Teos: Dolores Redondo: Näkymätön vartija (Gummerus, 2015)
Suomennos: Sari Selander
Dekkariviikon kolmas postaukseni liittyy kirjaan, jota olen lukenut hitaasti kesän aikana ja joka on toiminut hyllynlämmittäjänä koko koronakriisin ajan. Kyseessä on Baskimaan murhat-sarjan ensimmäinen osa, joka on julkaistu Espanjassa vuonna 2013, Suomessa vuonna 2015, ja edessäni on kirjan neljäs suomalainen painos vuodelta 2020. Eli näyttäisi kyseessä olevan varsin suositun sarjan myös täällä kotimaassa, mutta olen ohittanut tämän ilmiön totaalisesti.
Teoksen päähenkilö on ylikonstaapeli Amaia Salazar, jonka juuret löytyvät syvältä Baskimaasta Elizondon pikkukaupungista. Siellä asuvat hänen isosiskonsa Flora ja Rosaura, ja dementoitunut äiti, jota hoidetaan nykyään hoitokodissa. Amaia on perheen kuopus, joka on viettänyt vuosia maailmalla, ja tämän vuoksi häntä syyllistetään usein äidin hylkäämisestä. Sisarusten suhteet ovat myrskyisät, eikä tilannetta auta se, että isosiskoilla on ollut huonoa tuuria avioliitoissaan. Flora on kuitenkin onnistunut tekemään perheen leipomosta menestystarinan, ja itsestään pikkujulkkiksen leivontablogin pitäjänä.
Teoksen rikosjuoni liittyy irvokkaalla tavalla Baskimaan perinneleivonnaiseen, txatxingorriin, joka on makea pikkuleipä. Näitä on löydetty metsästä aseteltuna nuorten naisten häpykummuille, eli käynnissä on erityisen karmiva rituaali/sarjamurhatapaus.
En nyt muista, olisinko suomalaisista dekkareista löytänyt vastaavaa karjalanpiirakan luovaa käyttöä, mutta leivonnaisten symboliikka on osapuilleen sama. Murhiin liitetään paikallisella tasolla myös muitakin kansanperinteeseen liittyviä merkityksiä, eli jotkut uskovat, että tappaja olisi ollut basajaun, metsien olento, jonkin sortin karvainen alkuihminen.
Tapaukseen etsitään apua aina FBI:sta saakka, jonne Amaialla on kontakteja opiskeluajoiltaan. Vihjeitä alkaa kuitenkin pompata esiin aivan Amaian lähipiiristä, ja samaan aikaan hänen nuoruutensa syvä trauma aktivoituu. Tuo insidentti ahdisti minua itse asiassa enemmän kuin teoksen murhat, sillä Amaian vaikea äitisuhde asettaa koko sarjaan synkän pohjavireen.
Tämä oli äskettäin lukemistani dekkareista runsain, ja sen verran monimutkainen, että se vaati pidempiä prosessointitaukoja. Kirjassa kerrotaan melko laveasti Baskimaan kansankulttuurista, ja varsinkin uskomuksista ennen kristinuskoa. Toki myös katolisella uskolla, ja siihen liittyvillä rituaaleilla, on suuri merkitys tarinassa. Koska Amaian työpari Jonan on muilta ammateiltaan antropologi ja arkeologi, tässä sukelletaan syvälle alueen esihistoriaan.
Olen iloinen, että selätin teoksen, vaikka se vaati minulta keskimääräistä enemmän perehtymistä. Tyylillisesti teos ei ollut hankala, mutta näin suuri määrä perinnetietoutta tuntui järeältä paketilta sarjan aloitusosaan. Tosin uskon, että sarjan tulevat osat eivät enää tunnu yhtä raskailta perusteellisen pohjatyön jälkeen. Baskimaa on kiehtonut minua maisemallisesti ja kulttuurisesti jo 1990-luvulta saakka, vaikka en ole vieläkään päässyt siellä käymään. Ja kuitenkaan en ole lukenut montaakaan sinne sijoittuvaa fiktiivistä teosta.
Tämä siis oli varsin lupaava alku uudelle aluevalloitukselle.
Anun ihmeelliset matkat 