Brightonin esoteerisellä rantabulevardilla

Teos: Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet (Bazar, 2022)

Suomennos: Susanna Tuomi-Giddins

Äänikirjan lukija: Johanna Kokko

Madame Burova on seitsemänkymppinen selvännäkijä, joka on pitänyt äidiltään perimää ennustajaeukon kojua Brightonin rantabulevardilla iät ja ajat. Burova on oikeastaan hänen tyttönimensä, venäläisen isän peruja, ja ”Madame” taiteilijanimi. Oikeasti Imelda Burova ei ole koskaan ehtinyt mennä naimisiin, vaikka ei hän ole kokonaan jäänyt ilman miehistä huomiota. Ehkä hänen ammattinsa on kuitenkin ollut liian vaativa perhe-elämälle, ja kulttuuri-identiteettikin on saattanut laittaa naimahalulle jarruja. Imelda on puoliksi romani, puoliksi venäläinen, ja vielä hänen nuoruudessaan 1970-luvulla romanit ajelivat hevoskärryillä.

Teos kertoo löysästä yhteisöstä, joka on rakentunut turismin ympärille. Moni kirjan hahmo on ollut 1970-luvulla töissä saman lomakeskuksen viihdytysjoukoissa, ja osalla ystävyys on jatkunut sen jälkeen. He ovat tavanneet vuosikymmeniä samassa rantakahvilassa, ja kun Madame Burova saa asiakkaakseen Billien, keski-ikäisen naisen, joka etsii biologisia vanhempiaan, kaikki tietävät, että jotain suurempaa on tapahtumassa.

Tartuin tähän kirjaan siksi, että muistan kuulleeni termin New age ensi kertaa teininä Brightonissa 1980-luvulla. Kaupungissa taisi olla keskivertoa enemmän esoteerisilla kyvyillään itsensä työllistäjiä. Teoksen asetelma tuntui siksi kodikkaalta, ja fiilistelin selvännäkijäkopin lisäksi surmanajotynnyrissä ja merenneitojen upottamiskojulla. Toki teoksessa oli myös vakavampia sävyjä, eli kirja kertoi tuon ajan monisyisestä rasismista ja seksismistä. Minusta on myös kiinnostavaa oppia lisää romanikansojen vaiheista eri Euroopan maissa, mutta tässä kirjassa romanijuoni oli lopulta aika ohut. Eläydyin vahvemmin Treasure-nimisen pojan perhetilanteeseen ja hänen jamaikalaisen isänsä emigraation tarinaan.

Teoksen rakkaustarina on traaginen, ja kirjan nimi viittaa rakkauden muistoon, jota Imelda kantaa uskollisesti kaulassaan. Onneksi hän saa lopulta mahdollisuuden hyvästellä sydämensä valittu tämän synnyinseuduilla Atlantin tyrskyissä.

Ruth Hogan kertoo työskennelleensä ennen kirjailijauraansa kunnallisen tason virkanaisena monikulttuurikysymysten ympärillä. Olen lukenut hänen kirjojaan sujuvasti, mutta myös unohtanut niiden sisällön suht tehokkaasti. Tässä uusimmassa teoksessa arvostin eniten miljöiden ja tunnelmien autenttista kuvausta, mutta juonen suhteen jäin kaipaamaan lisää kierroksia.

Kaikki tiet vievät Hauholle

Teos: Hanne Dahl: Kuka olisi uskonut (Saga, 2020)

Äänikirjan lukija: Usva Kärnä

Viimeksi olen lukenut Hauhon pitäjästä Kanta-Hämeessä Taija Tuomisen hurjista romaaneista Tiikerihai ja Kuningaskobra. Nämä teokset eivät herättäneet automaattista tarvetta vierailla paikan päällä, mutta tutustuminen kirjojen välityksellä jatkukoon. Eilen löysin Hanne Dahlin Hauho-dekkarisarjan, ja ryhdyin avaamaan sen solmuja, vaikka kansikuva on tökerö, eikä Saga Egmont-kustantajakaan ole toistaiseksi ollut laadun tae.

