Juhannusta Amerikan-mökillä

Teos: Ana Reyes: Talo puiden suojassa (Aula&co, 2024)

Suomennos: Arto Konttinen

Äänikirjan lukija: Anniina Piiparinen

Maya ja Aubrey olivat parhaita ystävyksiä teini-ikäisiä Massachusettsin maaseudulla, mutta Aubrey kuoli mystisesti 17-vuotiaana, eikä Maya ole vieläkään 25-vuotiaana päässyt kokonaan ystävän menetyksen surun yli. 25-vuotiaana yliopistosta valmistunut Maya työskentelee kaupallisella puutarhalla, haaveilee kirjailijan urasta, mutta ei psyykkisten ongelmiensa vuoksi pysty keskittymään luovaan työhön.

Mayan isä oli guatemalalainen nuori runoilija, joka kuoli väkivaltaisesti ennen tytön syntymää. Äiti Brenda oli ollut opiskelijana vapaaehtoistyössä Guatemalassa, ja tullut raskaaksi hyvin lyhyen rakkaussuhteen aikana. Äiti ja tytär ovat pitäneet yhteyttä Mayan isän perheen kanssa, mutta Maya ei edes puhu espanjaa kovin hyvin. Isoäidin hautajaisiin hänen on kuitenkin päästävä, ja tällä reissulla hän oppii jotain uutta taustastaan.

Valitettavasti Maya on riippuvainen lääkeistä ja alkoholikin maistuu hänelle aivan liian usein. Sekakäyttö syventää hänen henkistä kriisiään, ja hänen arkensa alkaa täyttyä häiritsevistä harhoista. Hän kärsii myös vaikeista vieroitusoireista aina, kun opioideja ei ole saatavilla.

Mayan poikaystävä Dan ei käytä päihteitä kuin nimeksi, ja hän suhtautuu muutenkin tulevaisuuteen kunnianhimoisemmin kuin Maya. Mies on valmistumassa oikeustieteellisestä, ja aikoo tulla hyväksi ympäristöjuristiksi. Danin vanhemmat ovat maailmaa parantavia älykköjä, joita Maya suuresti arvostaa, mutta kun hän käy oksentelemassa anopin synttäreillä, suhteen tulevaisuus ei enää tunnu kovin lupaavalta.

Kotipuolessa kuolee toinenkin nuori nainen, ja naisten kuolemiin on liittynyt Frank Bellamy, vanhempi mies, jonka mökillä Maya ja Aubrey kävivät aikanaan käyttämässä huumeita. Nyt muistot tuosta mökistä riivaavat Mayaa. Onko Bellamy sitten tappanut naisia, vai onko hän vain tyyppi, jolla on erityisen huono karma – niin huono, että nuoret ihmiset saavat kuolettavia sairauskohtauksia tämän seurassa?

Teos onnistui pitämään minut hyvin otteessaan, vaikka luin tätä vahvasti YA-kirjallisuutena, enkä täysin samastunut päähenkilöiden elämäntilanteisiin. Psykologisena trillerinä teos tuntui omalaatuiselta, eikä tässä selvästikään käytetty tyypillistä trillerin juonikaaviota. Toki runsas päihteiden käyttö trillerin teemana tuntui lajilleen vähän liiankin tyypilliseltä.

Eihän tämä ollut mikään tyypillinen juhannuskirja, mutta syrjäinen mökki yhtenä tapahtumapaikkana sopii silti hyvin jussin tunnelmiin. Ylipäänsä olen tykännyt lukea amerikkalaisten mökkeilykulttuureista, vaikka tässä kirjassa mökki oli enemmän kauhujen mörskä kuin suvun rakastama loma-asunto.

Uudelleensyntymä Manhattanilla

Teos: Ottessa Moshfegh: My Year of Rest and Relaxation (Penguin, 2018)

Jostain syystä mieleni poimuihin on syöpynyt amerikkalaisen Ottessa Moshfeghin henkilöhahmo Eileen samannimisessä teoksessa (2015), joka kertoo alkoholistin aikuisesta tyttärestä, joka ei pysty katkaisemaan kipeää suhdettaan synnyinkotiinsa. Suomalaisesta näkökulmasta kirjan narratiivi oli jopa kulahtanut, mutta Moshfeghin kertojan lahjat vakuuttivat. Painoin kirjailijan nimen mieleeni uskoen, että häneltä saattaisi tulla toinenkin teos, jossa tutkitaan yhteiskunnan todellisia marginaaleja.

