Meedion kuumalla linjalla

Teos: Mattias Edvardsson: Perhetragedia (LIKE, 2022)

Suomennos: Outi Menna

Äänikirjan lukija: Toni Kamula

Jennica on kolmikymppinen puhelinmeedio ja ikuinen opiskelija Lundin yliopistokaupungissa. Hän on rikkaan suvun musta lammas, joka asuu 17 neliön yksiössä, ja ottaa siellä vastaan asiakkaitaan kuulokkeet päässä. Kun hän sitten tapaa Tinder-treffeillä 47-vuotiaan lastenlääkäri Stevenin, hän kokee, että ehkä vihdoin hänen onnensa on kääntymässä.

Jennica kuuluu kouluaikojen kaveripiiriin, joista suurin osa elää ruuhkavuosiaan luomuvauvanruokien tuoksu omissa kuplissaan. Yksi kavereista, Miranda, on jo kuollut syöpään.

Mirandan leski Bill on jäänyt työttömäksi, ja kärsii suurista talousvaikeuksista Sally-tyttären elättäjänä. Tähän jamaan hän ottaa alivuokralaiseksi Karlan, nuoren opiskelijan Norrlannista, jolla on rankka perhetausta. Karla on tottunut hankkimaan tuloja kysenalaisinkin keinoin, eikä Bill itsekään ole puhdas pulmunen mitä tulee rahankäyttöön.

Steven Rytter esittää uudelle deitilleen olevansa leskimies, mutta tosiasiassa hänen vaimonsa on suljettu pariskunnan hulppeaan residenssin vahvasti lääkittynä. Tätä kartanoa käy siivoamassa Karla, jota on kielletty seurustelemasta yksinäisen ja toimettoman Reginan kanssa.

Tällainen on ihmissuhteiden vyyhti Mattias Edvardssonin uusimmassa dekkarissa, joka on jo neljäs häneltä lukemani. Kyseessä ei ole kirjasarja, mutta kaikki teokset sijoittuvat Skooneen, ja yhteistä niille on, etteivät ne ole poliisivetoisia.

Tässä teoksessa kaikki avainhenkilöt ovat omalla tavallaan moraalisesti epäilyttäviä, vaikka heidän motiivinsa toimia moraalittomasti ovat osittain ymmärrettäviä. Raha on heidän pääasiallinen syynsä luisua harmaille pinnoille, mutta taustalla on myös juurettomuutta. Rikoskumppanuuskaan ei oikein toimi, sillä tyypit eivät luota toisiinsa.

Osittain tarina ulottaa lonkeroitaan pohjoiseen Bodeniin, jossa Karlan äiti kamppailee huumevieroituksessa, ja syyllistää tehokkaasti etelään muuttanutta tytärtään hylkäämisestä. Jopa paikalliset sosiaalityöntekijät soittavat Karlalle ja toivovat, että tämä palaisi kotiin tukemaan äitiään. Tämä tuntuu kohtuuttomalta vaatimukselta, mutta Karla ei voi jättää vastaamatta näihin puheluihin.

Mutta millainen perhetragedia sitten on Rytterin pariskunnan kuolema, ja miksi siitä syytetään Billiä, jolla ei ole ollut mitään yhteyttä koko pariskuntaan? Ja kuinka Bill olisi saanut aikaan murhata nämä ihmiset, kun työnhakukin oli hänelle niin takkuista?

Pidin tästä kirjasta, vaikka se ei ihan saavuttanut Edvardssonin esikoisteoksen tiivistä tunnelmaa. Viime vuonna kuuntelin Hyvät naapurit, joka ei kolahtanut samalla tavalla kuin kirjailijan aiemmat teokset. Tässä ehkä taas kiinnosti Lundin akateeminen ilmapiiri, ja varsinkin Billin rooli älykkäänä elokuvatutkimuksen maisterina – tyyppinä, joka ehkä vielä 20 vuotta sitten olisi voinut tehdä hienon uran osaamisellaan, mutta jolla näinä päivinä on selkeä pudokin karma.

True crime-genren nurjalla puolella

Teos: Katie Lowe: Graham Cattonin murha (Gummerus, 2021)

Suomennos: Kristiina Vaara

Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn

Hannah on nelikymppinen psykiatri, joka työskentelee terapeuttina nuorten syömishäiriöisten klinikalla. Hänellä on pian yliopisto-opinnot aloittava tytär, ja avopuoliso, joka ei ole Katien isä. Hannah’n ensimmäinen mies Graham tuli murhatuksi perheen yhteisessä kodissa Lontoossa, kun Katie oli kuusivuotias. Tämä oli menestynyt kirjallisuuden professori, joka olisi mielellään pitänyt vaimonsa kotiäitinä.