Sarja sijoittuu Hellevi Hovi-nimiseen lomayritykseen, jota pyörittävät keski-ikäiset naiset, Hellevi ja Kirsti. Hellevi on yksin asuva leski, ja Kirsillä asuu vielä lapset kotona. Ilona on hänen neuvokas, välivuotta pitävä aikuinen tyttärensä, joka on myös työssä firmassa, vaikka hänen pitäisi keskittyä oikiksen pääsykokeisiin. Jossain lähistöllä sijaitsee Pub Kalavelka, joka on usein näyttämönä öisille hämäräpuuhille.

Firman konttoristi Hinni on muuttanut takaisin Hauholle Tampereelta. Hän on Hellevin serkun lapsi, mutta sukuyhteys on ollut heikko, ja Hinni on äidin kuoltua tuuliajolla ja yksin maailmassa. Hellevi kokee velvollisuudekseen työllistää tämän epätasapainoisen sukulaisen, mutta Hinni jatkaa törmäilyään ja alkaa seurustella entisen linnakundi Petjan kanssa. Pariskunnan öinen riitely häiritsee lomakylän rauhaa.

Hauholla kaikki tietävät toistensa asiat, ja paikallinen S-Market on todellinen tietotoimisto. Kun sitten Hellevin kuolleen miehen sisko Irmeli palaa Ruotsista maaomaisuuttaan perimään, nousee fiilis, ettei kaikki ole kuin pitää. Irmeli ja tämän miesystävä Reima ovat hankalia vätyksiä, jotka odottavat ilmaista kortteeria, mutta eivät tee mitään auttaakseen emäntäänsä.

Teoksessa kuolee nuori nainen, ja tämän itsemurhaviesti tuntuu tekaistulta. Konstaapeli Markus onnistuu pokaamaan nuoren Ilonan, mutta heidän romanssinsa on kovin rikospainotteinen. Ilonan osuus murhan ratkaisijana on keskeinen, ja hänellä voisi olla hyvät chanssit myös poliisikoulun pääsykokeissa.

En taaskaan aloittanut kirjasarjaa sen ensimmäisestä osasta, mutta hyvin pääsin mukaan juoneen. Kuka olisi uskonut on sarjan toinen osa. Osia näyttäisi olevan (ainakin äänikirjoina) seitsemän. Ajallisesti sarja on alkanut 2010-luvun alkupuolelta.

Meininki kirjassa menee cozy crime-osastolle, sillä erinäisten henkilöiden mökkeilyä kuvataan siinä pitkällisesti. Romansseilla ja suhdesotkuilla on aika suuri rooli kerronnassa. Tämä ei minua haitannut, sillä tykkäsin henkilöhahmoista ja heidän muutakin elämää kuin rikoksiin liittyvää oli kiinnostavaa seurata. Ehkä kuitenkaan kuvattu kantahämäläinen maaseutu ei saa sydäntäni sykkimään erityisellä tavalla, mutta sarjassa on silti potentiaalia.

Yksi asia äänikirjatoteutuksessa ärsytti, ja se olisi varmaan ärsyttänyt myös painetussa kirjassa. Hellevi on hahmoista ainoa, joka puhuu paikallista murretta, mutta hän tekee niin kovin rajallisesti. Hän siis liudentaa D-kirjaimen älläksi, mutta ei käytä muuten kovin maalaista sanastoa. Äänikirjan lukija ei osaa murretta lainkaan, ja lukee tekstiä kovin helsinkiläisesti tai yleiskielellä. Puheessa ei siis ole hämäläistä nuottia. Näin Hellevin repliikit tuntuvat todella epäautenttisilta. Minusta myös tuntuu, että tämä olisi tuntunut teennäiseltä paperilta luettuna, ja se saattaa olla minulle jopa syy, miksi en jatka sarjan seuraamista.

Kirjasarjaa voin silti suositella kepeänä lomalukemisena, ja pidin tästä enemmän kuin joistain maalaisromanttisista ikuisuussarjoista (vrt. esim. Katajamäki, Jylhäsalmi, joihin olen tutustunut), joissa ei murhata ihmisiä. Sarja luultavasti innoittaa hieman varttuneempia lukijoita, vaikka onhan tässä myös nuorempia avainhahmoja.