Kohti eheyttä yhdessä

Gilbert prayingElizabeth Gilbertin Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin (Otava 2011) on jatko-osa bestsellerille Eat Pray Love, jossa masennusta sairastava vasta eronnut nainen etsii uutta onnea ruoan, matkustamisen, joogan ja meditaation  kautta Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa. Koska itsekin olen tuntenut vetoa (I-maihin: Irlanti, Intia, Italia ja Islanti), Gilbertin lähestymistapa tuntui minulle intiimin tutulta.  Vaikka Eat Pray Love tuntui paikoitellen höyhenenkeveältä hömpältä, muistan siitä yllättävän paljon ja koin teoksen omalla tavallaan voimaannuttavalta – näin olisin itsekin tehnyt lukuisten erojeni jälkeen, jos olisin ollut varakkaampi ja lapseton. Julia Robertsin tähdittämää leffaa en ole toistaiseksi nähnyt. Leffa on kuulemma huonompi kuin itse kirja.

Tahdonko? pyrkii olemaan tietokirja avioliiton historiasta, vaikka painopiste siinä onkin Gilbertin toisen avioliiton saagassa. Joitain Gilbertin tunnustuksellinen vuodatus voi ärsyttää, toisia ihastuttaa – itse jään lukijana näiden tuntemusten välimaastoon. Juoni lyhyesti: löydettyään Balilta elämänsä miehen, itseään 17 vuotta vanhemman brasilialaisen Felipen Elizabeth joutuu kinkkiseen tilanteeseen. USA:n maahanmuuttoviranomaiset eivät anna Felipen matkustaa maahan uudestaan aikoihin, ellei pariskunta suostu menemään naimisiin. Aviosäätyyn purjehdus ei kumpaakaan puoliskoa kiinnosta, mutta saadakseen yhteiselonsa järjestykseen prosessi on aloitettava. Papereiden kuntoon saaminen kestää pariskunnalla vuoden päivät, jonka aikana he jatkavat reppureissaamista Aasiassa. Reissaaminen alkaa kuitenkin käydä molempien hermoille, ja heidän suhdettaan ja stressinsietokykyään koetellaan, kun elämä alkaa muistuttaa ikuista elefanttisafaria. Naimisiin sitten mennään siviilivihkimyksellä muuttolaatikoiden keskellä, eikä se tunnu rakkaustarinan kliimaksilta, mutta pariskunta pääsee vihdoin asumaan pysyvästi samassa maassa saman katon alla. Enemmän kuin avio-onnesta tämä kirja kertookin globaalin politiikan aiheuttamista pakkoavioliitoista, välillisesti myös paperiavioliitoista. Ehkä se vastaa suorasukaisesti kysymykseen, miksi kevyet seurustelusuhteet kolmannesta maailmasta tulleiden kanssa ovat meille ensimmäisen maailman pulliaisille vaikeita, ellei mahdottomia. Joskus on vaan pakko mennä naimisiin, vaikkei halua.

Teoksen tutkimuksellinen puoli ei vakuuta, varsinkin historiallinen osuus vaikuttaa höttöiseltä. Gilbertin tutkimusmetodina on ollut tilata nettikaupan kautta muutama alan teos Balille, referoida niitä lyhyesti ja sitten haastatella muutamaa tyyppiä Vietnamissa ja Laosissa, omia sukulaisiaan ja kavereitaan. Kertomus vierailusta nuoren  lasta odottavan avioparin luo Laosin maaseudulla oli hellyyttävä, sillä haastattelun aikana Gilbert huomasi raskaana olevan 19-vuotiaana Noi-vaimon olevan ehkä ensimmäinen tapaamansa riemusta pursuava aviovaimo. Gilbert pyrkii hyvän antropologin lailla löytämään ihmiskunnan välisiä yhtäläisyyksiä sen sijaan, että eksotisoisi eroja, mutta matkakuvauksena Tahdonko? on laimeampi kuin Eat Pray Love. Siitä tykkäsin, ettei Gilbert tässäkään vello valkoise naisen taakan velvoittavissa syyllisyydentuskissa, vaan tutkii Kaakkois-Aasian naisten vaatimattomia oloja jalat maassa. Onnistuneen avioliiton reseptiä ei löydy mistään, mutta nyrkkisääntönä tuntuu olevan: niillä, jotka suhtautuvat koko instituution hieman skeptisesti, on paremmat mahdollisuudet pysyä naimisissa kuin niillä, joille itse hääpäivä merkitsee elämän täyttymystä. Tämän tiesin jo ennen lukemista. Mitä opin? Ehkä jotain myyvästä tyylistä. Jos kirjoittaa näin ja on verkostoitunut Yhdysvaltoihin päin, voi mahdollisesti elää parin kirjan rojalteilla loppuelämän.

Elizabeth Gilbert vaikuttaa yllättävän monipuoliselta kirjoittajalta, joka on kunnostautunut journalistina metroseksuaalisten miesten lehdissä, ”vakavan” proosan taitajana, chicklit– ja tietokirjailijana. Hänen uusin teoksensa, romaani The Signature of All Things (2013), kertoo 1800-luvun alun amerikkalaisen naisen kasvitieteilijän urasta ja eroottisesta kaipuusta. Ihan eri kaliiberin teos kuin nämä kaksi hömppäodysseiaa.  Teos on saanut loistavat arviot myös vakavissa kulttuurijulkaisuissa.

Anekdoottina kerron vielä, että reaalimaailmassa Gilbert pitää brasilialaisen ukkonsa kanssa Kaakkois-Aasian sisustustuotteita myyvää Two Buttons-liikettä  New Jerseyn Frenchtownissa (vinkkinä sinne päin matkustaville). Kaupan nimi juontaa juurensa Laosiin: siellä joku kylänmies oli tokaissut, että pariskunta on niin onnellinen, ettei tarvitse ylleen kuin kaksi nappia. Aika pitkälle he ovat päässeet näillä eväillä. Muuten tämä saaga kulkee imelyyden ja optimismin rajamailla.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s