua harmitti, etten saanut lukea enempää hänen kaoottisesta elämästään, joka oli huomattavasti kiinnostavampaa kuin tunnollisen ja turvallisuushakuisen Tellervon. Toisaalta Tellervokin ylitti tarinan aikana monia itse pystyttämiään rajoja ja mentaalisia muureja, eikä ollut läheskään niin nynny tapaus kuin mitä ulkomaailmalle signaloi.

Teoksen aika-akseli oli paikoitellen liukuva, enkä pysynyt siinä koko ajan kärryillä. Tellervo kirjoittaa gradua, graduja loputtoman pitkän ajan ja työ Itäkeskuksen kioskin myyjänä venyy jo elämänuraksi. Hänen kykynsä tutkijana huomataan, mutta hän ei enää yli 36-vuotiaana pääse mukaan nuoren tutkijan uraputkeen. Jossain vaiheessa tämä triplamaisteri etenee urallaan vammaisten henkilökohtaiseksi avustajaksi. Tellervon pyyteettömyys ja totaalinen itsekorostuksen puute ovat toki hellyttäviä piirteitä, mutta milloin on oikeasti aika kiltteyden ja kunnollisuuden nostamiseksi kansalaishyveiksi?

Pidin kyllä kirjan tunnelmista, ja arkisista havainnoista parisuhteista ja niiden kaipuusta, mutta en täysin tavoittanut romaanin ”pointtia”. Ehkä tämäkin jollain tasolla klassifioituu chicklit-teokseksi, kuten viimeksi lukemani Rouva Suomisen seikkailu – ja molemmissa oli samantyyppisiä genrerajan ylityksen kohtia. Molempien teosten päähenkilöt olivat persoonina epäkaupallisen vetelehtiviä antisankareita. Valtavaa kassamenestystä ei tämän tyyppisillä vaihtoehtoisilla viihdekirjoilla voi saada aikaan, mutta se ei varmasti ole ollut kummallakaan kirjailijalla tavoitteena.