Ikuisesti sirpin ja vasaran välissä?

20180717_043125Palaan ajatuksissani alkukesän tunnelmiin Berliinissä. Sain joltain FB:n kirjallisuuspalstalta vinkin venäläis-saksalaisesta Vladimir Kaminerista (s.1967), joka on kirjojen kirjoittamisen lisäksi ollut merkittävä kulttuurivaikuttaja ja DJ Berliinin yöelämässä. Hänen esikoisteoksensa Ryssändisko (Sammakko 2005, suom. Vera Suominen) ei siis ole nimeltään pelkkä vitsi, vaan viittaa kai myös kirjailijan silloiseen ammattiin. Kaminer on erikoistunut kirjailijana novelleihin ja pakinoihin, ja hänellä näyttää olevan saksaksi paljonkin teoksia, joista vain muutama on suomennettu. Kiitos Sammakolle kulttuurityöstä, sillä nämä teokset hulvattoman huumorinsa lisäksi myös edistävät Berliinin-matkailua!

Kaminer on oppinut saksan kielen maahanmuuttajana aikuisella iällä ja kirjoittaa nykyään vain saksaksi. Kiinnostavaa hänen tarinassaan on se, että hän ehti tulla Itä-Saksaan v. 1990 muutamaa kuukautta ennen muurin murtumista. Tuolloin venäjänjuutalaisten maastamuutto oli helpompaa kuin muiden neuvostokansalaisten, ja myös Kaminer käytti emigraatiossaan tätä korttia. Noina vuosina Moskovassa kaikkia nuoria, myös punkkareita ja hippejä, kiinnosti päihteitä ja seksiä enemmän juorut kavereiden maastamuutosta.

Kirjan nuori mies pääsee suoraan junasta asumaan asuntolaan, joka on ennen ollut STASI:n virkistyskeskus. Kämppäkavereita on muiden venäläisten lisäksi varsinkin Vietnamista ja eri Afrikan maista; afrikkalaiset ovat kaikki opiskelleet Neuvostoliitossa ja laulelevat mielellään vanhoja venäläisiä kansanlauluja. Muut venäläiset pyrkivät integroitumaan paikallisen synagogan kautta ja opiskelevat oletettua juutalaista kulttuuriaan, mutta kertoja jää mieluummin kämpille pelaamaan korttia.

Teos kertoo monista venäläisistä kohtaloista, kertojan perheestä, kavereista ja satunnaisista tuttavuuksista. Kirjan kirjoitushetkellä Berliinissä asui arviolta 140 000 entistä Neuvostoliiton kansalaista, eli puhutaan merkittävästä etnisestä vähemmistöstä. Monilla heistä, myös korkeasti koulutetuilla, jopa professoritason tyypeillä, oli suuria vaikeuksia löytää tietään työmarkkinoille. Kaminer kertoo loputtomista byrokraattisista kohtaamisista ja työllistämistoimenpiteistä, jotka huvittavimmillaan johtivat ”ryssändiscoon” eli työttömien kosteisiin virkistysiltoihin valtion sponsoroimana.

Kirjan kertoja ei edusta sitä maahanmuuttajatyyppiä, josta kirjoitetaan unelmahöttöisiä sankaritarinoita päivälehtiin rasismia lieventämään. Hän on koulutukseltaan teatterin valomies, ja on opiskellut myös dramaturgiaa neuvostoyliopistossa – nämä meriitit eivät suoraan käänny myyntivalteiksi lännen työmarkkinoilla. Hänen ystäväpiiriinsä kuuluu sankarimaahanmuuttaja Andrei, joka aloittaa bisnekset jo ensi viikolla muuttonsa jälkeen, ja raahaa myös ystäviään myymään Aldin halpoja virvoitusjuomia kalliilla rautatieasemien kiireisille. Andreista tulee menestyvä venäläisen ruoan kauppias, tuleva miljonääri, joka kuitenkin kyllästyy Saksan byrokratiaan ja muuttaa bisneksineen Yhdysvaltoihin. Tässä universumissa ne hieman laiskemmat ja boheemimmat jäävät Berliiniin nostamaan sosiaalitukia ja harjoittamaan kokeellista teatteria.

Rakastuin tähän teokseen, samastuin täysillä kertojahahmoon ja haluaisin lukea koko hänen tuotantonsa. Ja parasta on, että tähän meininkiin voi tutustua myös livenä, sillä kuuluisa itäberliiniläinen yökerho Kaffee Burger Club, jossa Kaminer aikanaan aloitti ”ryssändisko”-klubi-iltansa, on edelleen pystyssä. Paikka ei ole burgerbaari, vaan tuota historiallista ravintolaa piti 1930-luvulla oikea Burgerin perhe, jonka nimellä se on tunnettu siitä saakka. 1970-luvulla siitä tuli keskeinen toisinajattelijoiden tapaamispaikka, ja se on säilyttänyt ”itäistä” tunnelmaansa myös muurin murtumisen jälkeen. Seuraava vierailukohde Berliinissä, ehdottomasti!

Parasta kirjassa oli, ettei se ollut pelkkää komiikkaa, vaan siinä korostuu kaiken kattava yhteiskunnallinen vire. Vaikka kirjan maahanmuuttajahahmoilla ei aina mene loistavasti, Berliini on heidän kotinsa, johon he voivat luoda vaihtoehtoisia todellisuuksia, mini-yhteiskuntia, joissa asioita tehdään eri lailla kuin saksalaisessa todellisuudessa. Ja ehkä tämä vaihtoehtoisuus on vuosien varrella myös suodattunut katukuvaan ja valtavirtayhteiskuntaan. Maahanmuuttajia saattaa myös yhdistää maahantulon historia, eli tässä ennen muurin murtumista tulleilla on oma narratiivinsa, ja tämän vuoksi kirjailija tuntee niin suurta sympatiaa vietnamilaisia kohtaan.

Kaminerin viimeisin suomennettu teos on Venäläiset naapurini (Sammakko, 2016), jota ei näkynyt eilen Metso-kirjastossa. Suomennettuja teoksia on ainakin viisi, mutta osa alkaa jo olla antikvariaatin aarteita.  Olen ymmärtänyt, että neuvostomuistot pääsevät vielä enemmän framille hänen muissa teoksissaan, ja olisinkin kiinnostunut lukemaan juuri niistä. Kiinnostavaa on myös tutkailla, onko ”sirppi ja vasara”-teema keskeinen identiteetin rakennuspalikka hänen kaikissa teoksissaan, vai alkaako 2010-luvulle tultaessa löytyä jo toisenlaisia kiinnekohteita.