Salaisuus omenapuun alla

Teos: Elina Annola: Kunnes kukkivat puut (Bazar, 2022)

Äänikirjan lukija: Sari Haapamäki

Mitä tehdä, kun sydäntä kalvavat syöpä- ja taloushuolet, vaikka samalla tuntuu, ettei elämä ole vielä kunnolla alkanut? Miltä tuntuu jäädä ystäväpiirissä aina ulkokaarelle, kun muut ottavat riskejä ja heittäytyvät kohti tuntematonta? Muuttuisiko elämä, jos joku aamu unohtaisi ottaa kollageenijauheen mustikkamehulla ja monivitamiinitabletin?

Tällaisia kysymyksiä kelaa reilu kolmikymppinen Emilia, Helsingissä asuva alakoulun englanninopettaja Elina Annolan esikoisromaanissa Kunnes kukkivat puut. Emilia on elänyt koko aikuisikänsä pääkaupunkiseudulla, ja vihdoin saanut vakituisen viran elämää vakauttamaan. Juuret hänellä ovat Pohjanmaan järviseudulla, sukutilan omenapuun juurella, mutta reissut kotipuoleen ovat pitkään tuntuneet velvollisuuksilta. Kun Emilia vihdoin kokee elävänsä elämänsä kesää, hän saa kutsun Auri-tädin hautajaisiin. Aurin, jonka elämä on aina ollut mysteerio siskontytölle. Tädin, joka suljettiin laitokseen jo nelikymppisenä, eikä koskaan voinut toteuttaa yhtään unelmistaan.

Kirja keskittyy yhteen kesälomaan ja sen jälkeiseen työhönpaluun. Kouluelämästä teos kertoo suht vähän, sillä Emilian kipupisteet sijoittuvat lähes kokonaan yksityiselämän puolelle. Työelämästä kuitenkin muistuttaa paras ystävä ja opettajakollega Minna, joka on juuri selättänyt rintasyövän ja toimii pontevasti kokemusasiantuntijana.

Ja juuri Minnan sairaus triggeröi Emiliassa kuolemanpelon. Koko kesä kuluu yksityislääkäreillä ramppaamiseen, eikä keneltäkään löydy vastausta Emilian mieltä kalvaviin kysymyksiin. Opettajan palkka ei riitä näihin kuluihin, kun samalla pitää elää huoletonta hipsterielämää Kallion baareissa. Emilian kaveripiirissä kuohuviini virtaa, eikä kavereilla tunnu olevan vastaavia rahahuolia. Ja kaiken kruunuksi hän on juuri ehtinyt vaihtaa miestä, ja uusi miesystävä Jere pyytää hänet kumppaniksi yhteiseen remonttilainaan.

Välillä tämän kaveripiirin keskusteluja seuratessa tuntui, että nämä keski-ikää lähestyvät tyypit elivät kuin ikiteinit, vaikka osalla heistä oli ns. oikeita ongelmia. Kovin eksentrisiä tai originellejä nämä Kallion hipsterit eivät kuitenkaan olleet, vaan heidän individualismin ilmaisunsa olivat rasittavan samansuuntaisia. Monille päivän sisällöksi riitti chiavanukkaan ja mimosan kuvaaminen Instagramiin kuumassa brunssipaikassa. Jereä ja Emiliaa toivat selkeästi yhteen kiinnostus sisustukseen ja arkkitehtuuriin, ja tämä puoli tarinasta oli hyvinkin uskottava. Pidin myös välähdyksistä potilaiden vertaistuen kanaviin, sillä en muista lukeneeni niistä paljon kaunokirjallisuudessa (yleensä romaaneissa vieraillaan korkeintaan raskaus- tai vauva-aiheisilla foorumeilla).

Pohjanmaan sukutarinasta olisin voinut lukea pidemmänkin version. Siinä viivytään varsinkin vuodessa 1971, jolloin Auri-täti tuli virallisesti hulluksi ja joutui ensimmäistä kertaa Törnävän mielisairaalaan. Kyläyhteisön asenneilmapiiri ei ainakaan auttanut Auria parantumaan, ja ehkä tämän vuoksi Emilian omat reissut kotipuoleen eivät herättäneet haaveita paluumuutosta.

Kolmikymppisten helsinkiläisten mielenterveysongelmista on kirjoitettu viime aikoina paljon kirjoja. Parhaiten itselläni on jäänyt mieleen Sisko Savonlahden Ehkä ensi kesänä kaikki on toisin, jossa päähenkilö eli syvemmän syrjäytymisriskin äärellä. Tämän romaanin Emilia kuului vahvemmin akateemisesti koulutettuihin onnistujiin, mutta hänen mielensä järkkyy nopeasti. Elämänhallinta on hänellä edelleen ulkoisesti hanskassa, mutta sisäisesti maailma on pirstoutumassa.

Uskoisin, että kirja puhuttelee parhaiten juuri siinä kuvattavaa ikäluokkaa ja kohderyhmää. Itselläni tuli jossain vaiheessa torjunta päälle, tai koin kirjailijan tyylin olevan itseään toistavaa. Toisaalta tyylillisesti se kuvasi hyvinkin ahdistushäiriöisen mielen toimintaa, eli Emilian rutiinit ja turvatoimet tulivat toiston kautta tutuiksi. Ylipäänsä kirja tuntuu temaattisesti tärkeältä, eli se sopii hyvin niille, jotka arvostavat romaaneissa vahvaa teemaa. Chicklit-kirjaksi romaani venyy siksi, että siinä kuvaillaan urbaanin kuluttavan luokan tyylejä ja makutottumuksia, mutta samalla siitä löytyy painavampaakin sanomaa.

Itselläni on lukijana juuri nyt niin vahva poliittinen vaihe päällä Ukrainan sodan vuoksi, että innostun enemmän teoksista, joissa ihmisten kohtalot kietoutuvat enemmän maailmanpolitiikkaan ja historiaan. Toki olen lukenut muutakin, mutta huomaan, että suhtaudun kriittisemmin kirjoihin, joissa kuvataan ns. normaaleja huolia rauhan oloissa. Tässä romaanissa kuvatut huolet eivät olleet mitättömiä, eikä teos ollut mitenkään liian kepeä, mutta juuri nyt ei ollut optimaalinen hetki minun lukuhistoriassani haltioitua Kallion hipsteribaareista.