Teos: Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (LIKE, 2018)
Käännös: Terhi Kuusisto
Pieni tyttö kasvaa nuoren äitinsä kanssa floridalaisella trailer park-alueella, jonne mahtuu ihmisyyden koko kirjo. Perhe on niin köyhä, ettei heillä ole varaa edes asuntovaunuun, vaan he elävät äidin autossa. Autossa, jolla ei ole ajettu kilometriäkään vuosiin, sillä bensaankaan ei ole varaa.
Äiti Margot on karannut rikkaasta kodistaan vastasyntyneen Pearlin kanssa, tarkoituksenaan tarjota lapselleen parempi tulevaisuus kuin mitä hänellä itsellään on. Margotilla ei kuitenkaan ole edes high school-todistusta, ja ainoa työ, johon hän kelpaa on sairaalan siivous. Hän moppaa sotaveteraanien sairaalan lattioita, ja kuulee samalla epäinhimillisiä tarinoita Afganistanin sodasta. Moni veteraani päätyy asumaan trailer parkiin, ja moni heistä on asehulluja. Alueella monet keräävät aseita, ja myös kauppaavat niitä eteenpäin, ja näin Pearl oppii pitämään niiden läsnäoloa arjessa normaalina.
Huoh. Olen kyllä nähnyt leffoja ja tv-sarjoja, joissa leirintäalue on ihmisten pysyvä koti, mutta en yhtään näin vaikuttavaa kuvausta. Ennen tätä olen hihitellyt kanadalaiselle Trailer Park Boys-sarjalle, jossa näkökulma köyhyyteen on varsin erilainen. Toki on, koska siinä kuvataan kanadalaista yhteisöä, jossa asukkailla saattaisi olla mahdollisuus muuttaa jopa pysyvään asuntoon. Tässä lupausta paremmasta ei varsinaisesti ole näkyvillä – ei, vaikka Pearlin äiti on työkykyinen eikä ilmeisesti edes kovin riippuvainen päihteistä.
Teos seuraa Pearlin kasvua vastasyntyneestä 14-vuotiaaksi, jolloin tämän äiti tulee ammutuksi ja hän joutuu eniten pelkäämänsä huostaanottoon toiseen osavaltioon. Varsinkin amerikkalaisen lastensuojelun koukerot tulevat raadollisella tavalla iholle. Ammuttujen vanhempien lapset päätyvät ensihoitoon ikivanhalle juutalaisherra Brodskylle, joka ei pidä lapsia rahanahneudesta, vaan uskonnollisen etiikan näkökulmasta. Muilla kohtalotovereilla sijoituksen historia on ollut pirstaleista, mutta Brodskyn luo päästyä he tietävät onnensa kääntyneen. Brodsky ei kuitenkaan enää 80 vuotta täytettyään taida saada lupaa jatkaa lastenkotiaan.
Clementin luoma vaihtoehtoinen yhteiskunta ei ole spekulatiivista fiktiota, vaan vahvasti uskottavaa realistista arkiproosaa. Teoksen maailma muistuttaa juuri lukemani Lucia Berlinin novellien ihmiskohtaloita – tässä eletään maailmassa, jossa ainoita toivon pilkahduksia voi löytää huumeista, aseista tai uudestisyntyneestä uskosta. Clement tutkiskelee henkilöidensä uskonnollisuutta enemmän kuin Berlin, ja kirjassa on kiinnostavia jännitteitä meksikolaisten katolisten ja protestanttien välillä.
Jopa trailer parkin kulmilla on mahdollista bongata naisia, jotka pukeutuvat sunnuntaisin valkoisiin hanskoihin mennessään kirkkoon. Katolisille protestanttien rentoutunut jumalanpalveluselämä on pyhäinhäväistystä, ja jotain syvästi epäilyttävää on myös protestanttisessa pastori-Maxissa, joka muuttaa trailer parkiin ja yrittää uida huonolla menestyksellä katolisen Margotin liiviin.
Vaikka moni ilmiö kirjassa stimuloi dekadentteja nauruhermojani, jäi kirjasta kuitenkin enemmän traaginen kuin tragikoominen jälkimaku. Silti kirja kertoo näiden maahan painettujen ihmisten yhteisöllisyydestä, eli kaikkien vaikeiden ja raskaiden teemojen keskellä kirja ei kerro yksinäisyydestä (muuten kuin Margotin hurjan raskaustarinan muodossa). Se ei myöskään johda lukijaansa empatiaähkyyn, sillä siinä jopa manataan empatia vakavan sairauden muodoksi.
Hyvä kaunokirjallisuus on vaikean maailman silminnäkemistä ja todistamista, ja se jättää lukijalle mahdollisuuden tehdä kuvatusta ilmiöstä omia poliittisia ja yhteiskunnallisia johtopäätöksiään. Tässä kirjassa ollaan hyvin kartalla Yhdysvaltojen osallisuudesta globaaliin vallanjakoon, ja suurvallan tavasta kohdella sen palvelijoitaan, mutta tuskin nämä kirjan hahmot olisivat kiinnostuneita niin järeästä poliittisesta kannanotosta kuin äänestämisestä. Pearlin äidillä on tekaistuja papereita lapsen saamiseksi kouluun, mutta tuskin hänen oma rekisteröitymisensä on ajan tasalla. Tavallaan kirja kertoi oman maan syntyperäisistä kansalaisista, jotka ovat lähes paperittoman siirtolaisen asemassa. En usko, että tässä pyrittiin luomaan portrettia tyypillisistä Donald Trumpin kannattajista.