Grahamin oletettu murhaaja on lusinut kakkuaan jo vuosikymmenen, kun tapaus kaivetaan taas julkisuuteen. Eräs suosittu podcast-toimittaja on alkanut tutkia tapahtumia, ja ”Tuomio” – niminen sarja alkaa elää omaa elämäänsä Hannah’n lähipiirissä. Se vaikuttaa myös hänen ja hänen miehensä työuriin, eikä Hannah enää mielellään esiinny tyttärensä urheiluharrastuksissa pelikenttien laidalla.

Hannah asuu perheineen DerbyshirenEli maailmas maaseudulla, ja kodin lähellä on Hawkwoodin kartano, ränsistynyt entinen mielisairaala, jossa myös Hannah’n isoäiti oli joskus hoidettavana. Viime aikoina Hannahin on alkanut kiinnostaa paikallishistoria, ja ainakin hän haluaisi tietää, kuinka Skotlannista kotoisin oleva isoäiti joutui Hawkwoodiin hoitoon. Tai ehkä hän tietääkin, mutta menneisyyden varjot vääristävät hänen kuvaansa todellisuudesta.

Mutta millainen mies sitten oli Graham Catton? Ja kuka Hannahin miehistä on oikeasti olemassa? Grahamin ja Hannah’n suhde ei ollut ainoa Hannahia traumatisoiva tekijä, vaan teos kertoo ylisukupolvisista trauman siirtymistä.

Tämä oli yllättävän rankka teos, joka vaati melkein enemmän keskittymistä kuin mihin ylikuumenneessa kämpässäni kykenin eilispäivän aikana. Jollain tapaa se resonoi juuri lukemani Sofie Sarenbrantin ruotsalaisdekkarin kanssa, jossa myös seikkailtiin vanhan mielisairaalan raunioilla. Mutta tämä teos ei ollut poliisivetoinen, vaan muistutti enemmän psykologista trilleriä. Toki päästään sekaisin menevä psykiatri alkaa olla jo aikamoinen klisee dekkareiden/trillereiden maailmassa, mutta ainakin tuo podcast-ulottuvuus antoi minulle jotain uutta ajateltavaa.

Eli maailmassa, jossa kuka tahansa voi ryhtyä ratkomaan julkisesti ”kylmiä tapauksia”, siirrytään usein harmaalle alueelle, jolla ihmisten primitiivisimmät vaistot saavat vapaan leikkikentän. Onneksi Suomi on kielialueen niin pieni, että tosielämän rikosten parissa harrastelijat saavat kohdata toisiaan suht vaatimattomilla foorumeilla. Britanniassa taas on suurempi mahdollisuus jopa työllistyä ja rikastua tällä sektorilla, eli kirja kuvasi todenmukaisesti jo pientä teollisuuden alaa.

Cornwallin karvaisista jättiläisistä

Teos: Amanda Craig: Synkkä sopimus (Minerva Crime, 2022)

Suomennos: Sirpa Saari

Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi

Cornwall kuuluu niihin kiehtoviin kolkkiin Britanniassa, joissa en ole käynyt, ja jonne matkustaminen kiinnostaa kovasti. Omat mielikuvani maakunnasta ovat kieltämättä kitschisiä, joten oli ilo lukea Amanda Craigin sinne sijoittuvaa teosta, jossa kerrottiin vähemmän turistisesta arjesta.

Teoksessa kolmikymppinen yh-äiti Hannah elää Lontoossa äärimmäisessä niukkuudessa, ja elättää tytärtään rikkaiden perheiden kotisiivoojana. Hän on kotoisin Cornwallista, ja on sukunsa ensimmäinen akateeminen vesa. Äiti Holly on tehnyt uhrauksen lähettääkseen tyttärensä yliopistoon, mutta Hannah ei ole onnistunut urallaan tultuaan raskaaksi liian nuorena. Aviomies Jake kyllästyi perhe-elämän jatkuvaan kitkutukseen, eikä Hannahille jäänyt eron jälkeen kovinkaan monia vaihtoehtoja.

Cornwallissa Holly-äiti tekee kuolemaa, ja Hannah matkustaa kuolinvuoteelle viime hetkellä. Tunneryöpyn keskellä junassa hän tutustuu mystiseen Jinniin, naiseen, jolla on myös katkera eroprosessi käynnissä. Jinnin ex-mies asuu lähellä Hannah’n kylää, ja nainen tekee tälle hämmentävän ehdotuksen: entä, jos kumpikin kävisi murhaamassa toisen eksän?

