Teos: Erno Saukko: Vuoden vaellus. Elämää Pohjolan erämaissa (Kirjapaja, 2022)
Äänikirjan lukija: Eino Heiskanen
Kolmannella eräkirjojen rastilla luin Erno Saukon arktisesta vaellusprojektista kolmen valtion välillä vuosina 2019-20. Saukko on nuorehko matematiikan tohtori, joka opiskelee lääketiedettä ja vaikuttaa muutenkin varsin ehtivältä tapaukselta. Vuoden vaellustaan varten hän joutui säästämään rahaa ja muutenkin tekemään valmisteluja ainakin parin vuoden ajan. Projektiin tuli mukaan myös sponsoreja, jotka tarjosivat Saukolle osan varusteista.
Saukko aloitti vuoden vaelluksensa Pohjois-Norjan Vuoreijasta syksyllä 2019, ja tutustui myös Varangin niemimaahan. Täältä hän laskeutui Suomeen, ja eteni koronakriisin puhkeamisen aikaan Ruotsin puolelle. Suunniteltua matkareittiä hän ei pystynyt toteuttamaan alkuperäisenä, koska maiden rajat pysyivät kiinni jonkun aikaa. Tässä ilmeisesti vietettiin Ruotsissa enemmän aikaa kuin oli suunniteltu, ja tietyt Norjan tunturit jäivät kokonaan näkemättä.
Kirjassa kuvataan projektia, johon itselläni ei kantti kestäisi, vaikka olisin fyysisessä huippukunnossa. Kirjoittajana Saukko ei kuitenkaan anna itsestään turhan pedanttia vaikutelmaa, vaikka matkan suunnittelussa hän on käyttänyt paljon Excel-ohjelmaa. Näin pitkällä vaelluksella on ollut järkevää hankkia vuoden kuivamuonat etukäteen, ja lähettää paketteja itselleen tuleviin kohteisiin. Not my cup of tea.
Saukko majoittuu vuoden vaelluksellaan enimmäkseen teltassa, laavuilla ja eräkämpillä, mutta hän ei ole matkan teon suhteen fundamentalisti. Lyhyitä matkoja tehdään jopa auton kyydissä, ja välillä pidetään huoltotaukoja hostelleissa tai hotelleissa. Sain eniten irti kuvauksista siitä, kuinka nautinnollista on päästä kahvilaan, elokuviin tai hotellin aamiaiselle pidemmän eräjormailun jälkeen. Viihdyin kirjassa kuvatuista paikkakunnista parhaiten Kiirunassa, jossa jouluvalojen määrä tuntui ylimaalliselta.
Kirjassa hoidetaan myös parisuhdetta, sillä Saukon vaimo Aino liittyy miehen seuraan lyhyemmiksi jaksoiksi, kun töiltään ehtii. Tarinassa eniten yllätti se, kuinka hyvin ns. normaalia arkea sopeutuva ihminen voikaan viettää erämaan keskellä, ja kuinka vähillä varusteilla tuota arkea voi parhaimmillaan pyörittää.
Arjen realismiin kuuluu myös talvinen sosekeli, eli sen tyyppinen myräkkä, jossa mikään luonnon ihailu ei ole mahdollista. Myrskydieetti taas on ruokavalio, jota on noudatettava silloin, kun tulen tekeminen ulkona ei ole mahdollista liiallisen tuulen vuoksi. Luonto voi pahimmilla keleillä tuntua täysin luonnottomalta, mutta jos ihminen on suunnitellut itselleen tietyn mittaisia päivämatkoja, on niitä taitettava silloinkin, kun mikään ulkona ei inspiroi Instagram-päivitykseen.
Lukemistani kolmesta eräkirjasta tämän teoksen hanke tuntui itsestäni vieraimmalta, mutta siksikin siitä oli hauska lukea kirja, koska mikään minussa ei saanut unelmoimaan vastaavasta irtiotosta. Muistiinpanojani läpi käydessä kuitenkin huomaan, että kirjaa kuunnellessani olen käynyt useamman eränettikaupan sivustolla tutkimassa kuksien, puolitelttojen ja softshell-takkien hintoja.