Taistelijalentäjän depersonalisaatio

Anyuru

”Öisin näen kirjoja, jotka hajoavat niin kuin savukkeeni hajoavat  sateessa, joka huuhtoo kaupunkia. Kirjoja, jotka hajoavat kuin maat, kuin painavasta, märästä hiekasta  rakennetut veistokset, kirjoja, jotka musrkaantuvat kuin murtuvat aallot.”

Ruotsalais-ugandalaisen Johannes Anyarun (s.1979) teosta Myrsky nousee paratiisista (Schildts & Söderströms, 2014) on suositeltu minulle asiantuntevilta tahoilta koko vuoden. Jo vinkistä kuultuani tiesin, etten kykenisi lukemaan alkuperäistä ruotsinkielistä teosta, puolikielinen kuin olen. Ottaen huomioon kirjailijan poeettisen taustan ja romaanin aihepiirin raskauden, en mitenkään olisi päässyt alkuperäisteoksessa kymmentä sivua pidemmälle. Luen edelleen joitain dekkareita ja kevyempää chicklit-tyyppistä tekstiä ruotsiksi tarvittaessa. Ruotsiksi lukeminen ei kuulu elämäni suuriin haasteisiin, mutta aina yhden alkukielisen teoksen selättäminen tuntuu minusta juhlalliselta. Nykyisin näin käy korkeintaan kerran vuodessa…

Outi Mennan käännös tuli tällä viikolla sopivasti eteeni, eikä lukukokemus suomeksikaan ollut mutkaton. Anyaru kirjoittaa edesmenneestä isästään, joten genren rajakin tulee vastaan – onko kyseessä romaani vai muistelma? Isän tarina kerrotaan kuitenkin niin kaukaisesti, että teksti menee korkeammasta romaanitaiteesta. Hän on mies nimeltä P, raa’asti kohdeltu lapsi ja nuori, jolla jo olisi kotimaan taakkojen kanssa tarpeeksi työstettävää. Hänen onnensa kantamoinen on kutsu uudelleenkoulutukseen Kreikan ilmavoimiin, kolmen vuoden kurssille Ateenaan, jossa hänestä on tarkoitus kouluttaa uuden linjan taistelijalentäjä ja samalla ilmailualan ammattilainen kaikkiin tehtäviin. Koulutuksessa hän kokee jo olevansa melkein jumalien kaltainen, ja kreikkalaisten suhtautuminen pikimustiin uusiin kandidaatteihin on harvinaisen kunnioittavaa.

P:n uran nousujohteen katkaisee Idi Aminin vallankaappaus v. 1971. Kreikan armeija ei tiedä, mitä tehdä mustilla sotilaillaan, lähettääkö heidät kotiin vai etsiäkö heille turvapaikkaa. Harva haluaa takaisin, moni etsii uutta uraa Euroopan lentoyhtiöissä. P on tässä vaiheessa kauttaaltaan epäpoliittinen ihminen, joka on tosissaan kiinnostunut pilvien muodostuksesta ja koneiden teknisistä ominaisuuksista enemmän kuin sosialismin ja kapitalismin painista. Hänen langi-heimoonsa kuuluu oppositiotaistelija Milton Obote, joka on sotilaskaappauksen aikana paennut jonnekin sosialistiseen Afrikkaan, mutta langius ei merkitse nuorelle miehelle paljoa. Hänen kunnialleen tärkeämpää on hankkia palkkatyö lentäjänä Afrikassa kuin jäädä Eurooppaan hoitamaan paskaduuneja. Siksi hän hakeutuu Samiaab myrkytysruiskuttajaksi. Sambia kuuluu väärään leiriin eikä miehellä ole mitään mahdollisuutta päästä maahan vakoilijoiden pelossa.

Afrikan etnisten ryhmien keksimisestä brittien aikaansaamana Anyarulla onkin paljon sanottavaa. Jo tiettyyn pisteeseen modernisoituneiden romaanihenkilöiden ei ole helppoa alkaa esittää heimovanhinta, kun arkielämässä tärkeintä on saada tuoreita muffinsseja leipomosta tai oikeanlaatuista olutta työpäivän jälkeen. Tälle porukalle yhdessä olo on tärkeämpää kuin etnisyys, kieli tai uskonto. Etnisyys on romaanin isoin kysymysmerkki, jota avataan säästeliäästi, mutta samalla ansiokkaasti uteliaisuutta herättäen. Romaanissa seikkailevat länsinilootit, langit, acholit ja bugandalaiset muiden lähinaapurikansojen mukana. Toivon, ettei etnisyyden kartoittaminen jäisi Anyarulla tähän.

Suurin osa romaanista keskittyy raakaan poliittiseen kuulusteluun sosialistisen ja kapitalistisen Afrikan rajamailla. Kirja ei sovi herkkähermoisille, mutta kuka tahansa Nelson Mandelan tai Ken Saro-Wiwan kohtaloihin perehtynyt osaa sijoittaa tarinan oikeaan slottiinsa. Silmittömään kidutukseen ei kuitenkaan sorruta, koska kuulusteltaville ja kuulustelijoille lopulta pääasiallinen arjen piristäjä on yhteinen tupakka. Pakolaisleirit ovat vankiloiden raaka jatkumo, joilta moni tulee kidnapatuksi armeijaan, jonne hän ei tietoisesti halua. Ugandan, Kenian ja Tansanian yhteinen historia tulee tässä mahtavasti toteen, ja luulen, että eniten teoksesta saavat irti toisen tai kolmannen sukupolven siirtolaiset. Kirjan kuvaaman diasporan ihmiset asuvat tällä hetkellä kaikilla mantereilla. Harva tunnistaa edes kymmenesosaa Anyarun mainitsemia komplekseja tai ongelmia. Siksi toivoisin teoksen käännettävän mahdollisimman monelle kielelle.

Romaanin isähahmo P on todellinen paradoksi ja mysteerio. Hän on rakastunut kreikkalaiseen tyttöystäväänsä syvästi, mutta tytön vanhemmat torpedoivat liiton. Keniassa maanpaossa oleva mies tutustuu ruotsalaiseen vapaaehtoistyöntekijään, jonka kanssa avioliitto tulee ajankohtaiseksi. Pariskunta ei edes alussa suunnittele muuttoa Pohjolaan, mutta P:n kohtalo määrää tulevan perheen sävelet. Perhe elää yhdessä lasten ensimmäiset vuodet, mutta ero on väistämätön. Anyarun projektina onkin ollut poissaolleen isän elämänvaiheiden selvitys, mihin hän pystyy harvinaisella analyyttisyydellä ja lämmöllä.

Myrsky nousee paratiisista on harvinaisen yksityiskohtainen, poeettinen ja riipivä postkoloniaali dokumentti kansasta ja valtiosta, joka on rakennettu koloniaalisten tuntojen mukaan ja jonka mahdollinen yhtenäisyys ilmenee tulevaisuudessa vain yhteisestä poliittisesta tahdosta, jolla ei ole mitään tekemistä perinnön, kielen tai uskonnon kanssa. Isän rikkonainen, erehtyvä ja kuolemansairas hahmo tuo teokseen harvinaista syvyyttä, joka ylittää yksilön ymmärryksen rajat. Isän ja pojat harvat kohtaamiset itkettävät epäsentimentaalisesti, ei yhteisten hukattujen muistojen tasolla vaan levelillä, jolle harvalla on helppoa sanoitusta.

Teos kertookin rajoja ylittävästä globaalista depersonalisaatiosta, jonka kokemiseen tavalliset pohjoismaiset kansalaiset ovat liian persjalkaisia ja juurtuneita.

Mainokset