Äitinsä kuoleman jälkeen Hannah palaa viettämään kesää tämän kaupungin vuokra-asuntoon, josta on pian luovuttava. Hän saa yllättävän työtarjouksen paikallisen kartanon, End Pointin, isännältä Stanilta, alkoholisoituneelta villimieheltä, jonka hahmo voisi olla paikallisesta kansanperimästä. Stan maksaa kartanon siivouksesta paremmin kuin Lontoon työnantajat, mutta hänen epävakaa seuransa kuuluu pakettiin. Mies on myös tunnetusti itsetuhoinen, joten Hannah’n on kohdeltava häntä silkkihansikkain.

Teoksen keskeinen teema on avioeron jälkeinen kostonhimo ja katkeruus, joka toimii myrkyllisen polttoaineena rakkauden raunioilla. Hannah ei todellakaan tiedä, mihin hän on sekaantunut, ja kenen tarinaan hänen kuuluisi luottaa.

Kirjassa oli joitain samoja viboja kuin yhdessä lempitrillerissäni, Paula Hawkinsin teoksessa Nainen junassa. Tosin tässä päähenkilö Hannah ei ole pahasti alkoholisoitunut, ja alkoholisti-Stanillakin on aikeita raitistua.

Tämä on todella runsas dekkari, jossa paikallisen kulttuurin, historian ja nyky-yhteiskunnan kuvaus on melkein kiinnostavampi kuin rikosjuoni. Teos tarjoaa myös virikkeitä puutarhojen ystäville, ja miljöiden runsas kuvaus tekee tästä ikimuistoisen kesäkirjan.

Luin Craigilta toisen paperittomista siirtolaisista kertovan teoksen, Hearts and Minds, tasan kymmenen vuotta sitten, ja se tuntui vähän liiankin raskaalta yhteiskunnalliselta pläjäykseltä. Tyyli ei ole hänellä paljon muuttunut sen jälkeen, mutta tässä teoksessa oli huomattavasti vetävämpi juoni. On siis mahdollista, että muistan tästä teoksesta enemmän kuin tuosta aiemmasta kymmenen vuoden jälkeen.

Neuloosin kokemista poliisiasemalla

Teos: Satu Rämö: Hildur (2022)

Äänikirjan lukija: Sanna Majuri

Kesän hittidekkariksi on jo lyhyen hyllyelämänsä perusteella nousemassa Satu Rämön tuore teos Hildur. Moni tunnistaa tekijän omaelämäkerrallisista Islanti-kuvauksista, mutta Hildur on hänen ensimmäinen fiktiivinen teoksensa.

Hildur on reilu kolmikymppinen poliisinainen, ja Länsivuonojen alueen ainoa rikostutkija. Hänellä on myös vastuualue kansallisessa Kadonneiden lasten tutkimusyksikössä. Käytännössä tämä tarkoittaa hatkat ottaneiden laitosnuorten paimentamista, mutta välillä eteen voi tulla vaikeampiakin tapauksia.

Hildurilla itsellään on raskas traumatausta, sillä hänen kaksi siskoaan katosivat 80-luvulla tämän ollessa hyvin pieni, eivätkä vanhemmat selvinneet tästä kriisistä. Hildur joutui sijoitetuksi, mutta muutti jo nuorena omilleen Reykjavikiin, ja näin hänestä muovautui aito oman polkunsa kulkija. Nainen opiskeli yliopistossa historiaa, ja viihtyy edelleen arkistoissa, mutta poliisin ammatin valinta johtuu pitkälti meren kutsusta. Hildur siis halusi ammatin, jota harjoittaa hänelle rakkailla Länsivuonoilla, sillä nainen on koukussa surffaamiseen. Tätä hän harrastaa myös talvella, ja Länsivuonoilla aallot ovat taatusti hurjimmat.

Hildurin työpariksi lentää Suomesta poliisikokelas Jakob, joka tulee Islantiin opiskeluvaihtoon. Hän on jo opinnoissaan loppusuoralla, ja vaihto sujuu vahvan ammatillisissa merkeissä. Jakob on valinnut Islannin vaihdon kohteeksi muun muassa saaren villalankatarjonnan vuoksi, onhan mies himoneuloja. Paikallinen lankakaupan pitäjä Gudrun on melkoinen amatsoni, joka antaa mielellään Jakobille intiimejä yksityistunteja.

Vaikka päähenkilöillä on suuria intohimoja yksityiselämässään, he ehtivät myös tehdä töitä varsin ansiokkaasti. Alueelle sattuu kuolemantapauksia, joilla on selvä yhteys toisiinsa, ja tilastollisesti ne kiinnostavat jo pääkonttoria Reykjavikissä. Kaikissa Islantiin sijoittuvissa dekkareissa on yleensä sama haaste: kovin laajat murhatapaukset eivät tunnu juonellisesti uskottavilta, kun saarella tapahtuu todennäköisesti vain yksi murha vuodessa. Rämö tietysti käsittelee myös tätä todennäköisyyttä, ja ripottaa juoneen myös pienempiä rötöksiä, jotka kuuluvat paikallisen poliisityön arkeen.

