Teos: Minette Walters: The Breaker (Pan Macmillan, 1998)
Poole on suosittu rantakohde Britannian etelärannikolla, hieman rosoinen, turismin pilaama ja silti monille kävijöille kovin rakas. En ole koskaan käynyt siellä, mutta monessa muussa vastaavassa Englannin kanaalin klassisessa kohteessa 80-90-luvuilla. Siksi dekkarikuningatar Minette Waltersin teos The Breaker puhutteli minua jo takakannen tekstin perusteella.
Olen tainnut lukea Waltersilta pari teosta ysärillä, mutta en silloin innostunut hänen tyylistään, sillä pidin kirjoja liian kepeinä ja viihteellisinä. Tuolloin luin ehkä pari dekkaria vuodessa, enkä ollut muutenkaan kartalla dekkarimaailman trendeistä.
Teoksessa tapaamme Sumnerin dysfunktionaalisen perheen, jolla on kuitenkin kulissit täydellisesti pystyssä. Isä William tekee uraa tutkijana suuressa lääkefirmassa. Myös vaimo Kate on aiemmin ollut samassa puljussa sihteerinä, mutta on jäänyt töistä pois heti raskaaksi tultuaan. Hän on päättänyt luoda jälkikasvulleen turvalliset puitteet, koska on itse jäänyt ilman niitä kasvaessaan birminghamilaisessa lähiössä. Konservatiiviset perhearvot jyräävät perheen residenssissä, sillä Kate on päättänyt näyttää maailmalle pystyvänsä parempaan kuin oma yksinhuoltajaäitinsä aikanaan.
Williamilla ja Katella on yksi tytär Hannah, joka on taaperoiässä. Perheeseen odotetaan toista lasta, mikä sitoo Katea entistä enemmän hulppeaan kotitaloon maaseudulla. Aviomiehellä on koko ajan enemmän työkiireitä, eikä hän ole kovinkaan hyvin kartalla vaimonsa menoista. Katella on liikaa vapaa-aikaa, ja kyseenalaisia ystäviä, jotka eivät täysin sovellu rakenteilla olevaan idylliin.
Kun Kate sitten löydetään hukkuneena lomakeskuksen syrjäiseltä lahdelta, poliisilla on syytä epäillä murhaa. Nainen on mahdollisesti myös raiskattu, mikä tekee tapauksesta vielä kinkkisemmän. Tapaus järkyttää niin paikallisia asukkaita kuin lomailijoita, varsinkin, kun Hannah-tytär löytyy harhailemasta vahvasti huumattuna kaupungin keskustasta. Viranomaisia kiinnostaa lapsen tila muutenkin, koska tyttärellä on selkeä kehityshäiriö ja traumaperäistä oireilua. Lapsen luovuttaminen isälle ei tunnu oikealta ratkaisulta, sillä William ei selviydy edes yksinkertaisen aterian valmistamisesta jälkikasvulleen. Ja vaikka Williamilla on ulkoisesti kaikki asiat kunnossa tullakseen tyttärensä yksinhuoltajaksi, ei ole varmaa, saako hän pitää lapsensa huoltajuuden.
Kyseessä on melko tavallinen poliisivetoinen dekkari, jossa henkilögalleria pysyy rajattuna. Luin tätä enemmän psykologisena trillerinä kuin dekkarina, koska siinä keskityttiin niin paljon lapsipsykologiaan. Walters loi tarinaan suuren määrän autenttisen oloisia asiantuntijalausuntoja, joita oli ilo lukea. Joskus nimittäin pitkästyn, jos dekkarissa on paljon virallista kirjeenvaihtoa, mutta tässä ne toimivat jännitystä tiivistäen.
Kirjassa koukutti eniten ahdistavan avioliiton kuvaus, ja Katen henkilöhahmon julkeus. Harvemmin innostun, jos dekkarin päähenkilö on erityisen ilkeä, tyhmä tai groteski, mutta tällä kertaa innostuin ahneen onnenonkijan hahmosta. Myöskään William ei ollut paljoa vaimoaan hurmaavampi, vaikka olikin keskiluokkainen tohtorismies. Hänelle avioliitto oli selkeä liikesopimus, jossa häntä itseään eniten kiinnosti seksin helppo saatavuus.
Kirjan poliisihahmo Nick Ingram oli onneksi sympaattinen, ja paikalliset hahmot rouheita. Siinä tapahtui myös paljon kaikenlaista paikallisella hevostallilla, jonka hoitajaa Maggieta Nick yritti vokotella. Menneiden aikojen tuulahduksia pystyi aistimaan varsinkin rantakohteen miesten puheissa naisista ja seksistä. Poliittinen korrektius ei ollut vielä valloittanut Poolen rantalaituria tuohon aikaan, vaan nakuja naisia kiikaroitiin joka kulman takaa, ja käteen vetämistä harjoitettiin julkisilla paikoilla.
Tämä oli kuitenkin huomattavasti skarpimpi ja huolellisemmin pohjustettu psykologinen trilleri kuin ne monet uudemmat brittiteokset, joita olen tässä blogissa vuosien varrella ruotinut. Huumeita ja alkoholia tässäkin kulutettiin reippaasti, mutta päihdehuuruisuus ei kuitenkaan välittynyt tekstin tasolla. Pidin kirjasta sen verran, että lukisin mielelläni Waltersilta useamman dekkarin putkeen, ja mieluummin englanniksi kuin käännöksenä. Tämä teos oli poistohyllyn löytö, ehkä paras löytämäni paperikirja tänä vuonna, tai ainakin yllätyksellisin.