Kieroon kasvamisen ihanuudesta

Riina MattilaLöysin juuri e-kirjastosta uusia nuortenkirjoja, joita on palkittu WSOY:n järjestämässä kirjoituskilpailussa Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta. Kilpailun toisen palkinnon voitti rovaniemeläinen Riina Mattila (s. 1991), joka työskentelee kirjastossa ja on toiminut muun muassa Artic Pride-tapahtuman tuottajana. Järistyksiä (WSOY, 2018) on hänen esikoisromaaninsa, jossa on myös omaelämäkerrallisia juonteita.

Romaani kertoo nuoresta Elisasta, joka on Eelia ainakin parhaille ystävilleen. Hän on muunsukupuolinen, biologisesti tyttö, joka saattaa olla matkalla kohti sukupuolen korjausprosessia. Rintansa hän litistää binderilla, ja on muutenkin epävarma kehonsa kuvasta. Hän hakee taidelukioon, jotta pääsisi eroon ahdasmielisistä vanhemmistaan ja pesäpallokaupungista, jossa ajattelu on harvinaisen tunkkaista. Häntä on pakotettu käyttäytymään ja pukeutumaan kuin tyttö pienestä saakka, mutta aivopesu ei ole tuottanut toivottavaa tulosta. 16-vuotiaaksi saakka kaikki hänen voimansa ovat menneet omilla jaloillaan seisomiseen, mutta uudessa koulussa hänen ei enää tarvitse seistä yksin. Hänellä on turvanaan lauma, jonka kunnia-asiana on kasvaa yhdessä hieman kieroon.

Järistyksiä on niin kasvutarina kuin tarina ensi rakkaudesta, ja siinä eletään vahvoja nuoren ihmisen tunteita, kaikki aistit auki. Eelia löytää toisena kouluvuotenaan Islan, joka on vasta lukion ekalla. Isla on kotoisin Lapista, ja saanut elää sukupuoli-identiteettinsä kanssa Eeliaa väljemmissä vesissä. Isla myös jakaa sosiaaliseen mediaan kuvia nuoresta rakkaudesta, mistä Eelian vanhemmat ovat järkyttyneitä. He pitävät tyttärensä naissuhdetta ”vaiheena”, jonka päättymistä he odottavat, ja toivovat, että tytär pitää siihen liittyvät asiat omana tietonaan. Samalla he pelkäävät, että Eelia tartuttaa homomyönteisyyden kuusivuotiaaseen pikkuveljeen, joka on kyselyiässä sukupuolisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Tämä teos on ehkä lempein ja positiivisin lukemani teos muun/transsukupuolisuudesta. Se on kirjoitettu nuorille nuorten ehdoilla, ja siinä kuvataan enemmän rakastumista ja ystävyyssuhteita kuin jaetaan tietoa seksuaalivähemmistöistä. Kirjan sivuhenkilöillä on muita huolia kuin seksuaalinen suuntautuminen, esimerkiksi Eelian symppis huonekaveri Karhu on köyhästä perheestä, jossa on mielenterveysongelmia. Taidelukio on erilaisten nuorten turvasatama, nuorten, joiden syystä tai toisesta on täytynyt itsenäistyä ikätovereitaan aiemmin. Lukion ja Eelian kodin välinen henkinen etäisyys laajenee neljästäsadasta kilometristä miltei mahdottomaksi, ja kotilomat muuttuvat raskaiksi mykkäkouluiksi.

Oli kuitenkin hyvä, ettei Mattila kertonut liian rankkaa tarinaa, vaan hän kuvaa varmasti aika tyypillistä tilannetta perheessä, jossa vanhemmat edustavat ”tavallisuutta” tai perinteisiä perhearvoja. Tässä tarinassa ei esimerkiksi ole mukana uskonnollisuutta, vaan Eelian vanhemmat ovat pelkästään tietämättömiä ja haluttomia laajentaa maailmankuvaansa.

Sitä en tiedä, olisivatko ne tietämättömät vanhemmat potentiaalista lukijakuntaa tälle teokselle – epäilen, etteivät olisi, sillä torjunnan mekanismit ovat usein niin vahvoja, että mitään uutta ei haluta ottaa vastaan. Ja pidin tässä kirjassa siitä, ettei siinä yritetty lähestyä muunsukupuolisuuden teemaa hirveän pedagogisesti, eikä edes kovin poliittisesti. Eelialla ja Islalla oli nuoruudessaan muitakin kiinnostuksen kohteita kuin seksuaalinen identiteetti, eikä seksuaalivähemmistöön kuuluminen ainakaan eristänyt heitä muista nuorista.

Jos luonnehtisin lukukokemusta yhdellä adjektiivilla, se olisi ”eheyttävä”, eli tässä ensi rakkaus eheyttää lähes ihmeen lailla nuorta, joka ei ole saanut kasvaa kokonaisena itsenään. Tämä ”eheytys” siis toimii kaikkien kristillisten eheytysterapioiden vastaisesti, ihmisen omista voimavaroista ja ilon lähteistä käsin.

 

Mainokset