Sana schittichiata tarkoittaa juhlavaa piknikkiä ystävien kanssa jonnekin maaseudulle sisilian murteella. Sanan minulle opetti edesmennyt grand dame, brittilläinen Daphne Phelps (1911-2006), joka piti yli viisikymmentä vuotta elämästään majataloa nimeltä Casa Cuseni Taorminassa. Phelpsin omaelämäkerrallinen teos A House in Sicily (1999) hurmaa, koska siinä on liikaa arkea ja liian vähän hyperaistillista hömppäpömppää. Teoksen on kustantanut feministinen Virago Lontoossa, mikä jo lupaa jonkinasteista laatua. Hyllyssäni on kymmenisen viihteellistä, höttöistä britin kirjoittamaa Sisilia-matkakirjaa, joista luulen osan kirjoitetun kännissä, niin maalailevan ylitsepursuavia ne ovat. Phelps ei maalaa, hän keskittyy kerronnassaan erilaisten sisiliaisten ihmisten kohtaloihin ja perheiden materiaaliseen selviytymiseen. Brittileidille uskollisin elkein hän tietty juoruilee puolet sivumäärästä palveluskunnastaan, mutta tämä on melko syvällistä juoruilua. Perussävynä on ystävyys, puolen elämän mittainen sellainen.
Phelps oli uranainen psykiatrisen sairaanhoidon alalla, mutta alle nelikymppisenä hänen setänsä taidemaalari Robert Hawthorn Kitson kuoli v. 1947 jättäen perikunnalle itse rakennuttamansa huvilan Taorminan kukkuloilla, ja erityisen pyynnön, että Daphne jatkaisi sen vaalimista. Daphne mietti aikansa, koska hänelle oli tarjolla vaativia traumapsykologisia tehtäviä Euroopan kriisipesäkkeissä, mutta käytyään Taorminassa menetti sydämensä paikalle.
Kirjan ydin piilee pohdinnassa Euroopan sodanjälkeisestä selviytymisestä: ruoan säännöstely ja vaatteiden vähyys kosketti tuolloin kaikkia ja pienestä osattiin iloita. Italian ja Britannian suhteita pohditaan monesta näkökulmasta: yhtäältä brittejä pidettiin Sisiliassa hyvätahtoisina valloittajina, toisaalta vihollisina. Suhteet olivat joka tapauksessa pitkät ja monimutkaiset. Kumpikin kansa oli kärsinyt nälkää ja puutetta, he pystyivät suhtautumaan toistensa tilanteisiin. Monella tapaa Sisilia oli kuitenkin rikkaampi kuin Phelpsin Lontoo, koska siellä suuri osa elintarvikkeista saatiin luonnosta. Phelpsille pääsy Sisiliaan merkitsi ruokavalion monipuolistumista ja kaikkien aistien avautumista.
Ymmärrän hyvin, miksi hän valitsi majatalon pidon kansainvälisen uran sijasta. Hän eli sinkkuna elämänsä loppuun asti ja omistautui talon hyvinvoinnille ja sen vieraiden kestitsemiseen. Vieraat eivät olleet vähäpätöisiä: talossa yöpyivät mm. Greta Garbo, Henry Faulkner, Bertnard Russell, Roald Dahl ja Tennessee Williams.
En ole koskaan käynyt Taorminassa, mutta teoksen luettuani hieman houkuttelisi käydä siellä. Paikkahan on koko Sisilian suurin turistirysä, siellä vesipullokin maksaa taatusti yli kolme euroa. Webbisivujen antaman tiedon mukaan Casa Cusenikin olisi edelleen auki majatalona, alkaen 89 euron hintaan per yö (luultavasti korkean sesongin aikaan tuplahintaan). Siellä olisi myös kotimuseo, jossa voi vierailla, jos ei raaski yöpyä paikassa. Paikkaa pitää Daphnen pitkäaikaisen kokin Concettan tytär Mimma puolisoineen. Laitoin tiedustelun saatavuudesta, saa nähdä kuinka tässä käy.
Ilmeisesti talon maisema Etnalle ja alas laaksoon on yksi Taorminan huikeimmista. Maisemaa enemmän kiinnostaa talon historia ja sisustus, kaikki freskot, reliefit ja patsaat, sisällä ja ulkona.