Tunnen Islantia jonkun verran, ja koin teoksen senkin vuoksi aivan hurmaavaksi. Länsivuonoilla en ole vieraillut, mutta Reykjavikin kuvauksissa vierailtiin erittäin tutuilla ”hoodeilla”. Monet pienet yksityiskohdat kirjassa kertoivat kirjailijan syvästä saaren lähihistorian tuntemuksesta. Esimerkiksi Hildurin täti tarjoilee tälle 1980-luvun hittijälkiruokaa, After Eight-suklaalla höystettyjä säilykepäärynöitä. Tällaisia asioita ei ehkä satunnainen Islannin-kävijä osaisi bongata, vaan niihin voi törmätä vasta pidemmän saarella asumisen jälkeen.

Ehkä teos puhuttelee suomalaisia lukijoita erityisesti Jakobin hahmon kautta, mutta toivoisin kirjalle kansainvälistä menestystä. Täytyy myöntää, että itse ihastuin kirjassa eniten tuohon surulliseen neulomista harrastavaan suomalaispoliisihahmoon, vaikka Hildur itse ei jäänyt yhtään hänen charminsa varjoon. Ilman neuloosin kokemista teos olisi silti ollut loistava, mutta oman lankaharrastuksen vuoksi se herätti minussa myös lukemisen ulkopuolisia intohimoja.

Vehmaisten Vehtarit kävivät täällä

Teos: Seppo Jokinen: Pisara veressä (Crime Time, 2020)

Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen

Nyt on menossa kirjablogien maailmassa Dekkariviikko, ja sen kunniaksi yritän tuutata kolme postausta peräjälkeen. Seppo Jokisen Pisara veressä on lukemistoista tuoreimmassa muistissa, joten siitä aloittaminen on hyvää verryttelyä. Sakari Koskis-maratonissa alan olla jo noin puolessavälissä, mutta edelleenkään en pidä kirjaa tarkasta edistymisestä sarjan suhteen.

Tämä oli sarjan 25.osa, eli jonkun sortin jubilee-painos, ja tämän vuoksi siinä vieraillaan vahvasti 1980-luvulla, eli Koskisen poliisiuran alkuvaiheissa, ja jopa 1960-luvulla hänen lapsuudessaan.

Teoksen nykyisyydessä Hervannassa leviää sosiaalisessa mediassa itsepintaisia huhuja lapsia piinaavasta Vampyyrinaisesta. Tällaisen ilmestyksen on bongannut Cittarin pesulasta 8-vuotta täyttävä Urho, mutta tarina on levinnyt urbaanilegendana vanhempien lasten kautta. Urholla on selviä salapoliisin kykyjä, vaikkakin ne kohdistuvat naiseen, joka yrittää läpimurtoa vihreänä poliitikkona.

Elisa on käynyt pesemässä maton, jossa on ollut vereltä näyttäviä tahroja, mutta hänen miehensä Jarmon touhut herättävät suurempaa epäilystä. Jarmo on sisäsiisti ympäristötarkastaja, mutta on syytä epäillä, että hän olisi teini-ikäisenä sekaantunut silloisen lentopallovalmentajansa murhaan. Mutta mistä kaivaa esiin Vehmaisten Vehtarit, seura, joka kuopattiin jo 1990-luvun laman aikana, kun sen sponsori, paikallinen metallifirma meni konkurssiin?

Teos varmasti puhuttelee eniten omaa ikäluokkaani, noin viisikymppisiä, joiden teini-ikä sattui 1980-luvun loppuun. Tässä eletään vahvasti kesää 1986 Varalan urheiluopistolla, jonne lentopallon vahvimmat nuorisolupaukset ovat kokoontuneet näyttämään taitojaan. Taustalla soi mikäs muukaan kuin Popeda, ja rikosrintamalla kaikkia kotimaisia murhia verrataan Olof Palmen murhaan. Koskikeskusta rakennetaan, ja moni suree menetettyä Verkatehtaan kulttuurimaisemaa. Urheiluun satsataan paljon rahaa, ja valmennuksen puolella joidenkin lähestymistapa on vähän liiankin kiihkomielinen.

Näissä viimeisissä sarjan osissa pakkaa on sekoittanut se, että yksi Koskisen alaisista, Siiri Peippo, on ryhtynyt dekkarikirjailijaksi, ja naisen tapa sekoittaa faktaa ja fiktiota hämmentää kollegoja. Eli tässäkin Varalan opiston tapahtumien purkamiseen päästään Siirin teoksen aiheuttamien virikkeiden kautta.

