Lisää menneen talven lunta tupaan! Ja kirjaimellisesti ”lunta”, koska seuraavassa romaanissa ei tehdä mitään ilman kokaiiniviivaa. Romaanin päähenkilöllä on aina puuterilunta sieraimissaan, eikä hän siitä huolimatta meinaa millään saada potkuja työpaikaltaan.
Olisin saattanut pitää ranskalaisen Frederic Beigbederin yhteiskuntasatiirisesta romaanista 8,99€ (LIKE, 2008, suom. Ville Keynäs) sen alkuperäisenä julkaisuvuonna 2000, jolloin Ranskassa laskettiin vielä mummonfrangeilla. Kirjalla on ollut monta nimeä, ja se on ilmeisesti julkaistu suomeksikin kahdesti. Teos on mennyt minulta viime vuosikymmenellä täysin ohi, mutta luen sitä nyt vuonna 2018, jolloin mainosten ja median rooli on kovasti muuttunut tässä kuvatusta ajasta.
Teoksen päähenkilö, kolmekymppinen Octave on turhautunut, huumeriippuvainen copywriter eräässä maailman suurimmassa mainostoimistossa, jota johdetaan New Yorkista käsin. Ranskan markkinoilla hänen tiiminsä vastuulla ovat muun muassa maitojätti Madonen mainonta, ja erityisesti kevytjogurtit ja rahkat. Madonen pomolle herra Dulerille ei kelpaa kuin kiillotetut kuvat arjalaishenkisistä tyttösistä, mutta Octave ei onnistu saamaan potkuja senkään jälkeen, kun on järjestänyt verisen kokaiinibakkanaalin Madonen maakonttorin vessassa.
Jos tämä on kapitalismikritiikkiä, se luultavasti toimii vain kaapatun lentokoneen sisältäpäin – eli lukijan täytyy olla aika syvällä mainonnan maailmassa ymmärtääkseen teoksen överin liioittelun ja kököt henkilöhahmot. Octave on tyyppi ilman historiaa, hän on nuori, arrogantti, ehkä jopa Marxinsa lukenut, ja eniten hän ammentaa idoliltaan Antonio Gramscilta. Hän on tutkinut natsiaikojen propagandakuvastot, ja näkee Madonen mainonnassa paljon samaa Göbbelsin neronleimausten kanssa.
Tämän lisäksi Octaven entinen tyttöystävä on tälle raskaana, ja hänen lempihuoransa pitää hänelle moralistisia luentoja isyyden tärkeydestä 600 € tuntipalkalla. Prostituoitujen rekrytointi malleiksi on ehkä ainoa hyvä teko, johon Octave kykenee, mutta mallin työ ei paljoa eroa prostituutiosta. Madonen mainoskuvauksissa olennaista on, että malli sylkee jogurtit niitä nielemättä, samalla tavalla kuin suihinotossa.
Kirjan yliampuvuus vesittää sen piileviä, hyviäkin havaintoja globaalista kapitalismista ja työelämästä monikansallisissa yrityksissä. Toisaalta luulen, että tarina on toiminut paremmin elokuvana kuin romaanina. Romaanitaiteen näkökulmasta teksti on paikoitellen puuduttavaa luettavaa, sillä siinä on monen sivun mittaisia tuotekuvauksia ja listoja. En edes kokenut lukevani romaania, vaan pikemminkin journalistista työelämäkuvausta.
Onneksi teos oli erittäin nopealukuinen, ja sellaisenaan antoi väläyksen milleniumin vaihteen mielikuvamaailmasta. Ajalta, jolloin MTV:n allasbileet olivat vielä muodikasta taustahälyä maailman baareissa, ja jolloin ihmiset investoivat tekorusketukseen. Tämä ei ehkä vielä edusta suurinta nostalgiaa, mutta antaa mahdollisuuden lähihistorian vertailevaan tutkimukseen.
Ainakin itse koen, että suurten, ikonisten mainoskuvien merkitys on pienentynyt 2010-luvulle tultaessa, ja että somen kautta henkilökohtaisen mainonnan merkitys on suurentunut. Juttuja myydään enemmän omien verkostojen kautta, eivätkä monikansallisten brändien mainoskuvat tavoita kuin alaikäisiä.
Teos sai minulta 2 tähteä Goodreadsissa. 2 tähteä hyvästä yrityksestä tuottaa helppolukuista yhteiskuntakritiikkiä niille, jotka eivät ikinä tarttuisi Antonio Gramscin alkuperäisteokseen. Itse kuitenkin suosittelen Gramscia, koska moni hänen visioistaan puhuttelee ihmisiä edelleen, kun taas tämän teoksen ”imun” aika on jo jättänyt.
Anun ihmeelliset matkat 