Teoksessa My Year of Rest and Relaxation on nimetön kertoja, 25-vuotias taidehistorioitsija, joka on linnoittautunut asuntoonsa Manhattanilla aikoen vaipua lääkehuuruiseen uneen välivuoden tekosyyllä. Hän on orpo ja perinyt vanhempansa niin, että eläminen Manhattanilla on mahdollista ilman kunnollista työsuhdetta. Ennen välivuottaan hän on työskennellyt taidegalleriassa, joka myy lähinnä eritteiden, roskien ja kuolleiden eläinten värittämää postmodernia tekotaidetta, mutta työ ei tuo hänen elämäänsä mieltä eikä merkitystä. Ainoa henkilö, joka sytyttää hänet eloon, on Whoopi Goldberg, jonka leffoja hän suurkuluttaa harvinaisina hereilläolon tunteina. Enimmäkseen hän nukkuu, tai käy hössöttävällä, epäammattimaisella terapeutillaan Dr. Tuddlella valehtelemassa oireistaan, jotta tämä määräisi lisää lääkkeitä unettomuuteen.

Kirja sijoittuu vuoteen 2000, ja kuvaa osuvasti New Yorkin todellisuutta hetkeä ennen 9/11-katastrofia. Kertoja on syvästi kyllästynyt omaan aikaansa, kulttuuriinsa, sen ihmisiin, mutta ei myöskään kykene ratkaisemaan ongelmiaan jättämällä itse tehtyä oravanpyöräänsä. Ainoa henkilö, joka välittää hänestä, on collegenaikainen ystävä, juutalainen Reva, joka ikätoverina vielä uskoo amerikkalaiseen unelmaan, miehen metsästykseen ja oman aseman parantamiseen ulkonäön kohennuksen kautta. Reva käy mitättömissä toimistotöissä, viettää arki-iltojaan baarien tyttöjeniltojen happy houreissa ja viikonloppujaan retriiteissä, joissa opetetaan naisia parantamaan itseään henkisesti ja ulkonäöllisesti. Hänellä luultavasti on paha alkoholiongelma, mutta hän esittää edustavansa normaalia elämää.

Mielenterveyden näkökulmasta teos on erinomaisen voimaannuttava, huolimatta siitä, että sen asetelma on suomalaisesta näkökulmasta elitistinen. En tunne yhtään masennuspotilasta, jolla olisi ollut varaa pitää näin äärimmäistä ”välivuotta” elämästään, mutta jo ajatuskokeena se hykerryttää. Teos on järisyttävän humoristinen siitä huolimatta, että siinä käsitellään kuolemanvakavia teemoja. Masentuneeksi henkilöksi kertoja tekee kuitenkin hämmentävän tarkkoja havaintoja lähiympäristöstään silloin, kun poistuu asunnostaan selvin päin. Tuo piiri vaan pienenee koko ajan, ja lopulta hän jaksaa vain kömpiä lähikorttelin egyptiläiseen bodegaan työväenluokkaiselle suodatinkahville pyjamoissaan.

Psyykenlääkkeisiin liittyvä huumori avautuu parhaiten niille, joilla on kokemusta niiden pitkästä käytöstä. Osa lääkelitanioiden tuotteista ovat oikeasti olemassa, osa fiktionaalisia, joiden vaikutukset ovat ylimaallisia. Kertojan käyttämät cocktailit saattavat saada hänet kolmen vuorokauden syväpuudutukseen, kun taas välillä hän sekoilee lääkekoomassaan solmien outoja nettisuhteita tai tilaten turhaa tavaraa, joka täyttää kaikki kaapit. Historiallisesta näkökulmasta tässä eletään kuitenkin internetin alkuaikoja, ja tämän tyyppinen nettielämä on sen jälkeen saanut aivan uusia ulottuvuuksia. Omalla vaatimattomalla tavallaan teos tuntuukin jo historialliselta romaanilta, ja tuntuu, että vuonna 2019 asuntoihinsa linnouttautuviin nettierakoihin ei enää suhtauduttaisi niin ymmärtäväisesti kuin tässä romaanissa (koska ilmiö on sen jälkeen yleistynyt).

Teos ei tosiaankaan tuottanut pettymystä, vaan tämä oli yhtä hurja kirja kuin Eileen, vaikka ei kuvannut vastaavaa julmuutta ja heitteillejättöä. Itsetuhoisuuden kuvauksena teos on aukoton, mutta antaa silti toivoa paranemisesta. Ystävyyden kuvaus on herkullisen poliittisen epäkorrekti, tosin juutalaisuuden kuvauksessa on jo paikoitellen ylilyöviä piirteitä. Luulen tosin, että New Yorkin juutalaisten oma itseironian taso on sitä luokkaa, että tämä yhteisön ulkopuolisen kirjailijan lempeä irvailu ei kirjan juutalaisia lukijoita loukkaa.

Myös tämän teoksen kuuntelin äänikirjana, koska se ei ollut saatavilla painettuna. Tätä oli todellinen ilo kuunnella, ja vastaavasti koin, että siinä olisi vahvoja elokuvallisia piirteitä. Näkisin tämän tarinan mielelläni elokuvana tai tv-sarjana, ja ehdottomasti siihen pitäisi saada johonkin sivurooliin (tai cameo-esiintyjäksi) Whoopi Goldberg. Erityisiä pointseja annan myös kirjan nimestä, joka ironisoi loistavalla tavalla työttömyyttä aggressiivisen kilpailevassa jälkikapitalistisessa kulttuurissa.