Slummien miljonääri, osa 2

Teos: Jan-Philippe Sendker: Kapinallinen ja varas (Aula&co, 2022)

Suomennos: Tuomas Renvall

Posti toi tänään kilpailuvoiton, ja kyseessä oli sen verran helppolukuinen ja vetävä teos, että korkkasin sen siltä istumalta. Jokunen vuosi sitten luin Jan-Philippe Sendkeriltä yhden hänen Burma-aiheisista kirjoistaan maailmankirjallisuuden maahaasteeseen, enkä voinut ymmärtää, kuinka joku voi tulla varteenotettavaksi kirjailijaksi niin siirappisilla teoksen nimillä.

Tämä uusi teos sijoittuu Thaimaahan, ja kirjan nimi on suorasukaisempi. Kirjassa seikkailevat nuori puutarhuri Niri ja tämän palvelusperheen tytär Mary. Niri kuulunee myanmarilaiseen vähemmistöön, ja on statukseltaan paperiton. Maryn perhe on rikastunut autokauppiaina, ja näin ollen Niri kutsuu heitä ”Benzeiksi”. En osannut lukea perheen etnisyyttä, mutta valkoisia eurooppalaisia he eivät olleet. Maryn perheessä on käännytty kristinuskoon, ja lapset ovat saaneet uudet nimet. Perheen elämäntapa tuntuu yhtä feikiltä, kuin lähelle rakenteilla oleva ”Beautiful Tuscany” – asuinalue.

Covid-19-epidemian vallatessa maailmaa Nirin perhe saa potkut palveltuaan Benzejä 18 vuotta. He joutuvat muuttamaan vaatimattomasta bungalow’sta hökkelikylään, jossa heidän asemansa uusina tulokkaina on kurja. Slummia johtaa aidon mafioson elkein intialainen Bagura, joka on kotimaassaan kuulunut dalit-kastiin. Tämä leima ei tunnu katoavan miehen yltä uudessakaan maassa.

Vaikeassa tilanteessa Niri kääntyy lapsuuden leikkitoverinsa Maryn huomaan, vaikka ei ole saanut puhua tämän kanssa vuosiin. Marylla on omat ongelmansa, sillä hän on toipumassa vakavasta ratsastusonnettomuudesta, ja saattaa jäädä rammaksi loppuiäkseen. Yhdessä nuoret keksivät keinoja auttaa Nirin slummin työttömiksi jääneitä perheitä. Keinot eivät toki ole laillisia, ja mukaan lyöttäytyy monia härskejä välistävetäjiä.

Maailma tarvitsee yksinkertaisia rakkaustarinoita, hyvän ja pahan vastakkainasettelua ja muistutusta globaalista köyhyydestä. Tämä ei todellakaan ole huono teos, vaan pidin tästä piirun verran enemmän kuin aiemmasta Sendkerin teoksesta. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että teoksessa on melkein identtinen asetelma kuin Slummien miljonääri-elokuvassa, joka perustuu Vikas Swarupin romaaniin. Tai ei ehkä juonellisesti, mutta köyhyyden kuvauksen tasolla.

Tämä ei vesittänyt lukukokemustani, mutta kieltämättä nopeutti sitä. Tunnen Thaimaan kulttuuria huonommin kuin Intian, mutta teos ei ole kulttuurinen ilotulitus, vaan pikemminkin tarina globaalista köyhyydestä. Vastaavan tarinan olisi voinut kirjoittaa Manilasta, Rio de Janeirosta tai Pietarin kaatopaikoilta.

Länsimaista lukijaa varmasti kiinnostaa, kuinka koronan kanssa selvittiin Thaimaan slummeissa. Kirja tarjoaa myös ikkunan sosiaalisen median luovaan käyttöön paikoissa, joissa sähkön saaminen ei ole itsestäänselvää.

Luin kirjaa enemmän nuortenromaanina kuin aikuisille suunnattuna teoksena. Kansiliepeestä sain vaikutelman, että Sendkerillä on suunnitteilla jatko-osia saagaan.

Kirjaa lukiessani kävin läpi lukuisia lukemiani länsimaisten Thaimaa-kuvauksia ja muistutin itseäni siitä, että olen lukenut vasta tasan yhden ”oikean” thaiteoksen syntyperäiseltä kirjailijalta. Tämä on harmillista ja hämmentävää, mutta toivon mukaan tilanne korjautuu jossain vaiheessa. Kaakkois-Aasian muista maista olen lukenut enemmänkin ”natiivien” kirjailijoiden teoksia.