
Teos: Sergei Lebedev: Mahdoton jäljittää (Docendo, 2021)
Suomennos: Eero Balk
Äänikirjan lukija: Simo Häkli
Kemian professori Kalitin on kaksoisidentiteetin omaava emigrantti Saksassa, ja uudella länsimaisella nimelläkin häntä pilkataan kaalikeittoprofessoriksi. Jo ennen Neuvostoliiton kaatumista hän kehitti tappavan myrkyn nimeltä Debytantti, jonka kokeiluissa tehtiin järkyttäviä ylilyöntejä. Venäjällä häntä pidetään maanpetturina, ja ”pienet vihreät miehet” ovat jo hänen kintereillään.
Kalitin on kasvanut Neuvostoliiton tieteellisten instituuttien eksklusiivisessa maailmassa, ja jossain vaiheessa hänen vanhempansa luovuttivat hänen kasvatuksensa pelottavalle Igor-sedälle, joka oli kemistin lisäksi meritoitunut everstimajuri. Toki Igor-setä onnistui kasvattamaan suojattinsa kieroon, ja paisuttamaan miehen omnipotenssifantasiaa.
Teoksessa on pitkä aikajana ja monia historiallisia kerroksia, sillä aikaisimmat kyseenalaiset tieteelliset kokeet juontavat juurensa jo 1930-luvulle, jolloin natseilla ja neuvostoliittolaisilla oli salaisia yhteisiä hankkeita.
Luin tätä kirjaa karmivana historiikkinä itänaapurimme käyttämistä tappavista myrkyistä toisinajattelijoiden likvidoimiseksi, ja pidin teosta yllättävän rohkeana vetona varsinkin, jos kirjailija edelleen vaikuttaa Venäjällä. Se ei ole erityisen kantaaottava, mutta se näyttää enemmän kuin opettaa.
Löysin kirjasta paljon yhteistä Sami Tissarin dystooppisen teoksen Krysa kanssa, vaikka teokset eivät edusta samaa genreä. Molemmissa eletään neuvostotodellisuutta suljetuissa yhteisöissä, ja tieteen varjolla saadaan aikaan paljon pahaa. Tosin Tissarin kirjassa kuvattiin myös aivan tavallisen kansan arkea, ja hahmot tuntuivat asteen sympaattisemmilta.
Teoksen kieli on todella rikasta, niin nyansoitua, että se voi rasittaa tyypillisten toimintatrillereiden ystäviä. Tekstistä huomaa, että kirjailija on myös runoilija. Tyylillisesti vertaisin teosta esimerkiksi Pierre Lemaitren dekkareihin, tosin ne ovat vielä intertekstuaalisempia kuin tämä teos. Tämän romaanin hahmot eivät ole erityisen kirjaorientoituneita tyyppejä, mutta Lebedev maalaa maisemia ja tunnelmia tarkan yksityiskohtaisesti ja aistillisesti.
Venäjä-aiheisten kirjojen meressä tämä teos asettuu hieman vaativamman proosan osastolle, sillä tässä ei kerrata yleistä historiaa ulkomaalainen lukija silmällä pitäen. Mutta omiin lukemistoihini on kuulunut paljon haasteellisempia tapauksia, joita en ole jaksanut lukea loppuun. Kirjailijan nimen laitan korvan taakse, sillä lukisin mielelläni häneltä jotain muutakin kuin trillereitä.