Puoskarin tyttären elämäntehtävä

Teos: Satu Vasantola: Kaikki kadonneet (Tammi, 2020)

Äänikirjan lukija: Hannamaija Nikander

Tänä vuonna olen lukenut kaksi kotimaista romaania, jotka kertovat ajasta ennen vuoden 1970 aborttilakia. Ensimmäinen näistä, Susanne Mauden Ennen kuin unohdat, kuvaa nuoren naisen yksinäistä raskautta ja lapsen luovuttamista adoptioon, jotta oma elämä voisi alkaa. Satu Vasantolan teoksessa näkökulma on rankempi: siinä kertojana on itse gynekologiksi päätynyt nainen, joka on lapsena joutunut toimimaan isänsä, aborttipuoskarin apurina.

Annun isä joutuu verisistä bisneksistään vankilaan, eikä tytön asema kouluyhteisössä ole tämän jälkeen kehuttava. Parhaan ystävän Lauran äiti toimii varaäitinä, mutta tämäkin osoittautuu kavalaksi juorukelloksi. Eletään 1960-70-lukuja Keravalla, jossa koulun kingi vittu-Matti jahtaa tyttöjä lähimetsässä stiletillä. Annun kasvuympäristö on synkän lannistava, joten on pieni ihme, että hän ponnistaa sieltä niinkin korkealle kuin tekee.

Nykyisyydessään jo uransa ehtoopuolella Annu oireilee raskaan työn uuvuttamana. Hänen vastaanotolleen saapuu tutun oloinen vanhempi nainen, joka osoittautuu Annun isän tyttöystäväksi, siksi, joka eli perheen kanssa lyhyen ajan ennen tämän vankilatuomiota. Annu ei saa tehtyä naiselle lähetettä syöpätutkimuksiin, ja Ellan tilanne pahenee nopeasti. Sovittaakseen syyllisyyttään hän osallistuu Ellan saattohoitoon tämän kotonaan. Ellan kautta hän saa säännöstellysti tietoa isänsä rikoksesta ja muista lapsuutensa salaisuuksista.

Kirjan tematiikka on rankka, ja lukija tietää sen kirjaan tarttuessaan. Itse koin, että Vasantola on halunnut ympätä tähän tiiviiseen teoksensa kaikki kauheudet, mitä laittomiin abortteihin tai abortinvastaisuuteen on liitetty. Teos ei ole saarnaavan yhteiskunnallinen, eikä ohjelmallisen poliittinen, mutta Vasantola osaa näyttää graafisesti toimenpiteitä, joihin kenenkään ei pitäisi joutua. Hurjia tilanteita on myös Annun nykyisessä sairaalatyössä, eivätkä kaikki liity aborttiin.

Teosta kuuluisi suositella kaikille kristityille konservatiiveille, jotka kaipaavat hedelmällisen pullantuoksuiseen Suomeen, mutta on vaikea kuvitella Päivi Räsäsen lukevan tätä romaania. Teos on kuitenkin kirjoitettu näkökulmasta, joka toivon mukaan ei sulje pois perinteisemmin ajattelevia lukijoita. Kirjan nykypäivän henkilöt eivät ole erityisen tiedostavia, saati feministejä, mutta he elävät maailmassa, missä tietyt naisten oikeudet ovat saavutettuja etuuksia.

Vasantola onnistuu saamaan tiiviiseen formaattiin monitasoisen saagan, jossa on runsas henkilögalleria ja muutakin nyansseja kuin laiton abortti. Välillä pidin Annun selviytymistarinaa (jonka välivaiheet jäivät miltei kertomatta) lähes epäuskottavana, samoin hänen äitinsä ja siskonsa kohtaloa, mutta nämä ovat romaanissa vain sivujuonia. Kovin syvälle lääkäri-Annun ihon alle en myöskään päässyt, enkä tarinan alussa edes pitänyt hänen aikuisesta minästään, mutta ymmärsin pian, ettei teos vaatinut lukijalta tunnepitoista samastumista päähenkilöön.

Seuraavaksi lukisin mielelläni teoksen abortin vastustajista, ja varsinkin niistä, jotka luopuvat lääkärin tai hoitajan ammatistaan viitaten omaan vakaumukseen. Toistaiseksi Suomessa on vältytty hurjimmilta ylilyönneiltä, mutta reissuillani maailmalla olen törmännyt sakeaan pro-Life-propagandaan. Puhe viattomista ”ihmistaimista” on lisääntynyt kristillisissä piireissä myös Suomessa, jossa abortti ei tätä nykyä ole suuri yhteiskuntapoliittinen ongelma. Tämän vuoksi on hyvä, että aiheesta herätellään keskustelemaan myös kaunokirjallisuuden voimin, jotta ihmiset muistaisivat, kuinka raskauksia keskeytettiin lain ja lääketieteen ulkopuolella.