Terapeutti ilman kenkiä

IMG_1808Viikonloppuun oli mahdutettava pääntyhjennysdekkari, ja e-kirjastosta löysin Maarit Nurmen esikoisteoksen Epäilyksen alla (Myllylahti, 2017). Se on kompakti, ihmissuhdepainotteinen teos, jonka keskiössä on keski-ikää lähestyvä seksuaaliterapeutti Hanna Udd. Jos perinteistä ”suutarin lapset kulkevat ilman kenkiä”- sanontaa voi laajentaa, niin tässä teoksessa terapeutti vaikuttaa kengättömältä, ja ammatti-identiteetiltään horjuvalta rajatapaukselta.

Terapeutti-Hanna on naimisissa rikoskomisario Andersin kanssa, mutta mies on viime aikoina alkanut viihtyä ylitöissä aivan liikaa. Hanna työroolissaan joutuu enimmäkseen auttamaan puolisoja, jotka epäilevät kumppaniaan uskottomuudesta, ja tästä johtuva vainoharhaisuus saa Hannan myös tutkimaan Andersin puhelinta ja taskuja. Hanna jopa luulee, että hänen miehellään on suhde hänen asiakkaansa vaimon kanssa, sillä asiakkaan kertovat koordinaatit täsmäävät Andersin kiireiden kanssa. Hanna kuitenkin on avioliitossaan melko kädetön ja sokea. Kuinka hän kuvittelee pystyvänsä auttamaan muita?

Ylipäänsä tässä kuvatun yksityisen terapeutin työstä tuli nuhjuinen ja suojaton olo. Asiakkaiden vastaanottaminen yksin asunnossa, jossa ei ole tarvittavia turvajärjestelyjä, tuntuisi riskaabelilta bisnekseltä. Monet ensikertalaiset saattavat myös samastaa seksuaaliterapeutin työn seksityöhön, ja ottaa terapeutin ainakin fantasioidensa kohteeksi. Työolosuhteiden kuvaus olikin tässä kysymyksiä herättävää: mikä saa ihmiset investoimaan kalliisiin yksityisiin koulutuksiin, jos työn arki on näin epävarmaa ja turvatonta?

Pidin kirjan henkilögalleriasta ja yllätyksellisestä juonesta, mutta luin paikoitellen kökköä kieltä. Esimerkiksi sivuhenkilöiden ensiesittelyssä ei paljon mielikuvitusta käytetty, heistä kerrottiin usein ensi kättelyssä asuinpaikka, siviilisääty ja ammatti aivan kuin he olisivat olleet Hullunkuriset perheet-korttipakasta. Toisaalta esimerkiksi Vänskän, yksinäisen ja masentuneen homoseksuaalin urheiluhierojan ääni tuntui kökköydessään autenttiselta siksi, että hän oli lapsena kokemansa surun ja hylkäämisen vuoksi jäänyt tunnetasolla ikuisen teinin asemaan.

Kirja käsittelee ihan ansiokkaasti homofobiaa ja kaappihomojen kaksoiselämää, mutta varsin synkissä vesissä tässä uidaan, kun teoksen julkaisuvuosi on kuitenkin 2017.  Kirjailijan johtopäätökset kaapista tulemisen vaikeudesta ovat varsin pessimistiset, ja mahtuuhan teokseen aivan harvinaisen luupäinen homofobinen pappikin. Olisi kiinnostavaa kuulla seksuaalivähemmistöjen edustajien näkemyksiä henkilöiden uskottavuudesta.

Dekkarina teos tuntuu onnistuneelta siksi, ettei siihen ole tungettu liikaa henkilöitä eikä turhaa maisemamaalausta.  Teokseen mahtuu myös kunnon rikollisuutta ja makaaberia veren roisketta, eli kyse ei ole aivan pehmosta ihmissuhdedekkarista.

Teoksen kansikuva ei valitettavasti houkutellut ainakaan tätä lukijaa, ja vastaavaa murinaa olen toistuvasti ilmaissut Myllylahden teoksista.

 

 

 

Isänpäivän terapiapläjäys

JunkkariIsänpäivän kunniaksi pikaluin kristillishenkisen terapiateoksen, Lari ja Kaija Mari Junkkarin Mieheksi joka olet (Kirjapaja 1996). Junkkarien mies- ja naiskirjojen kustannuksesta on jo kohta kulunut pari vuosikymmentä ja kirkon(kin) perhe- ja seksuaalineuvonnan sisällä on tapahtunut paljon sen jälkeen. Luterilaisen kirkon sisällä puhutaan eri lailla sukupuolesta ja seksuaalisuudesta vuonna 2013 kuin 1996. Samalla sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on tullut kiistakapuloita ja lyömä-aseita. Itse aina ihmettelen sitä, sillä en tunne ketään yksilöä, joka tulisi kirkkoon harjoittamaan seksuaalisuuttaan, vaan löytämään yhteyden suuremman Luojansa kanssa.

