Tulevaisuuden kuntouttavasta työtoiminnasta

Teos: Emma Puikkonen: Lupaus (WSOY, 2019)

Äänikirjan lukija: Hanna Saari

Polttavan ajankohtaisista romaaneista on joskus vaikea kirjoittaa, koska merkit kirjan näyttämästä tulevaisuuden suunnasta tuntuvat liian todellisilta omassa arjessa. Emma Puikkosen teoksesta Lupaus olenkin jo lukenut arvioita, ja olin iloinen saadessani kirjan äänikirjana, kun painettuun teokseen oli pidempi jono. Luin myös aikanani hänen novellikokoelmansa Eurooppalaisia unia, enkä osannut kirjoittaa siitä arvioita, koska se oli niin moniuloitteinen.

Myös tämän teoksen suhteen koin rimakauhua, koska romaani äänikirjana oli haasteellinen rasti. Romaanissa on kyllä selkeä juoni, ja järeät yhteiskunnalliset teemat, mutta Puikkosen kerronta on polveilevaa ja epälineaarista, ja siinä korostuu äidin ja tyttären arjen kaoottinen dialogi. Tunnustan, että aloitin kirjan kuuntelun kolme kertaa pääsemättä siinä kovinkaan pitkälle. Välillä luin taas arvioita, ja päätin olla stressaamatta siitä, etten välttämättä hahmottaisi koko kirjan juonta pelkän kuuntelun varassa.

Teoksen kertoja on ilmastoahdistunut yksinhuoltajaäiti Rinna, jonka taipumus turvallisuushakuisuuteen ja ylihuolehtimiseen alkaa pikkuhiljaa nakertaa hänen elämänhaluaan. Seela-tytär kasvaa äidin kanssa tämän lapsuudenkodissa, valkoisessa talossa, joka on periytynyt Rinnalle tämän isän jouduttua palvelukotiin. Talo sijaitsee villiintyvän luonnon keskellä, alueella liikkuu peuroja ja jäniksiä, mutta suurimpana uhkana ovat alati lisääntyvät punkit. Kun Seela sairastuu puutiaiskuumeeseen, Rinnan mielenterveys romahtaa ja pian hän löytää itsensä kaltaistensa ahdistuneiden kanssa kuntouttavasta työtoiminnasta siirtolapuutarhasta.

Ilmastoahdistuneita on kaikilta yhteiskunnan sektoreilta, mutta eniten se on resonoidut äideissä. Rinna on luvannut tyttärelleen pelastaa tämän, ja lupauksen vakavuus ottaa voimille. Hän yrittää pitää yllä sokerihuuruista vaahtokarkkitodellisuutta tyttären läsnäollessa, mutta naisen rinnakkaistodellisuus on karun puristava.

Teoksessa matkaillaan myös Grönlannissa, jossa Rinnan veli Robert on tutkimassa jäätikköjä kansainvälisessä tutkimusryhmässä. Sieltä hän aikoo tuoda siskontytölleen lumitimantteja. Rinnan ja Robertin suhde tulehtuu, kun Rinna alkaa kaivaa lapsuudenkodin pihaan bunkkeriaan ja tuhoaa edesmenneen äidin perennapenkit. Robertin ja tämän rakastajan Neevin vaikea rakkaustarina oli minulle tässä kirjassa raikkain osio, vaikkakin surullinen. Neevin perheen tarina oli kiinnostava sivupolku, jossa päästiin seuraamaan Britannian myrskyisiä mellakoita.

Bunkkerikauppias Tuuli on jo miltei karikatyyrinoloinen hahmo, jonka logiikka lähenee perussuomalaisten ilmastofilosofiaa. Hänen tavoitteenaan on päästä unelmalomalle Senegaliin myymällä ahdistuneille turvallisuutta. Tuulikin saa modulistaan alennusta, kun suostuu ottamaan bloggarit työmaalle raportoimaan suunnitelma B:n kannattavuudesta. Kaikessa ärsyttävyydessään hän tuo muuten vakavaan juoneen särmää ja huumoria.

Teoksen tulevaisuudessa Seela on jo teini, ja pääsee viettämään ”tyttöjen päivää” eduskuntaan. Hän on pääministeri Rahimin vieraana, ja hän pääsee kuuntelemaan ministerin huolia tämän paniikkikohtauksen keskellä. Oletetusti muslimitaustainen pääministeri oli myös kiinnostava hahmo, vaikka jäikin kirjan kokonaisuudessa marginaaliseksi.

Kaiken kaikkiaan Lupaus on uskottava ja monisyinen tulevaisuusdystopia, jossa ihmissuhteiden ulottuvuus on keskeinen. Lapsinäkökulma on vahva, ja satujen, tarinoiden ja leikkien ulottuvuus keventää muuten vakavaa kerrontaa. Juuri nyt ilmastoahdistuksen teema oli minulle liian painostava, mutta voin hyvin kuvitella, että teos saattaa olla jollekulle toiselle tämän vuoden tärkein teos. Itse samastuin eniten kuntoutuskurssin arkeen, koska se toi näkökulmia myös vielä voimassa olevan aktiivimallin kehitysvaihtoehtoihin, ja sellaiselle kuvittelen itsekin vielä jonain päivänä osallistuvani, tässä maailman onnellisimpien ihmisten maassa.