Koskisen yksityiselämässä parisuhde Ulla Lundelinin kanssa jatkuu yhteisessä talossa Nekalan Sirppitiellä, mutta Ulla ehtii käydä kotona vain pyörähtämässä. Hänen aikansa menee lapsenlapsen hoitoon Hämeenlinnassa, eli mummous menee hänellä työn ja parisuhteen edelle. Samaan aikaan hän haikailee ex-vaimonsa Raijan perään, eli mies näyttäisi olevan kahden naisen loukussa.

Pidin kirjan vahvasta lapsinäkökulmasta enemmän kuin lentopallokuvioista. Tosin tuli niiden kautta esiin muutakin Tampereen historiaa, eli keissi oli juurevasti pohjustettu. Olen myös pitänyt sarjassa siitä, että siinä liikutaan laajasti kaupunkialueella, ja löydetään nurkkia, joiden historiaa moni ei ole tullut ajatelleeksi.

Itselleni Tampereelle sijoittuvan fiktion kirjoittaminen on edelleen ”vaiheessa”, ja jos siihen ryhdyn, ei siitä ainakaan tulisi dekkarisarjaa. Mutta Jokinen on selvästi toiminut minulle jonkinlaisena rohkaisijana, tai hänen kirjojensa kautta olen oppinut katsomaan lähiympäristöäni tarkemmin silmin.

Kuka murhasi merenneidon?

Teos: Emelie Schepp: Jaakko kulta (HarperCollins Nordic, 2020)

Suomennos: Meri Ala-Tauriala

Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen

Emelie Scheppin dekkarisarja syyttäjä Jana Berzeliuksesta oli minulla kiihkeässä luennassa viime vuonna, ja nyt työn alla taisi olla jo viides sarjan osa, Jaakko kulta. Sarjan lukeminen ei ole mennyt minulla oikeassa järjestyksessä, joten joissain tapahtumien kulussa on omassa päässäni epäloogisuuksia. Sarja sijoittuu Norrköpingiin, ja siinä siis kuvataan poliisin ja oikeuslaitoksen yhteistyötä.

Tässä osassa ratkaistaan naisiin kohdistuvaa sarjamurhaa, jossa uhrien ruumiit on löydetty Motala-joesta jalat ommeltuna yhteen. Tekotapa on poikkeuksellisen brutaali, ja naisia katoaa tiiviiseen tahtiin. Kaikkia naisia ei ole ilmoitettu kadonneiksi, sillä taustalla on parisuhderiitoja.

Teoksessa vietetään paljon aikaa luostarikaupunki Vadstenassa, jossa sijaitsee yksi Ruotsin oikeuspsykiatrisista sairaaloista. Sairaalassa aikaa viettää muun muassa Danilo Pena, 32-vuotias tappaja, joka koulutettiin lapsisotilaaksi yhdessä Janan kanssa. Molemmat ovat tulleet Ruotsiin Chilestä, ja molemmilla on rankka traumatausta. On syytä, epäillä, että eräs sairaalan potilaista olisi sekaantunut naisten murhiin, vaikka hän on ollut korkean turvaluokituksen laitoksessa, josta ei pääse kotilomille.

Scheppin teokset ovat tasalaatuisen hyviä, mutta näissä on todella paljon Janan ja poliisien yksityiselämän kuvausta, ja näin ollen tarinat paisuvat todella yksityiskohtaisiksi.

Tässä osassa Jana on eronnut miesystävästään Peristä, joka oli aiempi kollega syyttäjänosastolla. Kaksikon suhdetta hiertää Danilo Penan tuomio, jota ei pidetä oikeudenmukaisena, koska mies ei ole oikeasti psyykkisesti sairas. Jana kuitenkin tulee tietoiseksi siitä, ettei hänen ole helppoa katkaista tunnesidettään Periin, vaikka työn tekemisen kannalta se olisi ainoa oikea ratkaisu.

Merenneitoteema nousi teoksessa esiin karmivalla tavalla, ja muistan lukeneeni toisenkin dekkarin samasta teemasta parin vuoden sisällä. Eli kyllä, suosittujen skandidekkarien parissa on paljon toistuvia teemoja, ja tämän vuoksi niiden lukemista kannattaisi säännöstellä enemmän kuin nyt teen.

Diilausta pandemian aikana

Teos: Valtteri Mörttinen: Mutta suurin niistä on raha (Crime Time, 2022)

Äänikirjan lukija: Jarmo Mäkinen

Matti Virtanen on tavallinen taksikuski pääkaupunkiseudulla, jonka toimeentuloa uhkaa koronapandemia vuoden 2020 alkupuolella. Kun ravintolat sulkevat ovensa lockdownin alkaessa, Matti kokee epätoivoa. Suurin huoli on tytärten elatuksesta avioeron jälkeen, eikä vuoroviikkovanhemmuuskaan Tampereen ja Helsingin välillä tule halvaksi. Kun Matti sitten eräänä yönä löytää taksistaan asiakkaan sinne jättämän Guccin takin, hän toivoo onnensa vihdoin kääntyneen.