Tämä romaani onnistuu tiivistämään amerikkalaisen yhteiskunnan keskeisiä jännitteitä ja murtumia koskettavan epäsentimentaalisesti. Tämän jälkeen aion lukea hieman erilaisen kasvukertomuksen, Tara Westoverin Opintiellä, joka kertoo nuoresta naisesta, joka kasvaa syrjäseudulla Idahossa vahvasti idealististen kotikouluttajien pesueessa.
Anun ihmeelliset matkat 
Mielenkiintoinen esittely, kiitos tästä. Olen kirjasta muistaakseni Ompun blogista lukenut myös aiemmin, mutta tämän postauksesi myötä voisin viimein itsekin sen kirjastosta varailla. Nurjapuoli American dream -yhteiskunnasta kiinnostaa, ja jos jollain tapaa tässä on edes ripaus luciaberlinmäisyyttä, uskoisin kyseisen kirjan olevan vahvasti sitä, mitä lukemistooni kaipaan!
Tästä kirjasta olen kuullut, mutta sivuuttanut nimensä ja kantensa takia. Jostain blogista kuitenkin luin tästä kirjasta ja tulin uteliaaksi. Nyt uteliaisuuteni vielä voimistui ja varmasti luen tämän jossain vaiheessa, kunhan tulee sopiva mielentila ja hetki.
Eivät nämä ihmiset (Trumpia) äänestä. Tuskin edes ilmoittautuvat äänestäjiksi.
Kansi on kieltämättä hieman luotaantyöntävä, mutta sisältö on kiinnostava.
Clement kuvaa tässä sellaista Floridaa, joka on kaukana eläkeläisparatiisista tai Miami Vicesta. Dexter voisi liikkua näilläkin main.
Amerikkalaiset asuntovaunualueet ovat tulleet minulle tutuiksi lähinnä tv-sarjojen myötä. Olisi mielenkiintoista lukea enemmän siitä, mitä tapahtuu amerikkalaisen kiiltokuvan toisella puolella. Fintiaaneista olen lukenut yhden kirjan. Onko muita kirjasuosituksia?
Minä en taida tähän tulla tarttumaan, vaikka varmaan pitäisi. Voisin nimittäin yllättyä samalla tavalla kuin Lucia Berlinin kohdalla. En luullut hänenkään kirjastaan pitäväni, mutta niin vain koukutuin.
Kansi herätti mielenkiintoni aivan ensiksi ja nyt myös sisältö kiinnostaa. Kannesta herää sellainen perinteinen american dream -mielikuva, mutta tarina onkin sitten jotain ihan muuta. USAssa kiehtoo muutenkin juuri tuo armoton ristiriitaisuus. Rajattomat mahdollisuudet ja täysin toivoton tulevaisuus samassa paketissa.
Muita suosituksia amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta:
Ottessa Moshfeqh: Eileen
Angie Thomas: Viha jota kylvät (nuortenkirja, mutta sopii hyvin aikuisille)
Ursula le Guinin tuotannossa on myös sosiaalipoliittista ulottuvuutta joissain teoksissa
Itseäni kiinnostavat yhteiskunnallisesti suuntautuneet dekkarit, onko kellään havaintoa uusista amerikkalaisista sellaisista?
Myös minä olen kuullut tästä Clementin kirjasta, mutten vielä lukenut näin hyvää tekstiä – kiitos siitä! On aina hienoa, kun kirjan kuvaus onnistuu vakuuttamaan, sillä itse kaipaan kirjoissa aina juuri uskottavuutta, oli tarina millainen hyvänsä. 🙂
Olen nyt tahkonnut Rakkaudesta aseisiin -kirjaa yli viikon. Se ei ole vaikealukuinen, mutta ei ole imaissut kunnolla mukaansa. Luulen, että olisi pitänyt lukea alkukielellä, sillä teksti on jotenkin tahmeaa suomeksi. Kuuntelin Jenniferiä kahteen otteeseen messuilla. Hänen kuvaamansa maailma on karseaa: 20.000 asetta tulee joka PÄIVÄ Meksikosta Yhdysvaltoihin. Olen sivulla 100 ja harmillisesti nyt tiedän juttusi luettuani, mitä äidille tapahtuu. Jennifer ei nimittäin mennyt kirjan yksityiskohtiin, vain ilmiöihin.
Olen lukenut nyt samaan ketjuun Cecilia Samartinin Kirottu kauneus, Tara Westoverin Opintiellä ja Elizabeth Stroutin Minä olen Lucy Barton. Melkoinen annos amerikkalaisen yhteiskunnan ongelmia upeiden naiskirjailijoiden kynästä!
Kuulostaa hurjalta tarinalta! Nämä ovat yleensä juuri niitä kirjoja, jotka jäävät kummittelemaan mieleen vuosiksi ja sehän on juuri hyvän kirjallisuuden merkki mutta niihin tarttuminen pelottaa koska kirja vaatii lukijaltaan enemmän kuin keskiverto teos. Tuo Lucia Berlin -rinnastus yllätti ja tämä siis nyt ilman, että olen vielä edes lukenut kirjaa. Mutta tohdinko tarttua nyt siihenkään…