Teos: Paul Auster: The Invention of Solitude (Faber&Faber, 1982)
Löysin tämän kuuluisan kirjailijan omaelämäkerrallisen esikoisteoksen syksyllä kierrätyshyllystä mökkimatkalla Toivakasta, ja minulla kesti puoli vuotta saattaa se loppuun, vaikka teos on ohut eikä erityisen vaikea. Paul Austerilta olen tainnut lukea aiemmin vain pari teosta, ja mielessäni ne sekoittuvat hänen vaimonsa Siri Hustvedtin teoksiin. Molemman tuotannoissa ei mielestäni ole mitään vikaa, mutta se viimeinen valaistuminen teosten suhteen uupuu vielä.
The Invention of Solitude koostuu kahdesta erillisestä osasta, joista ensimmäinen on enemmän henkilökohtainen ja minä-muodossa kirjoitettu, ja toinen, The Book of Memory, hieman etäisempi, esseemäisempi ja kolmannessa persoonassa kirjoitettu. Siinä noin kolmikymppinen mieskertoja menettää isänsä äkillisesti, ja on samalla tuore taaperon isä. Miehen suku on leimallisesti juutalainen molemmilta puolilta, mutta hänen vanhempansa eivät ole olleet erityisen uskonnollisia, ja näin uskonto hänelle on merkinnyt lähinnä bar mitzvah-juhlien viettoa.
Miehen vanhemmat ovat eronneet tämän aikuisuuden kynnyksellä ja sisko on mielisairaalassa. Näin ollen lapsuuden kodin tyhjentäminen jää kertojan vastuulle, ja tämän urakan kautta hänen on aika tutustua paremmin sukuhistoriaansa. Myös takkuinen suhde edesmenneeseen kalvaa häntä: vaikka isän ja pojan välit ovat olleet asialliset, ei poika voi ymmärtää isänsä latteaa tunne-elämää ja intohimon puutetta. Ainoan lapsen syntymänkin hän kuittasi vain tokaisemalla: ”A beautiful baby. Good luck”.
Kirjan varsinainen jännitysnäytelmä on niin hurja, että olisin voinut lukea erillisen romaanin pelkästään siitä. Vuonna 1919 miehen isoäitiä syytettiin miehensä murhasta Wisconsinin Kenoshassa, mutta mummo vapautettiin vankilatuomiosta osittain mielenterveyssyistä. Sam-isän perhe oli tullut Amerikkaan 1900-luvun alussa Itävallasta, ja englantia puhumattoman äidin tilanne vaikutti kohtuuttoman hankalalta jo ennen tragediaa. Mies oli lähtenyt nuoremman matkaan, ja ennen tätä perhe oli viettänyt stressaavaa kiertolaiselämää Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä paeten aina uutta häätöä.
Tarinassa murhaajaäidin poika Sam sitten asettuu aloilleen New Jerseyhin, ja perustaa veljensä kanssa kiinteistöfirman, joka isännöi yli sataa köyhien kerrostaloa. Auster ei vie isän henkisen tilan psykologisointia liian pitkälle, mutta syitä paikalle jämähtäneeseen, eleettömään elämäntyyliin voi etsiä miehen lapsuudesta.
Kirja muistuttaa siitä, että ken sukututkimuksen polulle ryhtyy, voi olla valmis löytämään epämiellyttäviä faktoja jopa lähisukulaisista. Austerin veljekset jatkoivat äidistään huolehtimista kuolemaan saakka, ja tämä tarkoitti perhetragediasta vaikenemista.
Teoksen toinen osa jäi kieltämättä kalpeammaksi kokemukseksi, vaikka siinäkin käydään läpi juutalaisten ja muiden itäeurooppalaisten siirtolaisten historiaa. Ylipäänsä saan Austerista kuvan, että hän on ainakin nuorena kirjailijana ollut täysin Eurooppaan suuntautunut vaikutteineen. Tässäkin käsitellään teemaa, kuinka juutalaiset älyköt ja kirjailijat Anne Frank mukaan lukien ovat niin sodan kuin rauhan aikana joutuneet ahtautumaan hyvin pieniin tiloihin maailman metropoleissa pystyäkseen luomaan. Sama ongelma vaivaa myös kertojaa, joka joutuu avioeron jälkeen muuttamaan varastokopin kaltaiseen tilaan New Yorkissa. Aiemmat, vastaavat ahtautumiset Pariisissa runoilijana ja kääntäjänä ovat olleet himpun verran romanttisempia, sillä siellä asuessaan Auster koki kohtaavansa enemmän suurten klassikkokirjailijoiden haamuja.
Varmasti pitkän uran tehnyt Auster on luonut nahkansa kirjailijana moneen otteeseen, mutta tässä teoksessa oli jopa hellyyttävää kotikutoisuutta, eikä sitä takuulla ole kirjoitettu maailmanvalloitus mielessä. Olen siis tyytyväinen tähän löytööni, enkä välttämättä heitä sitä ensimmäisten poistojen mukana, sillä hyllyssäni on aina tilaa hieman harvinaisemmille nidoksille.
(kirjoitettu vuonna 2021, julkaistu 1.5.2024, päivä kirjailijan kuoleman jälkeen)
Anun ihmeelliset matkat 