Vapaakaupungista mielen vankilaan

Teos: Jussi Sudenlehti: Christian (WSOY, 2019)

Äänikirjan lukija: Paavo Kääriäinen

Christian on elämäänsä kyllästynyt psykoterapeutti, joka asuu Turussa, mutta on kasvanut Kööpenhaminan Christianiassa, vapaassa kaupungissa. Hän saa asiakkaakseen itseään hieman nuoremman Anan, jolla on pakkomielle sukunsa tarinaan, aina Krimin sotaan saakka. Anan pakkomielteenä on luoda elämälleen koherentti tarina, ja hän selittää taipumuksiaan hyvin kaukaisilla tapahtumilla.

Kyseessä on esikoisteos, sukutarina ja historiallinen romaani, joka ulottuu kolmelle mantereelle, moniin kaupunkeihin ja kolmelle vuosisadalle. Pääpaino tarinassa on kuitenkin nykypäivässä ja Christianin ja Anan suhteessa, joka jo lähes alkumetreiltä muuttuu epäeettiseksi. Vaikka rakkaussuhde jää lyhyeksi, Christian jää Anan tarinan vangiksi. Hän jatkaa elämäänsä epätyydyttävissä, lyhyissä naissuhteissa ja tylsistyy kuoliaaksi asiakastapaamisissa.

Kaikkeen tähän punoutuu miehen psykoanalyyttisen mentorin, ”esi-isä” Tobias Wallgrenin murha. Wallgren on ollut Turussa kontroversielli hahmo, psykoanalyytikko ja äärioikeistolainen ajattelija, joka on radikalisoitunut ennestään viime vuosina. Hänet löydetään pää sahattuna ja sen tilalle asetetun hirvenpään kanssa. Koska Christian tunnetaan hahmoterapian guruna, hänet kutsutaan avustamaan poliisia murhan ratkaisussa.

Sukutarina ja historiallinen romaani siis taipuu loppua kohti tähän päivään sijoittuvaksi dekkariksi, johon ilmaantuu myös perinteinen poliisitutkinta. Paikoitellen koin, että kerroksia oli liikaa, mutta koukutuin tarinasta Christianiasta – paikasta, joka on ollut itsellenikin merkityksellinen, vaikken ole siellä asunutkaan. Christianin tietynlainen neuroottisuus on mahdollisesti epävakaan lapsuuden perimää, sillä hänelle vaihtoehtoisessa vapaakaupungissa asuminen oli aikanaan traumaattista. Perheen äiti tosin oli vastuullinen vasemmistolaisaktiivi, ja keskitti energiansa luontopolkujen järjestämiseen kommuunin lapsille. Äiti lopulta matkustaa takaisin Suomeen poikansa kanssa, ja jättää isän esittämään Trotskya Pusher Streetin baarien nurkkiin.

Kirjassa tutkitaan kaupunkien kollektiivisia tajuntoja, ja sukupolvien yhteisiä merkityksiä. Christianin suomalaiselle sukupolvelle on merkityksellistä hankkia ylihintaisia lippuja Bruce Springsteenin keikalle ja kasvattaa chiliä omassa keittiöpuutarhassa ennen eläkkeelle jäämistä. Eksentrisen lapsuuden jälkeen miehellä itselläänkin on pyrkimyksiä tavallisuuteen, mutta silti hän saa noottia taloyhtiössä sääntöjen rikkomisesta. Hän pelkää muistuttavansa liikaa karismaattista poliittista saarnaajaisäänsä, vaikka on yrittänyt pehmentää persoonaansa porvarillisen ammatinvalinnan kautta. Samalla hän kaipaa 1970-luvulle, aikaan, jolloin kaikkiin aterioihin tungettiin herne-maissi-paprikaa ja jolloin viiniä juodessa ei tarvinnut tuntea rypälelajeja.

Koska kirjaa voi lukea monella tasolla ja monen genremäärittelyn kautta, se myös voi karata lukijaltaan. Itsekin kuuntelin tätä nopeutettuna äänikirjana – nopeutettuna siksi, että puolen välin jälkeen teoksen runsaus hieman puudutti. Koin Anan tarinan vastustamattoman hurmaavana, mutta lopulta se jää koristeelliseksi kulissiksi, eikä lukija voi olla varma, oliko tuota ihmeellistä naista lopulta olemassa. Terapeutti on ainakin tässä akuutin terapian tarpeessa, ja hänen ammatillisuutensa tuntuu ulkokultaiselta.

Suosittelen teosta henkilöille, jotka rakastavat kaupungeissa flaneeraamista, sillä koin Sudenlehden vahvuudeksi kaupunkien arjen ja baarielämän kuvauksen. Varsinkin Turun sataman baarien yöt vakuuttivat rosoisuudellaan, ja olin melkein hengästyä Kakolanmäen ja Samppalinnanmäen portaissa. Sudenlehden Turku on moni-ilmeinen, eikä ainakaan liian elitistinen, vaan siellä yksinhuoltajien yhdistys nousee boikotoimaan äänekkäästi naisvihaista uutuusromaania, eikä kosteiden iltojen suosikki ole merkkishampanja vaan kaskijallu.

Turun ja Köpiksen lisäksi kirjassa seikkaillaan New Yorkissa, Berliinissä, Pariisissa ja Barcelonassa, eri vuosikymmenillä. Sukutarinat eivät ainakaan jää perinteisen ”suomitunkan” tasolle, vaan niihin lomittuu yllättäviä kohtaamisia. Kaikkien juonen vaiheiden välille ei kannata edes yrittää löytää loogisia yhteyksiä, vaan kirjasta saa eniten irti, jos vaan antautuu sen tapahtumisen ylenpalttiseen virtaan.

Teos ei taas luultavasti aukea perinteisten historiallisten romaanien ystäville, mutta ei se ole hirveän kokeellinenkaan. Hybridi kerronnallinen tekniikka jopa hämmensi minua, koska en tiennyt, luinko ns. taideproosaa vaiko toiminnallista dekkaria. Kirja siis luultavasti hurmaa määrittelyn mahdottomuudellaan tai jättää lukijansa kokonaan kylmäksi. Minua tämä teos viihdytti ja ilahdutti kovasti, mutta en tiedä, muistanko siitä paljoa ensi viikolla tai vuonna. Suurella todennäköisyydellä se tulee saamaan ristiriitaisia arvioita ja ainakin jonkun kirjallisuuspalkinnon, sillä tämäntyyppiset ambivalentit, rajoja ylittävät teokset ovat kilpailuehdokkaiden peruskauraa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s