Teos: Emilia Karjula: Kuningatar Mab (S&S, 2023)
Äänikirjan lukija: Elina Keinonen
Julia on nuori kirjallisuustieteen jatko-opiskelija, joka työstää väitöskirjaa keijujen hahmoista William Shakespearen tuotannossa. Rahoituksen hankinta projektille on takkuista, mutta hänellä on osa-aikaisen sihteerin homma yliopistolla, eli jalka strategisesti oven välissä. Ihmissuhteiden saralla hän etsii vielä itseään, eikä hän oikein osaa määritellä, kumpaa sukupuolta kohtaan hän kokisi enemmän vetoa.
Eräissä syntymäpäiväjuhlissa, jonne hän on mennyt ystävänsä siivellä tuntematta juhlakalua, hän iskee itseään vanhemman ulkomaalaisen miehen, Paulin, jonka tapa koskettaa häntä on huumaavaa. Valitettavasti Paulilla näyttää olevan sutinaa juhlien emännän kanssa. Paul kutsuu emäntää Pyyhenaiseksi, koska tämä on jättänyt pyyhkeensä miehen asunnolle. On mahdollista, että siellä pyörii muitakin Paulin säätöjä. Julia on päättänyt valloittaa Paulin, ja vakuuttaa myös itsensä siitä, että yksi parisuhde riittää molemmille. Tilanne on kuitenkin varsin häilyvä, vaikka rakastavaiset muuttavat yhteen ja yrittävät elää kuin vakiintunut pari. Kissan hankkiminen ei välttämättä lähennä heitä, vaikkakin se tuntuu lapsen korvikkeelta.
Kuningatar Mab on hahmo Kesäyön illassa, ja hän puhuu myös tässä romaanissa omalla äänellään. Nykypäivän Mabiin Julia törmää konferenssimatkalla, kun nainen esoteerisessa kirjakaupassa vinkkaa hänelle uudesta luettavasta. Itse konferenssi on hänelle kokemuksena laimea pettymys, eihän kukaan kysy häneltä mitään tarkentavaa kysymystä hänen tutkimuspaperistaan, mutta hän ajautuu syrjähyppyyn Mabin kanssa, vaikka Paul odottaa häntä hotellilla.
Kirjan henkilöiden välille kehkeytyy intohimoinen kolmiodraama, tai oikeastaan neliödraama, vaikka Pyyhenainen jää hieman etäisemmäksi hahmoksi tässä suhdeviidakossa. Hän on suht menestynyt hevostalliyrittäjä, joka ei ehdi roikkua epävakaassa rakastajassaan.
Olen nähnyt Kesäyön illan kerran teatterin lavalla, joten minun periaatteessa pitäisi tunnistaa kirjasta intertekstuaalisia elementtejä, mutta melko huteraa luentani oli. Pidin kuitenkin paljon tarinan sadunomaisista tunnelmista, joissa oli myös ripaus kauhua. Herttuattaren verinen avain jäi mieleen yhtenä kauhuelementtinä, ja kiinnitin myös huomiota siman tekemisen yksityiskohtiin. Onhan tuo juoma ollut keskiajalla suosiossa rikkaiden keskuudessa monessa Euroopan maassa.
Jotain yhteistä löysin tämän teoksen ja Minna Lindgrenin Sävelsinkö- romaanin asetelmista. Molemmissa oli nuori humanistinainen päähenkilönä, ja molemmilla oli vaikeuksia rahoittaa jatko-opintojaan marginaalisesta aiheesta. Luulen, että olisin innostunut kirjoista enemmän 20 vuotta sitten, kun itsellänikin oli vielä tuo tilanne päällä.
Väitöskirjan Shakespearen keijuista lukisin takuulla suurella nautinnolla varsinkin, jos siinä käytettäisiin runsaasti kyseenalaiseksi leimattua esoteerista lähdekirjallisuutta. Eli romaanin akateemiset osiot miellyttivät minua, koska ne olivat tarpeeksi hörhöjä makuuni.