Sotamorsianten suuri seikkailu

Teos: Jojo Moyes: Morsianten laiva (Gummerus, 2022)

Suomennos: Heli Naski

Äänikirjan lukija: Mervi Takatalo

Margaret on varttunut australialaisella lammasfarmilla irlantilaisen isän ja neljän veljen kanssa. Vuonna 1946 hän on juuri mennyt naimisiin brittisotilas Joen kanssa ja on raskaana. Sydneyssä odottelee suuri lauma sotamorsiamia laivaa Englantiin, tulevaisuuden kotimaahan, missä suurin osa ei ole koskaan käynyt.

Morsiamet eivät ole brittiarmeijan ensimmäinen prioriteetti, kun laivoja lastataan takaisin emämaahan. Monet naisista ovat saaneet odottaa matkaa jo vuoden päivät. Margaretilla käy tuuri, kun hän saa paikan sotalaiva HMS Victoriaan. Samaan aikaan ollaan huolissaan laivojen siveellisestä järjestyksestä, kun mukaan pääsee iso joukko vastakkaista sukupuolta.

Teos alkoi kiinnostavalla introlla, jossa iäkäs isoäiti on lapsenlapsensa kanssa matkalla Intiassa, ja päätyy Bombayn lähistöllä vaaralliselle laivanromuttamolle. Siellä häntä odottaa Victoria-laivan riivitty torso, josta hän edelleen tunnistaa savupiippujen designin. Tämä nykypäivän tarina kytki siirtomaa-ajan tarinan postkoloniaaliin todellisuuteen. Intialaiset satamat kuuluivat vielä vuonna 1946 imperiumiin, vaikka sille oltiin jo säveltämässä jäähyväiselegiaa.

Seurasin tarinaa yllättävän sujuvasti, vaikka kirjan aihe ei sytyttänyt minussa suurta liekkiä. Nykypäivän näkökulmasta se tuntui jopa pateettisen heteronormatiiviselta. Mutta tällainen oli ajan henki toisen maailmansodan jälkeen, ja Moyes on selkeästi tehnyt paljon myyräntyötä arkistoissa ilmiötä taustoittaessaan. Voin kuvitella, millainen hitti teos on ollut Britannian äitienpäivän kirjamarkkinoilla, sillä kirja taatusti lämmittää varsinkin niiden sydämiä, jotka ovat olleet jo elossa vuonna 1946.

Nuorten naisten laivamatkaa varjostivat varsinkin sähkösanomat niiltä aviomiehiltä, jotka olivat tulleet toisiin ajatuksiin liitosta, ja halusivat lähettää morsiamensa takaisin Australiaan. Tällä matkalla kaksi naista jätetään välisatamiin, joista toinen, Jean, on vasta 16-vuotias. Juorut Jeanin bilettämisestä laivalla vieraiden konemiesten kanssa olivat kiirineet aviomies Stanin korviin, ja näin Jeanista tuli automaattisesti hylkiö.

Laivan morsiamet eivät tosiaan mahdu samaan muottiin, ja hieman haastetta avioliittokeskeiselle heteronormatiivisuudelle tuo Francisin hahmo. Hän on vähemmän kiinnostunut tulevasta vaimon roolistaan, ja viihtyy parhaiten laivan kannella salapaikassaan, jonne morsianten ei kuuluisi päästä. Matkan aikana myös hänen maineensa tahraantuu, vaikka hän on morsiamista näkymättömin.

Kahden mantereen elintasoerot korostuvat tarinassa, eli brittejä hämmentää aussityttöjen fyysinen vahvuus ja terve olemus. Tyttöjä taas valmennetaan matkan aikana Britannian säännöstelyn todellisuudesta ja ruoanlaitosta niukoissa oloissa. Moni tyttö yrittää ottaa laivaruoasta kaiken irti, sillä se on huomattavasti tasokkaampaa kuin pelätyt ateriat, joita loihditaan munapulverista.

Teos keskittyy lähes kokonaan tuohon laivamatkaan, mutta siinä on joitain takaumia päähenkilöiden menneisyyteen Australiassa. Joillain oli takana aito rakkaustarina, toiset olivat menneet naimisiin hätäisesti lähes tuntematta miestään, ja joillekin liitto oli vain tekosyy paeta vaikeita oloja kotimaassa.

Moyes on pitkään kuulunut suosikkeihini chicklitin genressä, mutta viimeisissä teoksissaan hän näyttää laajentaneen aihepiirejään viihteestä kohti vakavampaa kirjallisuutta. Morsianten laiva ei aivan saavuttanut tätä aiemman teoksen, Tähtien antajan, runollista painovoimaa, mutta ihailin teoksessa läsnäolon tuntua ja kompaktia aiheessa pysymistä. Australian lähihistoriasta kun tuli taas pieni pala valloitettua, ja luku-urakan päätteeksi päässäni soi iki-ihana ”Van Diemen’s Land”.