Mutta suurin niistä on raha kertoo huumekaupan lonkeroista pandemian aikana, kun rajojen sulkeminen aiheuttaa sille merkittäviä haasteita. Teoksen tyylilaji on pitkälti satiirinen, sillä kuvattu huumekartelli toimii kuin mikä tahansa yritys organisaatiokaavioineen ja motivaatiopuheineen. Kartellia vetää kiinteistökeisari Pesonen, jolla on aivokuolleita TV-ohjelmia konservatiivisella kristillisrahoitteisella kanavalla.

Teoksen keskeinen poliisihahmo on Ailon Rajamäki, joka jäi oudon historiattomaksi tyypiksi. Minulla kesti myös kauan arvata hänen sukupuoltaan, ja arvelin, että erikoinen nimi oli valittu nimenomaan sukupuolineutraalien efektin aikaansaamiseksi. Ailon harrastaa kovasti tupakanpolttoa, myös kentällä kulkiessaan, ja joskus jopa ihmisten kotona. Jätän asian nyt paljastamatta, jotta muutkin lukijat voivat lähestyä Ailonia yhtä mystisenä hahmona kuin millaisena minä hänet havaitsin.

Teoksen aihe on edelleen ajankohtainen, ja siinä on monia viitteitä reaalimaailman tapahtumiin. Eniten nauroin tässä kuvatulle uudelle mediailmiölle, joka kuulosti kovasti Alfa-TV:ltä. Huumekaupan arki Itä-Helsingissä tuntui autenttisen karulta, vaikka Matti Virtanen pääsikin lyhyeksi aikaa nauttimaan leveästä elämästä.

Kirjan suosio varmasti riippuu siitä, kuinka kauan ihmiset jaksavat lukea pandemian ajasta. Itsellä alkaa jo melkein olla kiintiö täynnä korona-ajan kirjallisuudesta, kun näitä on tullut luettua jo useita. Tämä tosin taisi olla ensimmäinen lukemani koronaa käsittelevä dekkari.

Sara Nowak iskee jälleen

Teos: Gustaf Skördeman: Faust (Minerva, 2022)

Suomennos: Katarina Luoma

Äänikirjan lukija: Satu Paavola

Viime vuoden vahvimpia dekkarielänyksiäni oli ruotsalaisen Gustaf Skördemanin esikoisteos Geiger, joka tutki länsinaapurimme eliitin sekaantumista STASI-kytköksiin varsin järisyttävällä tavalla. Huomasin sen jatko-osan tulleen markkinoille jo pari kuukautta sitten, mutten ottanut sitä luentaan heti siitä epäilyksestä, ettei jatko voisi olla yhtä dynaaminen kuin aloitus.

Rikoksia kirjassa ratkoo edelleen puolalaistaustainen keski-ikäinen poliisi Sara Nowak, joka on selviytynyt rankasta terrorismin torjunnasta. Saran kasvot ovat saaneet palovammoja räjähdyksessä, ja naisen identiteettiä kalvaa uusi isyysepäily, joka tekisi hänestä puoliksi ruotsalaisen. Perheessäkin on turbulenssia, ja aviomies Martinin viidenkympin kriisi oireilee pullistelevine bändihaaveineen.

Faust jatkaa saksalaistaustaisten illegaalien ja heidän värväämiensä ruotsalaisten aktivistien jäljittämistä. Nyt keskiössä ovat 70-80-luvuilla toimineet Baader-Meinhofin ja RAF:n seuraajat. Tämän lisäksi Sara jäljittää päivätöinään maanalaista ihmiskauppaa, ja joutuu haluamattaan keskelle kuuluisan amerikkalaisräppärin vierailua, joka vaatii paljon myös poliisivoimilta.

Tein kirjan kuuntelun aikana ilmeisen vaativaa käsityöprojektia, eli lukuasentoni oli astetta suurpiirteisempi kuin Geigerin kanssa. Sarjan aloitus jännitti vietävästi ja meni uniin; toisella kierroksella tiesin, että tapahtumarikasta pyöritystä olisi taas tiedossa, joten kirja ei päässyt yllättämään muuten kuin loppuratkaisuissa. Tässä osassa käsitelty seksikaupan muoto nimeltä peep show (ei sama kuin miten se ymmärrettiin 70-luvulla tuhnuisissa pornoluolissa) oli kerrassaan karmeaa, joten kirjan väkivallan muodot ovat raakoja.