Junkkarien teokset näyttävät saaneen klassikon aseman suomalaisessa terapia- ja itsehoitokirjallisuudessa, päätellen niistä otettujen useiden painosten perusteella. Olenkin iloinen, että löysin mieskirjan ensimmäisen painoksen kierrätyskorissa, sillä siinä on hienompi kansikuva kuin vasemmalla näkyvässä, uudessa painoksessa.

Itse olen alkanut kerätä terapia- ja itsehoito-oppaita mahdollisia tulevia opintoja varten – haluaisin nimittäin isona perhe- tai seksuaaliterapeutiksi. On hyvä kerätä kirjallisuutta eri näkemyksistä, sillä mahdollinen tuleva asiakaskunta ei taatusti mahdu samaan muottiin. Erityisen tärkeää on ymmärtää uskonnon ja seksuaalisuuden kytköksiä, sillä perhe-elämä ja seksuaalisuus uskontoa aktiivisesti harjoittaville on aivan eri asia kuin uskonnottomille tai agnostikoille. Hyvä terapeutti kunnioittaa asiakkaansa uskontoa, vaikka uskonto ei häntä miellyttäisikään. Kaikkien uskontojen sisällä olennaista on käsitys hyvästä elämästä. Itse tiedän olevani ekumeeninen, liberaali kristitty, ja minulla on vahvoja asenteita tiettyihin uskontoon liittyviä kulttuurisia käytänteitä vastaan. Minulla on ongelmia melkein kaikkien uskontojen suhteen (paitsi ehkä buddhalaisuuden). Jos alan terapeutiksi tältä pohjalta ja saan asiakkaaksi uudelleensyntyneen naimattoman kristityn, joka tuomitsee esiaviollisen seksin kategorisesti, mutta kärsii kosketuksen puutteesta tai kaappihomon, joka vakaumuksensa vuoksi yrittää pakonomaisesti kouluttaa itsestään heteroa, mitä sitten oikein teen? Tämä teos ei anna vastausta näihin kysymyksiin, mutta antaa silti viitteitä siitä, mitä syvällinen seksuaaliterapeuttinen työ voi olla.

Teos on tehty haastattelemalla eri-ikäisiä ja eri ammateissa toimivia suomalaisia miehiä, ja se keskustelee miehen roolista laajemminkin kuin seksuaalisuuden näkökulmasta. Teos on huumorintajuinen ja tasapainoinen, eikä kristitty maailmankuva dominoi kaikissa kappaleissa, vaan toimii enemmänkin löysänä viitekehyksenä. Tekstistä huomaa, että kirjoittajat ovat asuneet pitkään Pohjois-Amerikassa – tuttavallinen kahden kirjoittajan toisiinsa viittaaminen on nimittäin periamerikkalainen kirjoitustyyli, jota Euroopassa eivät viljele ketkään, ei edes britit. Minusta se on suloista, ei silmiinpistävää, eikä ärsyttävää, koska sitä käytetään aika maltillisesti. Teosta voisi pitää kansantajuisena miestutkimuksen tai maskuliinisuuden tutkimuksen lähteenä, ja siinä on orastavia alkuja ymmärtää myös muiden kuin heteromiesten tai perheellisten elämäntapaa. Lähestymistapa on kuunteleva ja salliva.

Olen jo pitkään ollut häiriintynyt eri kristittyjen kirkkojen sisällä toimivista homojen eheyttämiskampanjoista, mutten ole tiennyt, mitä eheyttäminen sen alkuperäisessä merkityksessä merkitsee. Ärsyttää, että äärikristityt  ovat kaapanneet termin ja tehneet siitä propagandaa. Kaikki puhe ”kokonaisesta naisesta” tai ”tosimiehestä” on aina ärsyttänyt, miksi meitä ei sallita rikkonaisina tai vajavaisina? Tässä teoksessa aihetta lähestytään klassisemman psykoterapian näkökulmasta, puhuen ihmisen persoonallisuuden eheyttämisestä, mikä on aivan eri asia kuin seksuaalinen eheytyminen. En itse ole koskaan tavannut täysin eheää persoonaa, mutta uskon, että valtaosalla ihmisistä on toive tuntea itseään paremmin ja välttää omasta persoonasta johtuvia ylilyöntejä. Taka-ajatuksena eheytymisen ajatuksessa varmaan on, ettei ihminen voi kasvaa rikkoutumatta, ja ainoastaan kriisien kautta ihminen oppii arvostamaan elämäänsä sellaisena kuin se on. Tässä etsitään elämän vaikeuksista, stressistä, suorituspaineista ja muista ahdistavista asioista eroon pääsemisen polkua. Monet mieskirjan viitteelliset elämänohjeet tuntuvat yhtä järkeviltä ohjeilta naisille. Täytyy varmasti lukea myös Naiseksi, joka olet ymmärtääkseen kirjailijapariskunnan yhteisen projektin.

Sain tästä teoksesta erinomaisia eväitä teini-ikäisen pojan kasvatukseen ja itsetutkiskeluun naisena, äitinä, ihmisenä. Loppujen lopuksi teos on hyvä arkijärkinen johdatus psykologiaan ja psykoterapiaan. Klassikko jo syntyessään.