Kriisialueiden pulssista

imageMarjut Helminen on Lähi-idän asioihin keskittynyt toimittaja, jonka esikoisromaani Appelsiinilehto (Minerva, 2016) ilmestyi alkuvuodesta. Kirjan nimen pohjalta tein ennakko-oletuksen jostain sensuellista ja romanttisesta sukutarinasta, mutta kansien sisältä löytyi moninaisempia sävyjä. Kirja vie lukijansa Palestiinaan ja Beirutiin, ja käsittelee ajanjaksoa 80-luvun alusta 2000-luvun loppuun.

Kirjan päähenkilöt ovat Sini ja Fuad, joilla oletin ensi metreillä olevan suhde, mutta kyse olikin harvinaisesta ystävyydestä. Sini on kriisialueisiin keskittynyt erikoissairaanhoitaja ja Fuad toimii taksikuskina Helsingissä. Fuadin ja tämän vaimon Leilan lääketieteen opinnot jäivät kesken sodan alla, eikä Suomi osannut tarjota täydennyskoulutusta vähäisille tulokkailleen tuossa vaiheessa. Fuad on elättänyt perheensä hanttihommilla, mutta Leila ei ole taipunut siihen maahanmuuttajan kategoriaan, jota hänelle on tarjottu. Laila ja Fuad ovat myös kristittyjä, mikä sekoittaa kiinnostavasti erilaisten yhteenkuuluvuuksien soppaa.

Sinillä on Ali, haamu menneisyydestä, joka estää häntä tekemästä monia asioita elämässään. Vaikka hän on kenttätöissään supersankari, joka joutuu auttamaan mm. leikkauksissa ilman puudutusaineita, omassa elämässään hän saattaa olla kovin avuton. Kehyskertomuksen aikana hän lähenee jo kuuttakymmentä vuotta, ja on tekemässä jonkunlaista välitilinpäätöstä elämästään. Hän kokee, ettei ole koskaan auttanut hädänalaisia täysin pyyteettömästi, vaikka häntä pidetäänkin jonkinlaisena pyhimyksenä. Peilistä katsoo nunna, oma elämä on jäänyt pitkälti elämättä, ystäviä on vain nimeksi ja sosiaalinen elämä koostuu visiiteistä katkeroituneen ja epäluuloisen äidin luo Saarijärvelle.

Sinin menneisyyden haamut alkavat kummitella vuoden 2008 matkalla, jonka aikana alkaa Israelin pommitus palestiinalaisalueille. Sini on menossa opettamaan tulevia sairaanhoitajia ja konsultoimaan terveysviranomaisia, mutta päätyykin suoraan alkeelliseen leikkaussaliin. Hänen päätöksiinsä ei voi kukaan ulkopuolinen puuttua, hän on aina saanut oman päänsä läpi. Kertomus on täynnä suremattomia suruja ja keskenjäänyttä terapiaa, joka pahimmillaan voi johtaa vakavaan todellisuuden horjumiseen. Helminen kuvaa ansiokkaasti, kuinka vaikea rautaisen ammattilaisen on hakea apua, ja kuinka hän avusta huolimatta vähättelee oireitaan ja liioittelee työkykyään.

Kirja on sopiva yhdistelmä ihmissuhdekuvioita, runollistakin paikkojen kuvausta ja raakaa poliittista historiaa. Itse pidin siitä, että varsinkin 80-luvun alun sodan ja pakolaiskriisin syitä ja seurauksia käsiteltiin seikkaperäisesti, tosin tapahtumien kuvauksessa journalistinen ote vyöryy fiktiivisen yli. Romaanina teos on kuitenkin sopivan kompakti ja juonessakin on sopivia yllätyksiä.

En aina ymmärrä, miksi niin usein kirjoja kutsutaan puiden ja hedelmien nimillä. Appelsiinitarha on tosin tässä teoksessa keskeinen teema, sillä Fuad saa mahdollisuuden käydä EU-passilla suvun menetetyillä tiluksilla Hebronissa. Ilahduttaakseen isäänsä Beirutissa hän ottaa mukaansa rehevän oksan appelsiinipuusta. Tarhassa työskentelee etiopialaisia naisia, uusia siirtolaisia, jotka hänen laillaan on revitty juurillaan. Naiset antavat hänelle hedelmiä kotiin vietäväksi. Tässä kohtaamisessa on jotain kaunista, ja Fuad kokee kykenevänsä päästämään jostain irti visiitin jälkeen. Fuadin vanha isä virkistyy aarteet saatuaan ja alkaa heti suunnitella siemenistä kasvattamiensa puiden paikkaa.

Verrattuna viimeksi arvioimaani teokseen maahanmuuttajamiehestä (Dieter Hermann Schmitz) tässä teoksessa maahanmuuton kasvot näyttävät rosoisemmilta. Samalla tämä on hyvin vakava kirja, eikä maahanmuutto Suomeen ole pääteema. Ihmiset, jotka ovat hyvin perehtyneitä Israelin ja Palestiinan lähihistoriaan luultavasti pitkästyvät joidenkin muistin kertausten kohdalla. Tosin kirja kannattaa lukea jo Sinin tarinan vuoksi, sillä teoksessa avataan hyvin kriisialueiden auttamisen etiikkaa. Jos luet tämän, voit hankkia kaveriksi mm. Susan Abulhawan teoksia, jossa palestiinalaisten historiaa käsitellään pidemmällä kammalla.