Romaanin henkilögalleria on laaja, mutta aikaikkuna hyvin rajattu. Ydintapahtumat keskittyvät vain pariin viikkoon Sara Nowakin elämässä, ja kysymys kuuluukin, kuinka yhdelle toimintasankarille voikaan tapahtua niin paljon. Kaiken hässäkän keskellä hän kuitenkin onnistuu löytämään Tukholmasta ”salattuja puutarhoja” ja muita vähemmän tunnettuja kolkkia, sillä hänellä on suuri hiljaisen mietiskelyn tarve.

Faust sopii hyvin poliittisen historian faneille, ja niille, jotka tykkäävät 2000 palan palapeleistä. En usko, että teos avautuu kovin hyvin, ellei lukija ole aloittanut sarjaa sen alusta. Tapahtumatuotantokuvio tuo teokseen kaivattua viihteellisyyttä, mutta kovin kepeäksi en sitäkään menisi kehumaan. Muuten kuin rikosjuonien osalta hämmästelin päähenkilön naimakauppojen kautta saatua vaurautta, eli kirja tarjoaa jotain myös niille, jotka arvostavat lifestyle-ulottuvuutta dekkareissa.

Tälle teokselle löytyy hieno suomalainen vastinpari, Antti Vihisen osittain Tampereelle sijoittuva dekkari Punainen prinsessa, joka käsittelee samaa ilmiötä hieman pienemmässä mittakaavassa. Ehkä Vihisen teos on sitten 1500 palan peli, mutta aivan yhtä jännittävä.

Korkean rannikon haikea muisti

Teos: Tove Alsterdal: Juurakko (Aula&co, 2022)

Suomennos: Kari Koski

Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi

Massiivisen Stalin-kuuntelurupeaman jälkeen olo oli tyhjentynyt niin, ettei oikein minkään genren kirjallisuus kiinnostanut. Ei edellisen teoksen huikeuden vuoksi, vaan asian painavuuden. Yritin sitten valita jotain dekkaria, joka ei olisi joutavanpäiväinen. Arpa osui Tove Alsterdaliin, joka voitti viime vuonna Ruotsissa arvostetun Lasiavain-palkinnon.

Teos sijoittuu Pohjanlahden Höga Kustenin alueelle, joka on melko vanhusvoittoista aluetta näinä päivinä. Sinne on muuttanut etelästä takaisin poliisi Eira Sjödin, jolla on alkavaa muistisairautta sairastava äiti Kerstin. Eira on uhrannut oman elämänsä asuakseen yhdessä äidin kanssa. Äiti pärjää vielä kodissaan päivät, mutta tauti on jo edennyt vaiheeseen, jossa hän lukee samaa kirjaa joka päivä.

Teoksessa kotiseudulle palaa myös seksuaalirikollisena tunnettu Olof Hagström, jonka vanha isä löytyy omakotitalostaan puukotettuna. Olof on oletetusti raiskannut ja murhannut teinitytön 14-vuotiaana, päätynyt nuorisokotiin ja muuttunut persona non grataksi. Olof ilmoittaa löydöstään poliisille, mutta silti hän on keskeinen epäilty isän murhaan. Tienoilla asuu myös muita entisiä seksuaalirikollisia, jotka ovat onnistuneet peittämään jäljensä paremmin kuin Olof. Monissa torpissa on synkkiä salaisuuksia, ja synkimmät torpat roihahtavat tuleen aina, kun poliisin silmä välttää.

Poliisin voimat ovat noilla seuduilla todella aliedustetut, eikä kansalaisten luottamus virkavaltaan ole kummoinen. Porukka on vahvasti aseistettua, metsästys on yleinen harrastus ja oikeuden ottaminen omiin käsiin on hyväksyttyä. Eiran poliisintyössä ei tässä kontekstissa ole kummoista gloriaa; sen sijaan hän on tottunut kohtaamaan arvostuksen puutetta ja jopa vihamielisyyttä.

Alsterdal on kielellisesti nyansoitunut kertoja, joka kutoo tarinaansa työväen historiaa ja yhteiskuntakritiikkiä. Toisaalta tarina on suht hidastempoinen, tai siinä käydään läpi enemmän menneisyyden takaumia kuin nykyisyyttä. Koska keissejä on kaksi, vuoteen 1981 sijoittunut joukkoraiskaus ja Linan tapaus vuodelta 1996, lukija saa olla tarkkana eri tasojen välillä. Kirjassa käydään läpi varsinkin vuoden 1996 tapauksen kuulustelupöytäkirjoja seikkaperäisesti. Yksi teoksen kriittinen kärki osuukin kyseenalaisiin lasten ja nuorten kuulustelumetodeihin, joita Ruotsissa on käytetty aiempina vuosikymmeninä.

