Teos: Ilona Tuominen: Ja jollen sinua saa (Bazar, 2021)
Äänikirjan lukija: Suvi-Kanerva Koivusalo
Tässä ylipitkien käsityöprojektien äärellä totean, että psykologinen trilleri saattaa olla parasta taustamusiikkia neuloosilleni. Muiden genrejen parissa olen kadottanut paljon yksityiskohtia varsinkin teoksista, joissa on historiallista/yhteiskunnallista sanomaa. Mutta kunnon kauhua sisältävä makaaberi trilleri on omiaan kannustaessa jatkamaan kätten töitä myöhään yöhön huonossa valaistuksessa tihrustellen.
Ilona Tuomisen esikoisteos Ja jollen sinua saa sijoittuu tämän päivän Turkuun, kaupungin kanta-asukkaiden perhepiiriin ja koulumaailmaan. Sen päähenkilö Riia Haapakorpi on 29-vuotias alakoulun opettaja, hieman takakireä suorittaja, jonka on vaikea solmia uusia ystävyyksiä aikuisiällä. Riian äiti on kuollut tämän lapsuudessa, mutta isän ja veljien läsnäolo on tärkeää sinkkunaisen elämässä. Tämän lisäksi tukena ja turvana on pitkäaikainen bestis Selleri, joka on puoliksi kolumbialainen miljonäärin tytär. Sellerillä onkin maaginen kyky tuoda glamouria vaatimattoman ystävänsä elämään.
Kirjasta ei kannata ottaa selvää liikaa ennen lukemista, ja vaikka yritän olla tekemättä liikaa juonipaljastuksia, olen tietoinen siitä, että saatan paljastaa liikaa. Tarina liittyy Riian silminnäkijän rooliin henkirikoksen todistajana Kupittaan puiston lenkkipolun kupeessa, ja kohtuuttoman raskaisiin seurauksiin, joita tästä roolista johtuu. Turussa on liikkeellä kammottava teurastaja, joka kohdistaa veritekojaan nuoriin naisiin. Tapaus on päivittäin medioissa ahdistavalla tavalla, eikä tämä yhtään helpota muutenkin helposti angstaavan Riian tilannetta.
Oikeastaan kirjaa voi luonnehtia kunnon dekkariksikin, sillä poliisityöllä on suuri rooli kerronnassa. Kohtuusuuren roolin saa myös rikoskomisario Lauri Vilks, joka timminä sinkkuna kanssalenkkeilijänä kiinnostaa Riaa myös privaatissa. Kuitenkin Riian oma osuus rikosten ratkaisussa on merkittävä, ja tuleekin mieleen, ettei hänen tapauksessaan ammatinvalinta ole osunut aivan nappiin.
Tärkeintä trillerin onnistumisen arviossa on aina jännityksen taso, ja tunnustan, että minua teos jännitti karmivasti. Joku voisi pitää tapahtumien kulkua överinä Suomen kaltaisessa pienessä maassa, mutta itse en niin tehnyt. Tykkäsin myös siitä, ettei rikosten ratkaisu ollut liian teknistä, ja siitä, että tarinassa oli nykyelämän teknologiasta riippumatonta inhimillistä syvyyttä. Kolmen sukupolven naisten kohtalot yllättävät, ja varsinkin Riian äidin persoonassa oli sopivaa, ristiriitaista särmää.
Tämäntyyppisiä karmeuksia olen bongannut lähinnä Pierre Lemaitrelta ja Jo Nesbolta, joten teoksen odotushorisontti on korkea. Esikoisromaanina teos on varsinkin juonellisesti taitava, mutta kirjan alussa olin havaitsevinani hienoista kömpelyyttä henkilöhahmojen esittelyssä. Tämä ei kuitenkaan ehtinyt vaivata, sillä tapahtumien virta oli nopeatempoista.
On mahdollista, että kirja kiinnostaa enemmän nuoria aikuisia kuin varttuneempia lukijoita, vaikka aiheena onkin sukupolvien välinen yhteys. Mieleeni myös juolahti, että teokselle voisi olla jatkoakin suunnitteilla, sen verran avoimeksi Riian elämäntilanne jäi teoksessa roikkumaan, ja myös hänen kyvykkyytensä rikosten ratkaisijana viittasi siihen suuntaan.
Anun ihmeelliset matkat 