Abigail Bosankon Lazy Ways to Make a Living (TimeWarner, 2002) on ilmeisesti kuulunut matkalukemistooni 5 vuotta sitten löhölomalla Kreikassa, sillä kirjan välistä löytyy mystisiä kreikankielisiä kuitteja. Olen kirjoittanut sisäkanteen ”a chicklit piece with some wisdom – strange!” Koska kirjaa on luettu aivojen sulamispisteen yläpuolella, en muista teoksesta paljoa. Tänäänkin olen lukenut samaa teosta yli 30 asteen ilmastoimattomissa ruuhkabusseissa, hihitellen, fiilistellen, hihkuen. Jos teos aiheutti voimakasta samastumista viisi vuotta sitten Lefkadalla, jolloin olin vielä uraputkessa ja pystyin lomarahoilla ostamaan etelänmatkoja, nyt tarina työllisyydestä ja köyhyyden naisistumisesta tuntuu miltei identtiseltä omani kanssa sillä erotuksella, että olen päähenkilöstä vanhempi ja minulla on lapsia.
Rose on kolkytplusvuotias kielitieteiden tohtori, joka on jättänyt akateemisen uransa Cambridgessä ja muuttanut Edinburghiin, synnyinkaupunkiinsa, jossa hänen siskonsa Catherine ja Helen edelleen asuvat. Rosella on opinnoistaan massiiviset velat ja hän on joutunut myymään arvokkaan tieteellisen kirjastonsakin velkojen lyhentämiseksi. Palatessaan kotiin hänellä on vain matkalaukullinen silkkialusvaatteita ja perusvaatekertoja. Rose ei ole koskaan asunut omassa asunnossa, vaan on koko aikuisikänsä joko asunut yliopiston asuntolassa tai kimppakämpissä. Neuvokkaat siskot ovat sitä mieltä, että Rosen on hankittava itselleen elämä, vastuullisen aikuisen naisen elämä.
Rosen perhe on hyvin akateeminen: isä on Bysantin historian ekspertti ja äiti menestynyt feministiteologi. Perhe-elämä ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista: Rosen äiti huolimatta kristillisestä taustastaan otti villistä 70-luvusta kaiken irti kokeillessaan yhteisöasumista ja polyamoriaa jättäen miehensä vastuuseen perheen arjesta. Tästä johtuen Helen on oikeastaan muiden siskojen sisarpuoli, mutta tyttöjen isä ei tehnyt äidin avioliiton ulkopuolisesta raskaudesta suurta numeroa. Sisarusten arvot ovat pragmaattisemmat ja konservatiivisemmat kuin äitinsä, mutta kellään ei tunnu käyvän flaksi avioliittomarkkinoilla.
Velkaantuneella Rosella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä työvoimaansa pikaruokaloille, siivousfirmoille ja telekeskuksille. Naisen työviikot ovat yhtä silppua, mutta hän selviytyy tehtävistään tuntematta suurempaa itsesääliä ja tulee valituksi kuukauden työntekijäksi monessakin paikassa. Tehdessään markkinatutkimusta hammasharjoista Princes Streetillä hän törmää arroganttiin miespuoliseen haastateltavaan, joka osoittautuu vanhaksi tuttavuudeksi, nuoruusiän shakkimatsien haastajaksi. Jamie on edennyt ujosta nörtistä maailmanluokan businessmieheksi, jolla riittää pokaa tehdä naisille mitä kummempia ehdotuksia. Muutamien treffien jälkeen Rose on houkuteltu ”pidetyksi naiseksi” määräaikaisella muutaman kuun sopimuksella. Hän saa asunnon kaupunkikartanon vanhasta palveluskunnan siivestä, pari platinatason luottokorttia ja viidentoistatuhannen punnan talletuksen ”kultaisena” tervetulotoivotuksena.
”Pidetyn naisen” asema tuntuu koomiselta jo terminologian tasolla, mutta englannin kielessä termi ei ole vieläkään kuollut. Suomessa vastaavat järjestelyt ovat kai aina olleet epämääräisempiä, kun taas Britanniassa rakastajattaren pitäminen on ollut jonkunlainen instituutio. Bosanko lähestyy ilmiötä ironisesti, en sanoisi feministisesti, vaan postfeministisesti. Rose nauttii kauneushoidoistaan, kirjojen ensipainosten ja laadukkaiden vaatteiden shoppailusta, mutta pysyy pidettynä naisenakin tolkun rajoissa. Jamien historia alkaa keriytyä auki pikkuhiljaa, eikä totuus ole arvonsa tuntevaa tohtorisnaista imarteleva.
Lazy Ways to Make a Living muistuttaa jollain tasolla menestysteosta Fifty Shades of Grey – jos siis E.L. Jamesilla olisi tippa huumorintajua ja vielä enemmän ymmärrystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Tuota mammapornoksi tituleerattua triologiaa olen aloittanut parikin kertaa, mutten koskaan päässyt tekstissä viittäkymmentä sivua pidemmälle. Seksi tässä teoksessa on kesyä painopisteen keskittyessä ihmissuhteiden kaupallistumiseen ja nykytyöelämän karvaisiin realiteetteihin. Tässäkin kuitenkin puhutaan uuskonservatiivisista arvoista, naisten fantasioista mieselättäjyydestä ja jonkin sortin S/M-suhteesta – sillä mitä muuta rahaan sidottu ihmissuhdesopimus on?
Jätettyään sponsorinsa Rose päätyy melkein koulutusta vastaavaan työhön, paikallisen poliitikon assistentiksi Skotlannin parlamentin poliittisen korrektiuden osastolle. Uudessa työssä sentään ollaan kielen kanssa tekemisissä – puolilukutaidoton ministeri tarvitsee oikolukijaa ja ronskin ilmaisun kääntäjää diplomaattisemmalle tasolle. Uusi työ lupaa uusia seikkailuja, joista päättömin on ystävyyskaupunkihankkeen suunnittelukokous Las Vegasissa. Rose suorittaa Vegasin temppuradat taiteen kaikkia sääntöjä noudattaen.
Teos on puhdasta viihdettä, mutta viihteellisyydessään absurdin älyllinen. Hauskinta oli kielitieteilijä-Rosen aito rakkaus skottimurteen sanoihin ja yritykset saada töitä hurmaamalla tulevat työnantajat luennoimalla rubbage-sanan (rubbish+garbage) nerokkuudesta. Mitä epätoivoinen akateeminen hiiri tekisikään tullakseen huomatuksi työmarkkinoilla, joiden lainalaisuudet eivät perustu älyllisyyteen, vaan tehokkuuteen ja ahneuteen? Sain teoksesta joitain uusia ajatuksia itseni markkinoinnista ja työnantajien kohtaamisesta, tosin Suomen tämän hetken työtilanteesta kirjoittaisin mustempaa huumoria.
Skotlanti on edelleen ”korkkaamaton” maa minulle, mutta tämäkin teos lisäsi matkustusvalmiutta. Tässä jopa puhuttiin Barran saaresta, jolta Jamien suku oli kotoisin ja jonne hän suunnitteli rakastajattarensa viemistä. Edinburgh tuntuu Bosankonkin kertomana kovin turistikliseiseltä, mutta tässä poistutaan ilahduttavan monta kertaa Ylämaiden salaisiin piilopirtteihin. Skotlantilaista chicklitiä voisi seurata enemmänkin, sillä ainakin ensikosketuksen perusteella se tuntuu asteen skarpimmalta kuin englantilaiset ja irlantilaiset masssojen suosikit.
Anun ihmeelliset matkat 