Poliisihahmona Eira on älyllinen tutkija, joka ei jätä yhtään kiveä kääntämättä. Hänellä ei ole päihdeongelmaa, mutta sutinaa on nuoremman tukholmalaisen kollegan kanssa muun tekemisen puutteessa. Henkilökohtaisten suhteiden osuus on kuitenkin teoksessa vähäisempi kuin monessa lukemassani viimeaikaisessa ruotsalaisdekkarissa. Tukholman lattebaareissa vieraillaan ihan viran puolesta, ja yhdestä sellaisesta löytyykin tärkeä johtolanka. Teos kertoo myös pääkaupungin pimeistä työmarkkinoista, ja siitä, kuinka myös ruotsalaiset saattavat työllistyä vuosikausiksi ”tiskin alta” jopa kuumiin trendikahviloihin.

Suosittelen kirjaa dekkareiden hevijuusereille, jotka arvostavat psykologista silmää ja vahvaa paikallista otetta. Minulle teos oli himpun verran liian poliisityölle omistautunut ja raskassoutuinen, vaikka pidin Höga Kustenin elämänmenon kuvauksesta. Suurella todennäköisyydellä luen silti jatkoa tälle tarinalle, ja näyttäisi, että Alsterdalilta ilmestyy kaksi uutta suomennosta vielä tämän vuoden aikana.

Joulupukki narkkaa ja stalkkaa

Teos: Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään (Into, 2022)

Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry

Äänikirjan lukija: Satu Paavola

Nicholas ja Jasmine Moretti ovat tukholmalaiset kaksoset, jotka ovat sattuneet syntymään joulupäivänä. Kolmikymppisten aattona kaksikko kokoontuu ryyppäämään lähiöpubiin Jasminen kotinurkille, ja pubin vessassa käydään vetämässä myös kiellettyjä aineita. Kumpaakaan ei perinteinen perhejoulu kiinnosta, eikä kaksosten elossa olevan isän uusperhearki muutenkaan lämmitä heitä.

Nicholas on edelleen julkisuuden henkilö, vaikka jalkapalloura on katkennut huumeriippuvuuteen. Jasmine opiskelee Kauppakorkeassa, ja asuu sadan neliön yksiössä alueella, johon opintolainalla ei ole varaa. Molemmat ovat tavallaan tuuliajolla, ja kaiken kukkuraksi Jasmine on saanut selvännäkijältä viestin, että toinen heistä tulisi kuolemaan jouluyönä.

Aloitin siis taas uuden ruotsalaisen dekkarisarjan seuraamisen. Tämä ei ole ”breaking news”. Kirjassa veti puoleensa eniten värikäs kansikuva. Taustalla on myös leipääntyminen varsinkin Tukholmaan sijoittuviin dekkarisarjoihin, mutta silti lankean näihin säännöllisesti muun lukemisen puutteessa.

Tarinan keskiössä on alkoholisoitunut ex-poliisi Ebba Tapper, joka saa uuden työmahdollisuuden avustavana kurustina tuttavansa asianajotoimistossa. Sen omistajalla, Angela Köhlerillä, ei myöskään mene hyvin, sillä nainen on tahrannut maineensa rasistisilla somekirjoituksilla. Nicholas Morettin keissi tulee molemmille mahdollisuutena uran uuteen alkuun, mutta moraalinen kompassi on kummallakin välillä hukassa, eikä sen suunta ole yhteinen.

Jasmine on siis murhattu, ja Nicholas on murhan ykkösepäilty. Muita mahdollisia epäiltyjä on vain kourallinen, ja osaan niistä liittyy epäilyjä sokerideittibisneksistä. Jasmine on myös käynyt seksuaalisen hyväksikäytön uhrien tukiryhmässä, ja vaikuttaa, että myös Nicholasilla on dissosiatiivisia oireita. Samaan aikaan myös Ebban kaksossisko Esther myy omalla tahollaan seksiä, ja siskon somejulkisuus rasittaa Ebbaa. Kaksosteema on siis kirjassa poikkeuksellisen vahva, mutta sisarukset eivät ole telepaattisessa yhteydessä toisiinsa.

Teos on keskimääräistä dekkaria rosoisempi, vaikka se osittain sijoittuu Lidingön hienostoalueelle. Henkilöiden ongelmat eivät tunnu johtuvan rahasta ja sen puutteesta. Rikosjuoni on tässä intensiivinen ja vain muutamiin henkilöihin keskittynyt, mikä tekee kirjasta helppolukuisen. Tästä huolimatta en ole varma, tulenko muistamaan juonesta paljoa ensi viikolla tai vuonna.

Ehkä mieleen jäänee parhaiten makaaberi joulunäytelmä, jossa kerrostalon käytävällä törttöilee mitä sekopäisempiä pukkeja. Siitä voi vääräleuka vääntää uudenlaisen hittibiisin, kuten ”Joulupukki narkkaa ja stalkkaa”.