Teos: Femi Kayode: Pimeän jäljillä (Bazar, 2022)
Suomennos: Kristiina Vaara
Äänikirjan lukija: Ilkka Villi
Okrika on saarikaupunki kaakkois-Nigeriassa, lähellä Port Harcourtin suurkaupunkia, Riversin osavaltiossa. Siellä sijaitsee yksi maan yliopistoista, ja tässä dekkareissa sinne matkustaa psykologian tohtori Philip Taiwo, joka on saanut oppinsa profilointiin Yhdysvalloissa.
Saarella on tapahtunut vuosi sitten kauheuksia: kolme yliopisto-opiskelijaa on poltettu elävältä keskellä kirkasta päivää. Nuoria miehiä on syytetty varkaudesta, mutta minkään logiikan mukaan tämä ei riitä oikeuden ottamiseksi omiin käsiin. Tekijät ovat videoineet murhat ja levittäneet videot nettiin. Tapaus riivaa siksikin, että Philipillä itsellään on 16-vuotiaat kaksoset, jotka ovat pian siirtymässä opiskelijaelämään.
Privaattielämässä Philipillä ja tämän vaimolla Folakella on menossa aviokriisi, ja Philip epäilee vaimoaan uskottomuudesta. Folake on saanut oikeustieteen professuurin Lagosin yliopistossa, mikä on syy pariskunnan paluumuuttoon kotimaahan. Philipin oma ura ei ole edennyt yhtä vauhdikkaasti kuin Folaken, ja tämänkin vuoksi pariskunnan välillä on jännitteitä.
Femi Kayoden kirjoitustyyli on varsin koukuttava, ja teos lähtee käyntiin vauhdikkaasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole erityisen toiminnallinen teos, vaan kerronta keskittyy psykologisiin jännitteihin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Akuutein niistä on yliopistojen levoton ilmapiiri, veljeskuntien muuttuminen kulteiksi ja jatkuva väkivallan uhka. Vaikka tässä kuvatut tapahtumat ovat fiktiivisiä, niin taustalla on oikeita ilmiöitä.
Vaikka Okrika on yliopistokaupunki, se sijaitsee kaukana Lagosin kiihkeästä moderniteetistä. Teoksen nimi viittaa sähkön satunnaiseen saatavuuteen alueella, ja pimeisiin kujiin, joilla perheet viettävät iltojaan kerosiinilamppujen valossa. Kovin edistynyttä ei myöskään ole Port Harcourtissa, jonka lentoasema on usein arvioitu maailman heikoimpien joukkoon.
Tämä on todella monipuolinen tarina, jossa uskonnoilla ja etnisillä jännitteillä on suuri rooli. Varsinkin katoliseen luostariin liittyvä juonenkäänne oli karmiva. Kristinuskon harjoittajien kirjo on maassa valtava, eikä kaikilla ole yhteisiä arvoja tai tavoitteita. Islam ja kristinusko olivat tässä kuvatussa yhteisössä pystyneet elää rinnakkain kauan, mutta maan laajemmat uskonriidat alkoivat eskaloitua sielläkin pahasti yliopiston kauhutapahtumien rinnalla.
Minun on vaikea eritellä, mitä nigerialaisen yhteiskunnan polttopistettä teos ei kuvaisi. Vaikka se kuvaa ensisijaisesti opiskelijaelämää, siinä on myös vanhempia avainhenkilöitä. Mukaan mahtuu myös ripaus kunnallispolitiikkaa, ja paikallista ”persuilua” eli muukalaisvihaa ja tunkkaista nurkkakuntaisuutta. Siinä vieraillaan myös mielisairaalassa, ja myös homoseksuaalisuuden teema teema nousee keskiöön kiristämisen ja mustamaalaamisen välineenä. Ehkä ekologinen ulottuvuus jäi vähemmälle käsittelylle, vaikka ymmärtääkseni siinä liikuttiin alueilla, jotka ovat kärsineet eniten öljyn liian ahneesta poraamisesta.
Teos oli sen verran kokonaisvaltainen kokemus, että tämän jälkeen on vaikea innostua tyypillisestä ruotsalaisesta dekkarista. Kyseessä on ehkä paras tänä vuonna lukemani dekkari, tosin Satu Rämön Hildur oli myös yhtä vahva lukukokemus. Pimeyden jäljillä ei ollut yhtä fiilistelevä teos kuin Hildur, mutta kertojan ääni oli vangitseva, ja kierros Riversin osavaltion lukuisissa instituutioissa tuntui luissa ja ytimessä todelta. Jos Rämö hurmasi minut kuvaamallaan hipsterien taivaalla ja omaperäisillä harrastuksilla, Kayode hurmasi puhtaalla älyllä, analyyttisella otteella ja psykologisella silmällä.
Toivon mukaan sarjan kakkososa ilmestyisi maailmaan pian. Ja olisi mahtavaa, jos se kuvaisi Nigerian pohjoisosia, koska noista alueista on olemassa niin vähän kirjallisuutta.
Anun ihmeelliset matkat 